Ystävän yllytyksestä ilmoitin meidät 23. huhtikuuta järjestettävään Ladies Kennel Clubin pentunäyttelyyn Helsinkiin. Tai mun tapauksessa yllytykseksi riitti kysymys, että kiinnostaisiko meitä lähteä mukaan. Ei se ihan hirveesti vaadi, että mut saa mukaan koirajuttuihin.
Olen joskus varhaisteini-iässä ollut kerran näyttelykehässä pyörähtämässä ja siitä kokemuksesta en muista mitään. En ole pitänyt itseäni näyttelyihmisenä, mutta nyt Álgun myötä on sekin homma alkanut enemmän kiinnostamaan.
Ensimmäisen näyttelyilmoittautumisen myötä päätin mennä helpottamaan omia ja koiran jännityksiä näyttelykurssille. Meillä kävi tuuri, kun juuri sopivasti maaliskuun puolessa välissä alkoi Turun Murressa neljän kerran kurssi Anna Sydänheimon vetämänä.
Olin ensimmäiseksi kurssiksi suunnitellut perustaitoihin keskittyvää ja ajatellut näyttelykurssista, että
"no ehkä sitten joskus". Huvittavasti tämäkin ajatus kääntyi päälaelleen, mutta ei harmita yhtään!
Meillä oli todella kivaa näyttelypuuhissa. Álgu pääsi harjoittelemaan alustalle rauhoittumista, hallissa oloa, muiden koirien ignooraamista harjoitustilanteessa sekä tietysti seisomista ja kehässä liikkumista. Opittiin myös aika kivasti vahingossa maahan menon alkeita. Kurssilla nimittäin tajusin, että eipä oo tullut sitäkään treenattua sitten yhtään. Álgu toimii niin mukavasti arjessa muutenkin ja varsinaisten tokoliikkeiden harjoittelun olen jättänyt suosiolla tuleville kursseille.Mun taidot on ihan ruosteessa ja toivon tekeväni Álgun kanssa kaiken heti alussa mahdollisimman puhtaasti tokon suhteen. Ettei tarttisi sitten niitä omia virheitä korjailla myöhemmin.
Álgun keskittymiskyky ja työskentelydraivi on uskomaton! Jännitin miten ensimmäinen kerta menee, mikä oli ihan turhaa. Álgu otti kontaktia, söi, leikki ja opiskeli ahkerasti. Jos tuli liian pitkä tauko tekemisestä niin pää alkoi kääntyä muiden koirien suuntaan. Puoli tuntia jaksoi tosi hyvin, mutta viimeinen vartti teki hieman tiukkaa. Ekalla kerralla harjoiteltiin lähinnä seisomista.
Toinen kerta meni samanlaisissa tunnelmissa, mutta Álgu jaksoi keskittyä hieman pidempään. Kokeiltiin myös liikkumista, mutta maakari pisti heti hepuliksi, kun otin pari askelta eikä tahtonut ollenkaan lopettaa leikkimistä.
Kolmas kerta jäi meiltä välistä mun sairastumisen takia.
Neljännellä eli viimeisellä kerralla oltiin taas tositoimissa ja aloiteltiin hieman etuajassa, joten pidettiin kivaa lähes tunnin ajan eikä keskittymiskyvyn puutteesta ollut tietoakaan! Seisominen sujui jo tosi hyvin, saatiin kivasti kestoa ja häiriönsietoa lisää. Lisäksi Álgu oppi seisomaan tunnustelujen aikana kuin noiduttu. Ekalla "tuomarivisiitillä" meinasi pää kääntyillä ja häntä lähteä vipattamaan tuomaria kohden, mutta muutaman toiston jälkeen poika muistutti enemmän iloista puuta kuin hömppää.
Tällä kerralla keskityttiin erityisesti liikkumiseen. Hepulit iski heti, kun otin pari nopeampaa askelta Álgun vierellä, joten lähdettiin rakentamaan hommaa kävelemällä ympyröitä ja palkkaamalla rauhallisuudesta ja lähellä olosta. Suoria pätkiä tein kävelemällä/hölkkäämällä takaperin Álgun edessä. Muutaman hyvän raviaskeleen jälkeen käännähdin nopeasti pojan viereen ja heti nanna. Tässä sitten pidennettiin sekä mamma takaperin -ravaamista että askel kerrallaan mamman vieressä ravaamista.
Lopputunnista ravattiin nätisti vierekkäin useamman metrin pätkiä ja kestettiin jopa ryhmäliikkumisissa hyvin. Aina juuri ennen kierroksen loppua Álgu yritti pistää ranttaliksi eli eiköhän me näyttelykehässäkin selvitä erittäin hyvin, jollei tuomari pistä useampaa kierrosta ravaamaan porukalla.
Tämän kurssin perusteella voin kyllä suositella Turun Murren tiloja sekä Anna Sydänheimon näyttelykursseja. Meillä ainakin oli kivaa, paikka oli mukava ja saatiin Annalta hyviä vinkkejä niin koulutukseen kuin näyttelyhihnankin valintaan!
