Neljä päivää erossa

Olin neljä päivää poissa kotoa ilman Álgua ja ikävä oli kova jo ensimmäisenä päivänä. Mun reissuni aikana Álgu oli pitänyt kivaa. Olivat mieheni kanssa olleet maalla hömppäilemässä kahtena päivänä, ostaneet uuden frisbeelelun, leikkineet 8viikkoisen sakemannipennun kanssa ja nukkuneet joka yö kylki kyljessä peiton alla. Ai miten niin käy hieman kateeksi?

Eilen illalla pääsin kotiin ja pojat oli taas metsässä tekemässä parin tunnin lenkkiä. Löysivät sieltä tällaisia aarteita kotiin tuomisiksi:

Olivat myös harrastaneet kivillä hyppelyä:

Harmi, kun miehen käsi tai Álgu on kummassakin kuvassa tärissyt/heilunut. Hauskoja kuvia muuten, vaikkakin tuntuivat hieman kiusaamiselta, kun itse joutui vaan istumaan kotona.
Onneksi lopulta pojatkin päätti tulla kotiin ja päätin ottaa samantien videota siitä miten Álgu reagoi huomatessaan mun tullessa kotiin. Epäilin, että joko se on just niin innoissaan kuin väsymykseltään pystyy tai sitten se vaan käy pikaseen moikkaamassa eikä kiinnitä asiaan sen enempää huomiota. Álgu nimittäin ei kauheasti siihen reagoi lähdetäänkö me pois kotoa ja tullaanko kotiin. Yksinolojenkin jälkeen usein on vastassa koira, joka saattaa juuri ja juuri nostaa päätä unista.

Kyllähän se sieltä innostu! Videolla kuullaan vähän meidän tervehtimisörinöitäkin. Rankahkon reissun päätteeksi teki mieli melkein itkeä onnesta, kun sai vihdoin löhöillä omalla sohvalla, miehen kainalossa ja koira sylissä katsoen jotain aivotonta tv-ohjelmaa hyvän iltapalan kera. Nukkumaan mennessäkin Álgu pyydettiin ahtaudesta huolimatta sänkyyn nukkumaan.