maanantai 8. tammikuuta 2018

Uusi vuosi ja rästijuttuja

Joulukuu sujahti ohi kiireessä. Ensimmäinen viikko pysyi lepoviikkona, mutta sen jälkeen kaikki aika tuntui hupenevan joulujuttuihin ja muuttoon. Siitä huolimatta koettiin Álgun kanssa suuria riemuvoittoja erityisesti perusasennon ja vapaana olemisen kanssa. Joulukuun stressaavuus ja vapaat aiheuttivat sen, että unirytmi kääntyi ja tavaksi tuli käydä vielä yöllä myöhään lenkillä. Oli todella rentouttavaa, kun pään sisäisen hulabaloon ympärillä oli täysin hiljainen kaupunki. Vilkkailla teillä ei näkynyt ketään tai mitään. Sitten eräänä yönä tuli älytön idea päästää Álgu vapaaksi ja katsoa miten käy. Kyseisellä alueella ulkoilee päivittäin varmaan kymmeniä koiria ja reitin varrella on omakotitaloja, joiden pihassa on räkyttäviä koiria. Niin ja puskissa lymyilee fasaaneja. Ei siis mikään helpoin paikka vapaana olemiselle - tai ainakin luulin niin.

Normaalisti Álgu on vapaana vain tuttujen pihoissa tai metsässä. Silloin pyydän sen istumaan ja vapautan siitä. Nyt kuitenkin pyysin Álgun lähelle ja päästin eleettömästi irti. Álgu meni tavanomaisen hepuloimisen sijaan parin metrin päähän ja jolkotteli rauhassa eteenpäin. Kuunteli hyvin pyyntöjä nopeuttaa tai hidastaa sekä siirtyä vasemmalle tai oikealle. Joskus kääntyi vähän katsomaan lisäohjeita ja käsimerkillä toimi halutusti. Se ei myöskään pyrkinyt haistelemaan jokaista penkkaa, kuten yleensä remmilenkeillä.
Arviolta 30-50metrin päästä tuli aukea, johon ohjasin Álgun ja yllytin leikkiin sekä hepulointiin palkaksi hienosta suorituksesta. Otin Álgun kiinni joksikin aikaa kunnes päästiin taas pitkälle suoralle. Kyseinen tie on hiljaisempi, mutta kulkee tiiviin omakotitaloalueen läpi. Päästin taas irti ja tällä kertaa minua odotti vielä suurempi yllätys, sillä Álgu tarjosi koko matkan ajan lähes täydellistä seuraamista!
Ollaan harjoiteltu seuraamista todella vähän, mutta lähellä kävelyä kylläkin. Normaalisti mukana on aina nameja, mutta nyt taskuista ei löytynyt mitään. Palkkasin sosiaalisesti ja Álgun jatkaessa taidonnäytteitään seuruutin sen tien penkkaan ja kaivoin sieltä kepin, jolla palkkailin.

Lenkin jälkeen olin aivan äimänä! Ilmeisesti olen onnistunut opettamaan Álgulle paljon enemmän asioita kuin kuvittelenkaan. Luottamus jätkää kohtaan nousi taivaisiin. Luotin tietysti aiemminkin, mutta noin hieno suoritus vapaaehtoisesti ja vieläpä sellaisten hajuhäiriöiden keskellä..
Tämän jälkeen yöllisistä vapaalenkeistä tuli pieni rentouttava tapa.



Käytiin myös virallisissa terveystarkastuksista hienoin tuloksin, joista löytyy erillinen postaus tästä.

Muutto sujui hyvin. Aloitettiin tavaroiden raahaaminen välipäivillä ja projekti (valitettavasti) jatkui vielä vuoden vaihteen jälkeen. Álgu reagoi jonkin verran meidän ihmisten stressiin, mikä näkyi lievänä hermostuneisuutena ja normaalia suuremmalla reagoimisella ääniin. Muutettiin kerrostalosta keskelle metsää omakotitaloon, joka muistuttaa enemmän erämökkiä. Äänimaisema muuttui siis radikaalisti. Erityisesti hiirten rapina nurkissa on tuottanut ihmetteleviä katseita.
Ollaan yövytty uudessa talossa nyt päälle viikko ja tilanne on tasaantunut koko porukan mielissä. Tavarat alkaa olla suurin piirtein paikoillaan, ihmisten ovat rentouttaneet mieltänsä saunan lämmössä ja Álgukin tajusi heti uuden asumismuodon hyödyt. Kaikki lenkit on käyty vapaana metsässä ja piha on täynnä käpyjä leikkejä varten.

Vuoden vaihde sujui myös hyvin. Muuttoväsymyksestä huolimatta suunnattiin kaverin uuden vuoden bileisiin. Ennen lähtöä naapurit paukuttelivat ilotulitteita (liian aikaisin) ja ne oli ensimmäiset räjähdykset, joita Álgu kuuli. Vähän se ihmetteli, mutta ei sen kummemmin hätkähtänyt. Ei varmaan olisi senkään vertaa ihmetellyt, jos oltaisiin ehditty kotiutua kunnolla. Kaverilla raukka järkyttyi ärhentelevistä chihuista ja merkkasi ekaa kertaa ikinä sisälle.. Omaa häpeää hieman lievensi se, että oltiin onneksi koirataloudessa ja kohteeksi joutunut matto oli jo valmiiksi kuulemma likainen.
Loppuilta sujui rauhallisesti. Àlgu nautti aikuisten ja lasten silityksistä, herkutteli ja lepäsi. Ilotulituksia ei kuulunut sen enempää.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2017 oli Álgun kanssa erittäin mukava. Ensimmäinen kokonainen vuosi yhdessä. Rauhallista tutustumista, oppimista ja hauskanpitoa. Mukaan mahtui tietysti myös ns. harmaita hiuksia, jännitystä ja huonompia hetkiä, mutta ne jäivät onneksi vähempään osaan. Hienoja kokemuksia, viralliset tutkimustulokset ja ensimmäiset kokeet.

Vuosi 2018 on alkanut rauhallisesti ja mukavasti. On kotiuduttu, alettu piirtämään suuntaviivoja uusille rutiineille ja aloiteltu aktiivisempaa treenaamista. Mietin myös treenitavoitteita tälle vuodelle. Niistä lisää täällä.

Kuvan perusteella ei uskoisi, että on tammikuu 

Tavoitteet vuodelle 2018

Meidän harrastushommat on hieman auki vielä ja ne varmasti tarkentuu ja muovautuu jatkossakin. Olen kuitenkin miettinyt suuntaviivoja tälle vuodelle, joiden pohjalta on hyvä jatkaa eri lajeihin tutustumista ja treenaamista.


Toko

Meidän ykköslaji ja tavoitteena saada ALOn liikkeet kuntoon. Vahva ja varma perusasento sekä seuruu. Tällä hetkellä kaikki lapsen kengissä, mutta toivon liikkeiden olevan kisapaketissa vuodelle 2019. Vähän tekisi mieli haaveilla jo loppuvuodelle ekoja kisoja, mutta ensimmäistä kertaa tokoa vakavasti treenaavana se tuntuu haihattelulta. Varsinkin tällä kisajännityksellä..


Rally-Toko

Tänä vuonna haluan päästä kokeilemaan rallya! En tiedä lajista mitään muuta kuin sen mitä olen lukenut ja nähnyt videoilta. Vaikuttaa ihan hauskalta ja hyvällä tavalla helpommalta koemuodolta kuin toko. Vähintään yksi kurssi tälle vuodelle, jotta pääsen omakohtaisesti tutustumaan ja miettimään olisiko tässä meille hyvä laji koejännityksen selättämiseen. Veikkaan tarvitsevani matalamman kynnyksen kokeita ennen toko-uran aloittamista.
Tähän liittyen on myös sellainen pieni haave, että rallykärpänen puraisisi niin, että oltaisiin jo loppuvuodesta valmis kokeisiin. Tukisi hyvin tokon tavotteita.


Pk-lajit

BH -kokeeseen treenaaminen menee pitkälti tokon ohella ja sekin olisi kiva suorittaa 2019.
Jälkeä ja viestiä aiotaan jatkaa, mutta kipinä niihin on pienimuotoisempaa, joten tavoitteena on lähinnä treenata aktiivisemmin.


Nose Work

Tämä oli koko loppuvuoden tauolla. Olin jo hylännyt sen hömppäosastolle, mutta uuden asuinpaikan tuomien mahdollisuuksien myötä mielialani nosen suhteen on noussut ja olen huomaamattani alkanut suunnittelemaan uusia treenejä. Tässä edetään sen mukaan, mitä huvittaa, mutta voisihan sitä ajatella tähtäämistä ykkösluokan kisoihin..


Muita tavotteita:

- Valokuvauksen opettelu ja lisääminen rutiineihin. Käytössäni on vain kännykän kamera, mikä riittää ihan ookoo kuviin. Niitä olisi kiva ottaa enemmän. Se vain kovin usein unohtuu.
- Treenien videoiminen. Tämäkin unohtuu aina. Pitäisi myös opetella huomioimaan treeneissä paremmin videointi silloin, kun se on päällä.
- Enemmän häiriötreeniä kummallekin.
- Tiheämpi päivitysväli blogiin
- Treenata useammin

Ehkä käydään moikkaamassa myös lampaita joku päivä


lauantai 6. tammikuuta 2018

Terveystuloksia

Joulukuussa elettiin jännittäviä aikoja myös terveyspuolella. Ensin huomasin, että Álgulta puuttuu yksi hammas. Oikealta puolelta, alhaalta P2. Eli yksi niistä pienistä hampaista, jotka usein jäävät kielen alle. En ymmärrä miten en ole huomannut tätä aikaisemmin sillä tapanani on katsoa hampaat läpi tasaisin väliajoin. Kyseisen hampaan puutos ei onneksi haittaa koiran elämää mitenkään.

Kuva lainattu: Suomen pystykorvajärjestö

Kuun puolessa välissä koitti kauan odotettu päivä, kun käytiin virallisissa terveystutkimuksissa Elina Illukalla, Petvetissä. Álgulta tarkastettiin silmät sekä kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä. 
Käynti alkoi aikamoisella hulabaloolla, kun mukana tarkastuksissa oli myös Álgun tyttöystävä One. Teinit eivät ole pitkään aikaan tavanneet toisiaan ja ilmassa oli jälleennäkemisen riemua, jota jaettiin mm. laulamalla kaikille. Asia kuitenkin helpottui, kun tarkastukset aloitettiin ja teinit joutuivat eri huoneisiin. Ensin katsottiin silmät, jotka olivat puhtaat.

Illukka kertoi mielipiteensä myös luustokuvista ja hänen ajatuksensa pitivät varsin hyvin paikkansa. Ennen joulua Omakoirassa näkyi lonkat ja kyynärät, joista tuli huikeat A/A sekä 0/0. Selkätulokset tulivat näkyviin joulun jälkeen ja sieltä tuli Illukan arvioiden mukaisesti VA1 ja LTV0!
Nikamien epämuotoisuus (VA1) tulos tuli alimpien kylkiluiden puutteesta eli sekin lievä muutos.
Otin spondyloosikuvan epävirallisesti, mikä oli myös puhdas. Virallista SP -lausuntoa ei saa alle 2vuotiailta koirilta, mutta halusin sen tässä samalla silti tarkastaa.

Tulokset näkyy myös täältä: KoiraNet

Eli kaikin puolin hienot tulokset ja terve poitsu! Tästä on hyvä jatkaa harrastusten parissa, kun luustoa ei tarvitse enää jännittää. 


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Hiljaisuuden rikkomista

Hiljaista on ollut. Niin blogin puolella kuin myös elämässä. Maastokurssin kaksi vikaa kertaa jäi välistä, kun olin pari viikkoa sairaana. Sen jälkeen ei olla käyty kursseilla eikä pahemmin treenattukaan. Lähinnä tokoliikkeitä, joita mahtuu kotona tekemään. Muutaman kerran viestiä metsälenkeillä.

Elämä on ollut siis hyvin arkista. Lenkkeilyä, metsässä samoilua ja löhöämistä. On tehnyt selkeästi kummallekin hyvää, kun mulla alkaa olla jo ihan tosissaan tarve päästä hallille tekemään ja aina, kun ees vihjasen työnteosta Álgulle niin tyyppi pomppii riemusta seinille. Álgu myös tarjoaa entistä useammin temppuja ja asioita. Eli motivaatiotasot alkaa olla kummallakin aika huipussaan.

Álgun ruokavaliokin laitettiin uuteen uskoon Koirapalvelu Balanssin neuvoilla ja nappula jäi kokonaan pois. Nyt mulla onkin ollut opettelemista ja vähän hakemista uuden ruokatyylin kanssa. Aiemmin lähes kaikki ruoka käytettiin nameina, mutta nyt suurin osa menee kupista. Naudan jauhelihaa on vähän hankalampi kehittää jokapäiväiseksi nannaksi. Kuivattua pannukakkua voisi tehdä, mutta en ole saanut kuivattua sitä tarpeeksi hyvin, jotta palat säilyisivät kauemmin. Eikä joka päivä ehdi vääntämään uutta satsia.
Ajattelin kokeilla kivipiiran kuivaamista. En ole aiemmin kuivannut lihoja, joten siitä tulee mielenkiintoista. Oletan, että ne ainakin uppoaa myös normiruuan päälle Álgun pohjattomalta vaikuttavaan vatsaan.
Mun mielestä Álgun lihakset ovat kasvaneet huomattavasti uuden ruokavalion myötä eikä se ole enää niin kuiva. Alkaa näyttämään jo isolta pojalta. Tietysti asiaan on voinut vaikuttaa myös ikä, mutta muutos oli sen verran radikaali, että ykkösepäilyni on pöperö.

Luulen, että vielä tämä joulukuu mennään leppoisissa tunnelmissa koiraharrastusten osalta. Meillä on muuttosuunnitelmia ja tietysti joulu vie oman aikansa, vaikken muuttotavaroiden keskelle kovin ihmeellisiä jouluvalmisteluja tee. Lisäksi pitäisi miettiä tarkemmin, että mihin lajeihin tähtää. Viestiporukoita olen yrittänyt kysellä, mutta vielä ei ole löytynyt aktiivisia. Aika pitkälle siinä pääsee ilman muita, mutta mukavampi se olisi porukassa kökkiä metsässä kuin yksin.

Mutta nyt on aika taas mennä hissuttelemaan Álgun ja kirjan pariin 

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Maastokurssin satoa

Syksy saapui ja samalla aloitettiin tutustumismatka palveluskoirien maastolajeihin Koirakoulu Koirataidon kurssilla. Treenikertoja on yhteensä seitsemän, joista viimeinen on ensi viikolla. Kolme kurssikertaa on omistettu haulle ja esineille, kaksi jäljelle ja yksi päivä käsitteli viestiä. Jäljellä on enää haku ja esineet -päivä.

Ennen kurssia meidän kummankin kokemus maastolajeista oli minimaalinen. Tiesin vähän jäljestä ja hausta, mutta en osannut niitä sen kummemmin opettaa Álgulle. Olin mieheni kanssa tehnyt Álgulle muutamia ilma- sekä maavainuun perustuvia hömpöttelyjä kesän aikana. Ajatuksena niissä oli ensisijaisesti hauskanpito, mutta myös vahvistaa koiran luontaista etsimisvaistoa.
Ilmavainua vahvistettaessa toinen meni piiloon metsässä. Useimmiten jäi huomaamattomasti jälkeen ja koiran kanssa jäänyt osapuoli lähetti pojan etsimään. Piilot mietittiin niin, että ne olisivat helppoja ja Álgu juoksisi varmasti luokse. Jälkeä tehtiin siten, että toinen siirtyi koiran kanssa sivuun ja toinen jatkoi matkaa sen 50-150metriä ja meni piiloon. Jäljentekijän piilouduttua toinen palasi koiran kanssa polulle. Jos Álgu haistoi maata sitä kehuttiin hyvin hillitysti ja hiljaa ja annettiin tehdä sitä mihin nokka on luotu. Ensimmäisellä kerralla avustin paikoin haistelemalla itse kiinnostuneena katse luotuna maahan ja näytin vielä vähän kädelläkin, että olen kiinnostunut nimenomaan maasta nousevasta hajusta.
Álgu on hyvä ottamaan esimerkkiä ihmisistä ja erityisesti se, että ihminen haistelee jotakin herättää sen kiinnostuksen. Se ymmärtää hyvin haisteleeko ihminen ilmaa vai maata, vaikkei itse olisikaan konkreettisesti nenä kiinni maassa.
Álgu ymmärsi jutun jujun, että tässä nyt etsitään yhteistuumin ja oli aivan intopiukeena. Nenä pysyi suurimman osan aikaa maassa, mutta vauhti oli kova. Jokaisella kerralla se meni loput 2-4metriä ilmavainulla, mutta näissä hömpöttelyissä se ei haitannut ollenkaan.

Näiltä pohjilta lähdettiin katsomaan miltä ne viralliset harjoitukset näyttää ja tuntuu.


Jälki


Kurssi aloitettiin jälkipäivällä. Jokainen kurssilainen sai itse päättää mihin jälkeen haluaa tähdätä. Koska kokemusta ei ollut päätin valita vaikeimmalta vaikuttavan eli peltojäljen. Siinä arvostellaan koko jälki ja esine ilmaisuissa ollaan hyvin tarkkoja. Ajattelin, että paras lähteä vaikeimmasta liikkeelle, koska siitä kumpikin voi oppia paljon, mutta jos se ei näytä luonnistuvan niin aina voi siirtyä metsäjäljen puolelle. Se sujuisi meiltä varmasti nopeammin, koska metsäjäljellä tärkeintä on löytää kaikki kepit. Se miten koira ne ilmaisee ei ole väliä.
Valitsin esineilmaisuksi maahanmenon, mitä saadaan harjoitella ja paljon. Olen vahvistanut ensimmäisistä viikoista lähtien esineiden suuhun ottamista ja kanniskelua ja tottakai Álgun tekisi mieli ennemmin napata esineet maasta ylös. Treeni aloitettiin erikseen siten, että esineestä tehtiin vihje maahanmenolle. Pyysin Álgun maahan, toinen käsi toi esineen koiran eteen ja toisella kädellä namitin samanaikaisesti. Namikäsi jäi esineen ja koiran väliin, jolla sain estettyä koiran tökkimisen tai tarttumisen esineeseen. Sitten esine ja namit menivät pois. Tätä toistin muutamia kertoja. Näiden toistojen jälkeen asetin esineen maahan Álgun eteen ja pyysin erikseen maahan. Muutaman kerran jälkeen asia oli jo kunnossa ja pystyin viemään esineen parin askeleen päähän ja "lähettämään" Álgun sinne. Tässä vaiheessa lisäsin jälkikäskyn.
On vain yksi iso mutta. Multa vaaditaan aivan tajutonta reaktionopeutta. Koska vaikka Álgu on yhdistänyt ulkona esineen maahanmenoon se pyrkii silti vähintäänkin tökkäämään sitä. Paras tilanne oli se, kun myöhästyin palkkauksesta ja Álgu meni hienosti maahan sopivan välimatkan päähän, mutta onnistui sekunnin murto-osassa hivuttamaan puikkonokkansa tarpeeksi pitkälle ja nappaamaan esineen suuhun. Siinä se makasi häntä heiluen, esine suussa ja leuka maassa hyvin onnellisen ja itseriittoisen näköisenä..
Seuraavaksi kokeilen auttaisiko naksutin tähän tökkimis- ja tarttumishimoon.

Itse jälkiharjoitus meni todella hyvin. Toinen kurssilainen oli tehnyt meille n. 80metrin aaltoilevan namijäljen. Kouluttaja meinasi, että namijälki on meille alkuun paras, kun haetaan rauhallista ja tarkkaa suoritustapaa peltojälkeä varten. Nameja oli jokaisella askeleella. Siirryttiin jäljelle muutama metri aloituksesta, koska jos koira olisikin lähtenyt takajäljelle se olisi heti huomannut sen ei-kannattavaksi hajun ja namien loppumisen vuoksi. Tästä ei kuitenkaan tarvinnut olla huolissaan Álgun suhteen. Se lähti heti oikeaan suuntaan.
Tällaiset saman tyyppiset keskeltä aloittamisharjoitukset tehtiin myös yhdellä toisella koiralla, jolla oli tapana välillä lähteä takajäljelle.
Álgu teki todella tarkkaa ja rauhallista työtä. Jälki lopetettiin myös aikaisemmin, jotta saatiin jätettyä sille olotila, että vielä olisi voinut jatkaa ja, että sinne jäi vielä kaikkea kivaa löydettävää. Matkaa kertyi noin 60metriä.
Tai oikeastaan.. Todellinen luku on noin 260metriä, kun se jäljelle mentäessä jäljesti nenä tiukasti maassa toisten koirien hajujen perässä..

Toinen jälkipäivä meni heikommin. Suurin piirtein sama matka, mutta V -mallisena. Jäljellä ei ollut nameja ja siellä oli myös muutama esine. No, Álgulla pyöri ajatukset enemmän tytöissä ja jäljesti vähän sinne päin ja onnistui vielä mun hitauden ja epäselvyyden takia nappaamaan esineet ensin suuhun. En kuitenkaan ottanut tästä stressiä, koska kotona on mennyt ihan kivasti. Niissäkin treeneissä suurin ongelma on ollut mun huolimattomuus. Vielä ei aina muista ottaa kaikkia asioita huomioon.


Haku


Haussakin Álgu oli ihan haka. Ensin maalimiehet leikittivät Álgua ja oli ilo nähdä miten hyvin se lähtee täysin vieraidenkin ihmisten kanssa leikkiin. Sillä oli ihan älyttömän hauskaa ja samalla sille esiteltiin erilaisia piiloja. Oli telttaa ja kahisevaa maastopeitettä. Sen jälkeen otin Álgun vierelle ja leikittäjät menivät lyhyen matkan päähän "piiloon" niin, että Álgu näki sen. Sain ihan kunnolla pidellä kiinni, kun poika ei olisi millään malttanut odottaa perään pääsyä. Ja luvan saatuaan sehän lähti ja vauhdilla. Loppuun otettiin kaksi oikeaa etsintää. Maalimiehet menivät vähän matkan päähän piiloon niin, ettei Álgu nähnyt sitä. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään ja heti Álgun saadessa ilmavainun päästin sen menemään kannustaen alkuun. Poika paineli suoraan ensimmäisen luo ja mun tullessa paikalle söi maalimieheltä nameja häntä iloisesti heiluen. Tämän jälkeen käveltiin taas vähän matkaa ja toistettiin sama kuvio. Toinen oli hieman paremmin piilossa ja haju oli kulkeutunut vähän sivuun niin, että Àlgu joutui hetken tarkentelemaan, mutta teki senkin määrätietoisesti ja hienosti. Toisella maalimiehellä oli lelupalkat ja siihen oli hyvä lopettaa, kun poika puhisi hakutarmoa niin, että ei olisi ollenkaan lähteä takaisin autolle.

Toinen hakukerta olisi ollut tänään, mutta missattiin se mun kuumeen vuoksi.


Esine-etsintä

Mulle tuli pienenä järkytyksenä se, että esineissä koiran pitää tuoda ohjaajalle löydetyt esineet. En ollut lukenut ohjeita etukäteen ja olin jo suunnitellut, että voin opettaa jäljen ilmaisun tähänkin, koska se olisi sitten vahvistunut tuplasti. Nyt joudun samaan aikaan harjoittelemaan kumpaakin tapaa, mikä hidastaa huomattavasti maahanmeno -ilmaisua.
Toisaalta koska esineeseen tarttuminen on jo itsessään palkitsevaa ei meidän esine-etsintäharjoituksetkaan kovin hankalia olleet. Álgu lähti reippaasti etenemään ja hakemaan tavaroita ja tarttui kaikkiin muihin paitsi puhelimeen. Ainut kauneusvirhe ekalla kerralla oli se, että harjoitus oli niin hauskaa, että sitä esinettä piti sitten vielä retuuttaa tuodessa.. Toisella kerralla osasin ennakoida ja etsintä on kivalla mallilla. Tehtävää on vielä, mutta en ota tästä stressiä. Pohja on niin hyvä. Álguhan nostaa sekä tuo kotona meille tavaroita päivittäin. Ulkonakin tekee sitä mielellään pyydettäessä. Eli enää pitää vaan hioa se kisakuntoon.

Viesti


Laji, joka on kiinnostanut pk -puolelta eniten. Ollaan huviksemme lähetelty Álgua toinen toisillemme miehen kanssa, mutta oli hassua huomata virallisissa viestitreeneissä, että nää meidän hömpöttelyt ovat itseasiassa olleetkin todella hyviä viestipohjia! 

Aikoinaan armeija käytti koiria kuljettamaan viestejä kahden komppanian välillä. Tästä tarpeesta viesti harrastuslajina on myöhemmin kehittynyt. Nykypäivänä viestikokeessa kaikki koirakot ovat samaan aikaan metsässä "komppaniana". Koiralla on kaksi ohjaajaa, joista toinen on A-pisteellä ja toinen B-pisteellä. Alussa koirat lähetetään 3minuutin välein B -ohjaajalta A-ohjaajalle. Kun kaikki koirat ovat saapuneet toisille ohjaajilleen siirtyy B-komppania useamman sadan metrin päähän. Tämän jälkeen koirat lähetetään A-pisteeltä takaisin. Koira juoksee ensin alkuperäiseen tukikohtaan ja jäljestää vapaamuotoisesti loppumatkan löytääkseen uuteen pisteeseen. Kokonaismatkaksi ensimmäisessä luokassa kertyy 2300metriä ja se juostaan kahdessa osassa. Ylimmässä luokassa matka on jo 7200metriä ja se juostaan viidessa osassa.
Tukikohdissa odottelua tulee paljon, jopa useampi tunti. Koiran pitää osata tällöin rauhoittua lepäämään. Juostessaan sen pitää keskittyä tehtävään häiriintymättä metsäneläimistä, marjastajista tai muista kilpailevista koirista. Kaiken aikaa sen pitää pysytellä hiljaa.

Álgulle oli jännää, kun mentiin kaikki porukalla metsään. Vasta siellä tajusin, etten ole opettanut sille kunnolla yksin odottamista hihnan päässä ja siinä alkupuheiden aikana tein nopeaa preppausta, että mitä puussa kiinni oleminen oikeastaan tarkoittaa. Sujui hyvin, mutta kyllä se keräsi aika paljon kierroksia muista koirista koko ajan. Tai ehkä se auttoi, ehkei Álgua edes sillä hetkellä kiinnostanut olenko lähellä vai en, kun piti kytätä muita..
Meillä oli kakkosohjaajana eräs ystäväni, joka oli tullut seuraamaan treenejä. Hän jäi pisteelle A. Menin Álgun kanssa pisteelle B, josta lähetin Álgun muutaman koiran jälkeen. Matkaa oli noin 50metriä ja koirat lähes näkivät toiselle pisteelle. Kaikki koirat lähetettiin yksitellen ja niitä kannustettiin reippaasti. Kuulemma Álgu oli meinannut ensin juosta toisen koiran luokse, mutta tilanne oli saatu estettyä ja sen jälkeen se oli ollut ihan tyytyväisesti kaverin kanssa.
Kaikkien koirien lähdettyä me siirryttiin noin 30metriä taaksepäin. Näköyhteyttä ei enää ollut. Kaikki koirat juoksivat siitä huolimatta kannustuksen ansiosta takaisin meidän luokse. Sitten lähetettiin taas koirakot A-pisteelle ja siirryttiin 30metriä taaksepäin. Àlgulla oli todella kivaa koko ajan ja se juoksi täysillä kaikki matkat. Me ohjaajat saatiin kyllä olla tarkkana, että se varmasti tulee meidän luo eikä juokse ohi odottelevien koirien luo, minkä se onnistui kerran tekemään.
Kummallekin jäi päivästä hyvä mieli.

Viesti vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja harkitsen sitä vakavasti meidän kakkoslajiksi TOKOn jälkeen. Muutenkin kurssi on selventänyt mitä palveluskoiralajit oikein ovat ja tämän pohjalta on hyvä alkaa miettiä niitä omia lajitavoitteita.



torstai 5. lokakuuta 2017

Álgu 1v

Tänään 5.10. meidän hömpöti puikkonokka täyttää vuoden! Kulunut vuosi on ollut koko perheelle jännittävää ja antoisaa aikaa. Ensin odotuksen huuma ja sen jälkeen uuteen arkeen opettelu. Kasvu ja sekä Álgun, että meidän oppimat uudet asiat.
Vuosi on ollut myös yllättävän vilkas. Ollaan käyty useammalla kurssilla, nose workin ensimmäisen luokan möllikokeessa, suoritettu NW:n virallinen hajutesti ja käyty pentunäyttelyssä. Lisäksi ollaan opeteltu kymmenittäin erilaisia temppuja, samoiltu lukemattomia tunteja metsissä ja loikoiltu päivittäin kainalokkain 
Tästä hetkestä kaikki lähti liikkeelle (Àlgu 4vk)

Álgu juhlii synttäreitä lepopäivällä ja hieronnalla. Tänään oli toinen kerta, kun koirahieroja Sonja Pohjoispää kävi meillä ja Álgu on aivan ihastunut. Vielä pitää vähän yrittää hyöriä ja leikittää, mutta hyvin osaa myös rentoutua ja rauhoittua hoidon ajaksi. Hieronnan jälkeen on jatkettu herkuttelu ja lepäily -linjalla.
Tästä on hyvä suunnata kuono kohti tulevia seikkailuja!


tiistai 26. syyskuuta 2017

Kauniisti hihnassa

Meillä on viime viikkojen aikana otettu suuria harppauksia remmilenkkeilyn saralla ja niistä intoutuneena haluankin kirjoittaa aiheesta joitain huomionarvioisia asioita ylös.


Lähtökohdat 


Álgu on kulkenut teini-ikään asti todella nätisti hihnassa. Se ei oikeastaan ole pitänyt vetämisestä, joten olen jättänyt remmiharjoitukset vähiin. Keskityin lenkeillä enemmän ohitusten opettamiseen. Koirat ja muut todella kivat asiat ohitetaan hakeutumalla ihmisen lähelle ja ottamalla kontaktia. Mahdolliset hieman jännittävät kohteet ohitetaan siten, että nannaa tulee kohdetta katsoessa (sekä mahdollisesti kohti kulkemisesta). Esimerkiksi yllättäen kotilenkille ilmestyneet kovaääniset ja rajusti heiluvat työkoneet olivat vähän jänniä tuossa muutama kuukausi sitten ja niiden lähelle jäätiinkin hetkeksi aikaa istuskelemaan, katsomaan niiden touhuja ja syömään herkkuja.
Enää ne ei hätkäytä muuta kuin namipussin suuntaan.

Teini-iän portilla alkoi tilanne kuitenkin muuttua ja havahduin siihen, että harjoittelu pitää aloittaa. Toiset koirat ja hajut alkoivat kiinnostivat niin, että niiden luokse pyrittiin kovasti (ohitustreenistä huolimatta) ja Álgu alkoi unohtamaan vetämisen inhottavuuden. Ei se missään vaiheessa ole mielettömästi vetänyt, mutta silloin tällöin vauhti kiihtyy liikaa tai tulee teinipojan aivojumi, mikä näkyy hihnan yllättävässä nykäisyssä.

Àlgu on kulkenut alusta asti valjaissa, koska koen ne turvallisemmaksi pennulle. Hihna on pitkä, joka on yleensä vedetty mun lantion ympärille. Näin kädet pysyy vapaampana ja koiran hihnanmitta pysyy vakiona. Siitä saa myös näppärästi kiinni, jos tulee tilanne, jossa tarvitsee saada koira lyhyelle hihnalle. Ilman, että kädet on täynnä kilometrimitalla remmiä ja pystyy edelleen palkkaamaan tehokkaasti.
Pantaharjoitukset aloitettiin vasta heinäkuussa.


Rakastann tällaisia muokattavia remmejä! 

Harjoittelun idea 


Mietittiin miehen kanssa, että miten hihnakäytöksen treenaamisesta saisi ihan sairaan hauskaa kummallekin osapuolelle ja vielä siten, että siitä harjoittelusta voisi pitää tarvittaessa taukoja myös kaupungissa. Aina ei vaan kiinnosta, ei koiraa eikä ihmistä. Usein näkee paljon ns. nipotustreenaajia, joilla koira kiskoi hulluna, jota omistaja yritti hillitä pysähtelemällä tai vaihtamalla joka kerta hihnan kiristyessä suuntaa. Jokaisella lenkillä. Aina. Ja kuten varmasti moni koiraharrastaja tietää, niin siitä harjoitustavasta ei tule lopulta kuin suunnaton ketutus ja paha mieli, kun edistyminen on monesti niin hidasta. Mekin oltiin koettu se sama suo aikanaan toisten koirien kanssa.
Joillekin se toimii, mutta me tiedettiin jo alussa, ettei jakseta sen tyyppistä lenkkeilyä enää.

Sitten syntyi idea välineurheilusta. Keksittiin, että valjaissa koira saa ottaa rennosti, leikkiä ja riehua. Olla tavallaan "vapaana".  Pennulla ei riitä keskittymiskyky kulkemaan koko lenkkiä nätisti saati treenaamaan koko sitä aikaa eikä meillä ole mahdollisuutta päästää koiraa joka päivä vapaaksi lenkeillä.
Panta taas opetetaan seesteiseen mielentilaan ja lyhyemmälle hihnalle. Panta merkitsee sitä, että kuljetaan vieretysten eteenpäin.

Tämän tekniikan ehdoton hyöty on siinä, että koiran kanssa voi kulkea treenaamatta vaikka koko lenkin (kuten me tehtiin ensimmäiset kuukaudet) ainoastaan tarvitsee keskittyä mahdollisiin ohituksiin tai muihin yksityiskohtiin, joita haluaa pitää ehdottomina. Meille nättien ohitusten lisäksi toinen aina treenattava asia oli se, ettei ihmisen selän takaa saa kiertää toiselle puolelle, mutta tämän harjoittelemiseen ei montaa toistoa tarvittukaan.


Tässä meidän yleistä lenkkifiilistelyä. Hyvä aiheen ulkopuolinen huomio on tuo mun pieni käden liike, joka siirtää hihnaa hieman ja koira reagoi siihen automaattisesti siirtymällä voimakkaasti kohti autotietä. Ainakin Álgu on herkkä ohjasavulle :D Aiheeseen liittyvä huomio on tuo, että Álgun vilkaistessa muhun kehun vain sanallisesti. Harjoituksen alussa kehuin ja palkkasin namilla. 


Harjoittelu 


Koira saa kulkea vapaamuotoisesti valjaissa ja päästää pahimmat huurut ulos ennen harjoittelua. Harjoittelu aloitetaan vasta, kun kummallakin on rauhallinen ja ennen kaikkea hyvä fiilis.
Àlgulla on tapana alkulenkistä saada pieniä hepuleita, jolloin se pomppii ja yrittää leikittää kepeillä joita tulee vastaan. Tällainen hepuli tulee yleensä heti ovella ennen ensimmäiselle pissapaikalle pääsyä ja sitten hetken haistelujen ja merkkailujen jälkeen uudelleen. Näitä se saa toteuttaa valjaissa mielin määrin.
Harjoittelu kannattaa tehdä silloin, kun koira on nälkäinen (suurempi motivaatio).

1. Alussa koiraa palkitaan aina, kun se ottaa kontaktia tai edes vahingossa tulee lähelle. Herkkujen pitää olla koiran mielestä superhyviä ja tätä tehdään mielellään jokaisella lenkillä, jotta käytös vahvistuu nopeammin. Jos koira ei itse ota koskaan lenkillä kontaktia tai tule lähelle sitä voidaan kutsua silloin tällöin, jotta koiraa päästään palkitsemaan.
Palkka annetaan aina viereltä. Mieluiten juuri siitä kohtaa mihin käsi laskeutuu luonnostaan reiden viereen. Alussa, jos koiran on hankala tulla aivan lähelle voidaan palkka antaa hieman kauempaa kehosta.

Àlgu otti kontaktia jo valmiiksi tasaisin väliajoin tai käväisi vierellä (mm. ohitustreenin takia), joten palkkasin sitä sille luonnollisesta asiasta: mun tarkkailusta.
Muutaman toiston jälkeen Álgu alkoi tarjoamaan itse enenevissä määrin kontaktia ja lähelle tuloa. Se saattoi pysähtyä ja odottaa, että pääsen vierelle mistä palkitsin. Se alkoi myös tarjoamaan tätä käytöstä erityisesti tietyissä kohdin lenkkiä, jotka olivat miljööltään sen mielestä tylsiä (ei tapahdu mitään eikä ole erityisesti hajujakaan). Pistin nämä paikat tarkasti mieleeni.
Pikkuhiljaa Álgu alkoi liioittelemaan käytöstä eli alkoi joko sahaamaan remmin päähän ja takaisin vierelle hakemaan namin. Toisina kertoina se tarjosi hiukan pidempää lähellä kulkemista kerjätäkseen enemmän nameja kerralla, minkä se tottakai sai tiheällä palkkausvälillä.

2. Panta mukaan harjoitteluun. Määritä itsellesi kriteerit, joiden mukaan haluat koiran kulkevan pannassa. Meidän kriteereinä oli rauhallisuus, lyhyempi remmin mitta ja mahdollisimman lähellä kulkeminen. Toivottavaa on mielestäni myös se, että Àlgu keskittyy enemmän yhdessä eteenpäin kulkemiseen kuin haisteluun. Kriteerien pohjana oli se, että miten haluaisin koiran kulkevan esim. Helsingin keskustassa ihmisvilinässä.

- Jos lyhennät hihnan mittaa pidä tarkasti mitasta kiinni harjoituksen aikana! Mitta ei voi vaihdella pidemmästä lyhempään kesken treenin, koska se hankaloittaa koiran ymmärtämistä.

- Palkitse koiraa tiheästi oikeasta paikasta. Meille se oli aivan ihmisen vieressä. Kiinnitä huomiota palkan suuntaan. Pyrin itse antamaan nannan siten, että koiran katse pysyy eteenpäin eikä nouse tokokontaktiin. Ainakin meillä ylhäältä päin annettu nami nostaa koiran katseen kohti ihmisen kasvoja, minkä koen turhaksi lenkkeillessä. Eli vaikka koira kulkisi vieressä ja katsoisi kohti (ylös) lasken käden sen eteen alas, jolloin pää suoristuu.

- Hihnan kiristyessä pysähdy ja palkitse heti kontaktista tai lähelle tulemisesta ja siinä pysymisestä. Jos koira ei omatoimisesti reagoi pysähtymiseen, kutsu ja ohjaa se takaisin lähelle.

- Pidä treenimatka enintään metrissä! Paras on, jos treenipätkä on niin lyhyt, ettei koira edes ehdi kiristää remmiä. Mitä lyhyempi matka, sen täydellisempi onnistuminen ja sitä nopeammin edistyy. Lisää matkaa pikkuhiljaa.

Kun matkakestoa oli metri - pari otin pannan käyttöön. Ajoitin treenit joko lenkin loppuun tai puoleen väliin ja käytin hanakasti hyväkseni niitä hetkiä, jolloin Álgu itse halusi tehdä harjoituksia. Eli edelleen useimmiten niillä peruslenkkien tylsillä pätkillä.
Meillä hihna lyheni noin puolella. Palkitsin Álgua tauotta, kun se kulki lähellä. Hihnan kiristyessä pysähdyin ja palkitsin uudesta kontaktista nannalla sekä liikkeelle lähdöllä. Jos se ei reagoinut pysähtymiseen kutsuin sitä ja ohjasin takaisin lähelle. Lopetin treenit aina onnistumiseen ennen kuin kumpikaan ehti kyllästyä ja varsinkin ennen kuin ne koiralle mielenkiintoiset kohdat tuli!

3. Pidennä matkaa askel kerrallaan. Huolehdi, että koiralla pysyy hyvä motivaatio treenin aikana. Vaihda takaisin valjaisiin aina, kun koira tai sinä tarvitsette taukoa ja pidempää hihnaa.
Koiran ymmärtäessä pannan eri kriteerit yleistä sitä myös niille lenkin mielenkiintoisiin kohtiin. Jos esim. ohitusten kanssa on ongelmia älä tee niitä alkuvaiheessa pantaharjoittelussa vaan, jos pystyt vaihda koira huomaamattomasti valjaisiin. Näin varmistat parhaiten sen, että koiran mielentila pysyy rentona pannassa alkuharjoittelujen ajan.

Suosittelen palkkaamaan koiraa aina, kun se tarjoaa haluamaasi käytöstä, vaikka se olisi valjaissa (sehän on vain plussaa). Tämän harjoittelun etuna on kuitenkin se, että jokaisella lenkillä ei tarvitse treenata. Jos ei huvita, ei huvita. Joskus on huonoja päiviä ja mennään pelkästään valjaissa ja namitetaan silloin, kun koira tekee. Sitten, kun on itsellä hyvä mieli ja energiaa otetaan lyhyt pantatreeni niillä tiukemmilla kriteereillä :)


Tässä video meidän pantaharjoituksesta. Álgu pysyy lähettyvillä, mutta nähtävissä on vielä jonkin verran seilaamista ja sattui oivasti esimerkki ohituksesta. Tässä me ohitetaan uhkarohkeaa harakkaa :) Àlgu nostaa katseen kuullessaan namipussin rapinan, mutta se ei pidä kokoaikaista kontaktia yllä. 


Missä me mennään nyt 


Harjoitukset aloitettiin noin parisen kuukautta sitten. Ollaan noudatettu rentouden kultaista sääntöä ja tehty sekalaisella aikataululla pannan kanssa. Joinain päivinä on tehty jokaisella lenkillä eri mittaisia pätkiä ja oli meillä tuossa varmaan parin viikon taukokin, kun koko pantaa ei kaivettu ollenkaan kaapista esiin.. Tällainen pidempi tauko ei kuitenkaan haitannut, kun palkkailin Álgua sen oma-aloitteisuudesta muutenkin.
Eteneminen on ollut nopeaa silloin, kun ollaan tehty. Viimeisen parin viikon aikana ollaan treenattu useammin ja viikonloppuna koettiinkin suurin harppaus, kun meni lähes koko lenkki pelkällä pannalla! Kyseessä oli lyhyt iltalenkki. Pidin aivan alussa parikymmentä metriä valjaissa, mutta Álgu alkoi sen jälkeen tarjoamaan itse vierellä kulkemista, joten vaihdoin pantaan. Lenkki oli erittäin onnistunut, sillä Álgu ei koko lenkin aikana kiristänyt hihnaa. Sahasi kyllä kauemmas ja lähemmäs, koska sille tulee vielä välillä kuvitelma, että se lähelle tuleminen on se the juttu. Varmaan kiinni siitä, että olen yrittänyt pidentää namien antamisvälejä liian nopeasti. Tiheämmällä palkkauksella sahaamista ei yleensä tapahdu ollenkaan, joten tässä palkkaamattomuudessa tarvitaan nyt malttia.
Tuon lenkin jälkeen olen rohkaistunut ottamaan jokaiselle päivälle tavoitteeksi samanlaisen lenkin. Kahtena aamuna ollaan käyty pelkällä pannalla onnistuneesti. Jätin jopa valjaat kokonaan kotiin. Kerran jouduin pysähtymään muistutukseksi, kun Álgun nenään tulvi kiinnostavia hajuja kauempaa.

Suurin oivallus ja harppaus koettiin kuitenkin pari päivää sitten, kun vastaan tuli yllättäen toinen koira. Päätin testata miten ohitukset menee pannassa ja sain yllättyä positiivisesti! Álgu on sisäistänyt pannan seesteisen mielentilan ja vierellä kulkemisen niin hyvin, ettei se edes kiihtynyt samalla tavalla kuin yleensä ohitustilanteissa. Se oli rennosti ja kysyi multa nannaa, kuten yleensäkin ohittaessa.
Ainakin ennen se on toisia koiria nähdessään kiihtynyt, vaikka olisikin pysynyt lähellä namitettavana. Joskus se on myös yrittänyt toista koiraa kohden tai sen perään, joten tämä seesteisyyden tla oli meille ihan uutta pentuajan jälkeen!
Olen nyt testaillut enemmänkin ohituksia pannassa ja valjaissa. Álgu on pannassa ollessaan selkeästi rennompi ja epäkiinnostuneempi toisista, mikä on todella hienoa.

Pidän edelleen valjaita mukana pidemmillä lenkeillä sen varalta, että Álgu kyllästyy tai harjoittelu muuttuu muuten mahdottomaksi. Nyt vahvistan entistä pidempiä matkoja ja palkkaamattomuusvälejä helpoilla lenkeillä. Hetken päästä alan vaikeuttamaan ympäristöjä, jolloin vaadittu matka aluksi myös lyhenee.