Tänään 5.10. meidän hömpöti puikkonokka täyttää vuoden! Kulunut vuosi on ollut koko perheelle jännittävää ja antoisaa aikaa. Ensin odotuksen huuma ja sen jälkeen uuteen arkeen opettelu. Kasvu ja sekä Álgun, että meidän oppimat uudet asiat. Vuosi on ollut myös yllättävän vilkas. Ollaan käyty useammalla kurssilla, nose workin ensimmäisen luokan möllikokeessa, suoritettu NW:n virallinen hajutesti ja käyty pentunäyttelyssä. Lisäksi ollaan opeteltu kymmenittäin erilaisia temppuja, samoiltu lukemattomia tunteja metsissä ja loikoiltu päivittäin kainalokkain ♥
Tästä hetkestä kaikki lähti liikkeelle (Àlgu 4vk)
Álgu juhlii synttäreitä lepopäivällä ja hieronnalla. Tänään oli toinen kerta, kun koirahieroja Sonja Pohjoispää kävi meillä ja Álgu on aivan ihastunut. Vielä pitää vähän yrittää hyöriä ja leikittää, mutta hyvin osaa myös rentoutua ja rauhoittua hoidon ajaksi. Hieronnan jälkeen on jatkettu herkuttelu ja lepäily -linjalla. Tästä on hyvä suunnata kuono kohti tulevia seikkailuja!☺
Nyt, kun ensimmäiset möllikokeet on aivan nurkan takana on erinomainen hetki kertoa meidän tämän hetken ykköslajista!
Kävin tammikuussa SCYn Turun alaosaston järjestämällä NoseWork viikonlopussa kuuntelemassa ja seuraamassa muiden harjoittelua. Tässä vaiheessa laji oli minulle vielä täysin uusi ja en ollut ihan vielä innostunut kovin suuresti aiheesta, joten jätin Álgun kotiin. En tiedä miksei NW ollut innostanut aikaisemmin, vaikka virkatyöskentely hajujen parissa on aina kiinnostanut todella paljon. Kuten jälkikäteen sainkin huomata olin aika harmissani, että jätin silloin niin pikkuisen Álgun kotiin.
Laji vaikutti älyttömän hauskalta ja juuri sopivalta meille. Ostin samantien eukalyptus hydrolaatin, magneettipoksin ja pieniä putkiloja, joihin hajulähde olisi helppo asettaa.
Treenaaminen aloitettiin heti sen perusteella mitä olin kurssilla sisäistänyt. Laitoin hajua topsipuikon päähän ja sijoitin sen magneetissa jääkaapin oveen Álgun pään tasolle. Palkkasin heti, kun Álgu tuli katsomaan magneettia ja aika äkkiä se alkoikin jo sitä haistelemaan sekä tökkimään kuonolla. Tätä tehtiin pari kertaa.
Muutaman päivän jälkeen laitoin hajun putkiloon ja teippasin kaikki putkilot jääkaapin oveen. Magneetti oli häiriönä mukana. Muistaakseni Álgu yritti tökkiä magneettia silloin tällöin, mutta tajusi palkan tulevan aina hajulähteestä. Tätäkin tehtiin vaihtelevasti muutamia kertoja.
Sijoitin hajulähteet alussa jääkaapin oveen, koska Álgulla oli jo tuolloin suuri halu nostaa asioita maasta. Oltiin harjoiteltu roskien ja tavaroiden tuomista, joten vältyin pahimmilta vikaliikkeiltä sijoittamalla hajulähteet seinälle, josta ei nouse niin suurta tarvetta ottaa asioita suuhun. Vaikka sitäkin tietty piti kokeilla, mutta onneksi magneetti ei niin vaan irronnut!
Palkkasin aina hieman kohteen alapuolelta, jotta Álgun nenä jäi hajun kohdalle. Jos palkkasin suoraan kohteen kohdalta alkoi Álgu samantien nuolemaan tai hammastelemaan sitä. Palkan tullessa alapuolelta tämäkin liioiteltu käytös saatiin kuriin heti alkuun. Kurssilla näkyi muutamia koiria, jotka nuolivat hajulähdettä tai jopa pitivät kieltä kohteessa, mikä tottakai näytti aika hauskalta, mutta ajattelin, että olisi Álgunkin kannalta turvallisempaa opettaa pitämään siinä vain nenää..
Aika pian kiiruhdin kokeilemaan sisätilaetsintää sijoittamalla hajun jakkaran takapuolelle koirasta katsottuna. Pientä epävarmuutta oli hetken, mutta kyllä Álgu senkin hokasi omalla nopealla tavallaan. Näitä tehtiin taas pari toistoa ja seuraavalla treenikerralla ahnehduinkin asettamaan hajun Álgulta salaa sohvan istuintyynyjen väliin. Tällaisissa kohdissa nuo muoviputkilot ovat olleet ihan parhaita! Kannen reiästä haju pääsee leviämään, mutta sotkeentumisvaaraa kankaisiin ei ole.
Álgu etsi aivan innoissaan ja ripeästi sohvakohteen ja tämän jälkeen ollaankin tehty paljon erilaisia sisätilaetsintöjä kotona.
Alunperin olin ajatellut opettaa Álgulle ilmaisuksi istumisen toinen etutassu ylhäällä, jonka luulin olevan pojalle luonnollinen, sillä tassun nostoa se tarjosi jo tuolloin todella moneen asiaan, mutta treenaamisesta huolimatta Álgu alkoi ilmaisemaan luontaisesti pidentämällä nenäkosketusta. Tämä sopi mulle erittäin hyvin ja vahvistelin sitä vaatimalla pikkuhiljaa pidempää kestoa, mikä ei Álgun tapauksessa ollut kovin vaikeaa.
Keväällä meillä tuli kuukauden tauko treenaamisessa, kun itseltä loppui puhti kaiken muun keskellä. Oli näyttelyjännitys ja ideat treenaamiseen loppuivat. Eteneminen yksin tuntui hankalalta, mutta sopivaa kurssia ei alkanut.
Kesän alussa iski jälleen kipinä varsinkin seuratessa ensimmäisten virallisten kisojen meininkejä. Tuli pientä sisuuntumista ajatellessa, että enää muutama kuukausi ja mekin voitaisiin olla tuolla! Kisoissa tekemässä!
Kokeilin pari kotietsintää ja tajusin, että kaikki on lässähtänyt kuukauden aikana. Etsintä oli epävarmaa, hapuilevaa ja ilmaisua ei enää ollut. Tai kyllä Álgu ilmaisi haistamalla vähän pidempään ja vilkuilemalla mua kohden, mutta se kaunis nenäkosketus oli tiessään. Harmitti niin peevelisti.
Epävarmuuteen saattoi tietty vaikuttaa aluillaan oleva murrosikäkin ja mun suuret odotukset. Kai toivoin, että kuukauden tauolta palattaisiin yhtä pätevinä..
Nielin harmistuksen ja aloin pistämään palikoita pikkuhiljaa uudelleen kasaan, kunnes törmäsin ilmoitukseen NoseWorkin 1. luokan möllikokeesta, joka järjestetään ihan tässä lähellä. Iski innostushepuli ja hyvin lyhyen harkinta-ajan jälkeen ilmoitin meidät mukaan! Kisoihin oli kuukausi aikaa ja kaverin yllytyksestä ajattelin, että kyllähän me kuukaudessa treenataan homma kasaan!
Tähän mennessä oli ollut siis vain kotietsintöjä, pari treeniä äidillä ja kerran laatikoita juomalasien kanssa. Niiden jälkeen kuukauden tauko. Ei oltu edes kokeiltu ulko- tai ajoneuvoetsintää. Ilmaisu hajallaan.
Unohtui aika helposti se "pikkuhiljaa" jonnekin aivojen bittiavaruuteen..
No nyt on treenattu kuukausi! Kokeet on ensi torstaina eli neljän päivän päästä. Alkaa iskemään paha ramppikuume, mutta koitan olla pelkkänä zeninä loppuajan ja ajattelematta itse koepäivää ja sitä aikaa, mikä mun pitäisi saada kulutettua ennen illalla alkavia kokeita.
Ramppikuumeesta on ollut se hyöty, että viimeiset treenit Álgu on saanut totutella työskentelyyn mun ollessa jännittynyt ja ehkä hieman sekava. Hyvin on mennyt!
Ilmoittautumisen jälkeen lisäsin hankaluusasteikkoa kotietsinnöissä ja kävin treenaamassa häkkikellarissa sekä rappujen alapuolelle jäävässä tilassa. Ulkoetsinnät korkattiin kaverin opastuksella todella helpoilla jutuilla kauniina aurinkoisena päivänä. Nekin on mennyt tosi kivasti. Juhannuksena aloitin ajoneuvoetsinnät, mikä vaikuttaa olevan meidän heikoin lenkki. Laatikoita olen tehnyt kotona sekä äidillä. Olen pääsääntöisesti keskittynyt Álgun itsetunnon kohotukseen sekä hyvän fiiliksen iskostamiseen tekemällä sekaan pieniä haastemuutoksia. Álgulla on nyt käynnistynyt ihan kunnolla murrosiän hormonihyrräkkä ja se näkyy ajoittaisena teinimäisinä aivojumeina. Muiden hajut kiinnostaa aivan kamalasti, häiriöherkkyys on noussut selkeästi ja jalkaakin on nostettu jo viikon verran. Juuri tuon häiriöherkkyyden takia olen koittanut vahvistaa erityisesti pohjaa.
Ilmaisuun en aiemmin tuntunut löytävän sopivaa työstötyyliä, joten annoin Álgun ilmaista omalla sekavalla tavallaan. Eilen sain uuden idean ja tänään kokeilin sitä käytännössä. Opetin Álgulle ihan toista asiaa varten tursotustempun (video alla), jossa on hyvä kesto. Tänään laitoin hajutäpän (huonekalutassu) kämmeneen ja pyysin jälleen tursotusta. Aluksi Álgu yritti ottaa hampailla kiinni täpästä, mutta lopetti sen. Tätä toistin useamman kerran ja sen jälkeen sijoitin heti täpän varrelliseen teesihtiin, johon Álgu tarjosi automaattisesti tursotusta. Useampi toisto ja tauko.
Illemmalla pidin täppää taas kädessä, mutta siirsin sen pian kiinni kirjahyllyn päätyyn. Àlgun haistellessa täppää työnsin käden täpän ja kuonon väliin, jolloin Álgu tarjosi jälleen tursotusta. Tätä toistin useamman kerran, koska jätkä tuntui hämmentyvän näiden kahden eri asian yhdistämisestä.
Sitten pyysin Álgua etsimään hajun, mistä se tuntui taas vähän hämmentyvän. Tuijotti vaan ilmeellä, että "etkö sä nyt itekin nää sitä, kun tossahan se on meidän edessä", mutta osoitti silti täpän nenällä. Tässä vaiheessa se tarjosi sitä samaa haistelu -> vilkaisu muhun -> haistelu -hienovaraista ilmaisua, josta en kuitenkaan palkinnut vaan laitoin käden jälleen hajutäpän kohdalle ja pyysin tursottamaan.
Ehkä kymmenen kummastuneen toiston jälkeen se tarjosi itse pikaista tursotusta täpälle ilman, että käsi oli välissä! Naksautin ja jätkä tietty lopetti heti ja alkoi odottamaan palkkaa. Laitoin käden täpälle ja annoin palkan vasta rauhallisesta käsitursotuksesta (voi luoja, minkä sanan keksin :D).
Tätä toistettiin useamman kerran putkeen, että Álgun tarjottua hajulle tursotusta naksautin ja asetin käden nenän ja kohteen väliin tukemaan oikeaa tekemistä.
Koko tursotustemppuhan on rakennettu yhdessä illassa siten, että istuin sohvalla ja nostin käden eteeni. Álgu tietysti kiinnostui ja tökkäsi kämmeneen -> palkka. Kolmen toiston jälkeen se tajusi, että nanna tulee, kun koskettaa kättä, jolloin se alkoi luonnollisesti suurentelemaan asiaa ja tarjoamaan pidempää kosketusta. Alkuperäinen tarkoitus oli normaali nenäkosketus, mutta Álgu liioittelun tarpeessaan vei asian vieläkin pidemmälle työntämällä nenän sivuun ja koskettamalla ikenillä ja hampailla. Eikä sille voinut olla nauramatta ja, kun naurukin on kehu niin tursotus tuli jäädäkseen.
Kestoa olen lisännyt pyytämällä kestoa ja aina, kun kuono nousee kädestä namikin menee kauemmas. Nami lähestyy koiraa vain sen pitäessä kuonoa paikallaan ja syötän namin kuonon sivusta niin, että nenä tai siis ikenet pysyvät edelleen painettuna kämmeneen.
Yritän saada otettua kunnon videon nykytilanteesta ja treenityylistä tänne vielä alkuviikon aikana.
Tässä vielä pieni (ja huono) video ihan alkuvaiheesta, missä näkyy temppu sivusta:
Tätä tyylikästä ilmaisua yritän nyt vahvistaa vielä ennen koetta. Saa nähdä toimiiko se tositilanteessa, mutta onneksi olen ymmärtänyt tähän mennessä suht hyvin muutenkin koska Álgu on löytänyt oikean kohdan. Huomenna mennään kaverille taas hiomaan etsintätaitoja ja varmaan tehdään ulkoharjoituksia. Koko ensi viikolle on luvattu samanlaista tasaista ja pilvistä säätä, joten harjoitusten ja kokeiden ilmastolla ei pitäisi suurta eroa olla onneksi!
Aloitettiin juhannuksen vietto Álgun paimenvietin herättelyllä uskomattoman kauniilla perinnelaitumilla Koirataidon Kaisan opastuksella. Mukaan lähti myös mieheni sekä Kaisan ystävä.
Olin kuvitellut ensimmäisen kerran menevän eri tavalla enemmän koulutustilanteena esim. pyöröaitauksessa pienellä laumalla, mutta Kaisa ottikin meidät heti hommiin mukaan, mikä tarkoitti 150 lampaan, mullikoiden ja kahden hevosen kohtaamista!
Álgu yllätti jo heti kättelyssä menemällä Kaisan koirista ihan sekaisin. Käveltiin ensimmäiselle laitumelle ja jätkällä ei ollut mitään rotia. Ihmiset oli sille tyhjää ilmaa ja se jopa veti remmissä, mitä se ei normaalisti tee. Äänien päästessä suusta mietin jo sitä paimennuksessa tärkeää hallintaa, kontaktia koiran ja ihmisen välillä, malttia ja miten meillä ei sitä näytä nyt olevan..
Álguhan on todella hyvin käyttäytyvä. Rauhallinen ja kiihtyessäkin pysyy normaalisti joku roti, joten tämän sekoamuksen mittakaava tuli puun takaa.
Kävellessä tein pieniä muistutteluja, että "hei, minäkin oon täällä", mikä autto kunnes nähtiin lampaat. Olin jostain syystä kuvitellut, että Álgun nähdessä ekan kerran lampaita se olisi jonkin verran pohdiskeleva, ehkä jopa epäileväinen. No ei ollut! Álgu unohti hetkellisesti toiset koirat ja olisi halunnut mennä suoraan moikkaamaan lampaita.
Odotellen
Seurattiin vierestä, kun Kaisan koirat hakivat ja kokosivat lauman laskettavaksi. Odottelu sujui hyvin, kun Álgu otti esimerkkiä toisista. Se selkeästi tajusi, että nyt on muilla tehtävä päällä ja täytyy pysyä paikoillaan kuten muutkin.
Laskennan jälkeen tuli meidän vuoro. Saatiin sytytellä ja kokeilla ajaa lauma kauemmaksi laitumelle varjoon. Álgu lähti hienosti kohti lampaita. Rauhallisesti, mutta selkeästi kiinnostuneesti. Se sai mennä pitkällä liinalla ja mä kuljin tukena sekä esimerkkinä vieressä. Tästä lyhyestä pätkästä ei osannut vielä sanoa, että mitä siellä päässä oikeasti tapahtui vai tapahtuiko edes mitään, mutta alku vaikutti omaan silmään hyvältä. Ei se sentään haneen lähtenyt!
Sitten siirryttiin toiselle laitumelle, jossa oli isompi lauma sekä muut eläimet. Matkalla Álgu päästeli höyryjä toisten kanssa ja sen jälkeen alkoi näkyä selkeämpiä järjen hetkiä. Toiselle laitumelle tuli matkaan vain Louhi kelpie, jossa Álgu oli edelleen hyvin kiinni. Kaiken kaikkiaan Álgu tuntui seuraavan yhtä paljon lampaita kuin Louhea.
Saatiin heti ensimmäinen työtehtävä, kun mullikat tuli vastaan. Meidän piti ajaa ne hieman kauemmaksi Kaisan hakiessa koiransa kanssa lampaat kauempaa. Álgu on kerran aikaisemmin nähnyt nautoja aitojen takaa, mutta yllätyin silti miten rohkeasti se meni niiden kanssa heti nokakkain ja alkoi jopa hieman ohjaamaan niitä! Se ei kylläkään montaa sekuntia kestänyt kerrallaan, mutta yritin itse kulkea jälleen esimerkkinä ja Álgu selkeästi seurasi tarkasti mitä teen. Saatiinkin mullikat oikeaan paikkaan yhdessä.
Käveltiin takaisin muiden luo, jonne hevosetkin tuli. Jännitin Álgun reaktioita, mutta mitä vielä! Jätkä rakastui varsinkin isompaan Urikaan täysin. Nuuhkivat toisiaan ja päivän edetessä mitä useammin Álgu pääsi Urikan läheisyyteen sen enemmän olemuksesta näkyi kiintymystä. Se olisi halunnut koko ajan kulkea toisen lähettyvillä.
Harmittaa, kun en tajunnut pyytää muita ottamaan kuvia kohtaamisesta.
Laidun oli jaettu kahteen osaan ja Kaisa ajatti lampaat toiselle puolelle Louhen kanssa. Siinä päästiin taas kokeilemaan hommia, kun pyrittiin sivustalta pitämään lauman menosuunta oikeana. Sillä matkalla Álgun olemus muuttui muutaman kerran sen keskittyessä lampaisiin, mutta mitä suurempaa ihmettä ei tapahtunut. Kaisan ystävä totesi, että ne hetket näytti hyviltä.
Sen jälkeen meidän tehtävänä oli lähinnä odottaa ja seistä pusikoiden edessä, ettei lauma tarkastuksen aikana ala vetelehtimään tilanteesta pois. Tämä tuotti Álgulle hankaluuksia. Se keskittyi taas todella kiinteästi Louheen eikä tykännyt yhtään siitä, että toinen sai liikkua ja käydä jopa iskän luona(!!!), kun hänen taas piti vaan seistä mun tylsimyksen kanssa paikallaan.
Sitten yksi lampaista yritti livohkaan ja Álgulla vissiin napsahti jotkut palikat päässä, kun sen olemus muuttui jälleen täysin eriksi ja se yritti lähteä lampaan perään. Ehkä vietti hieman nousi ja tuli halu pitää lauma kasassa?
Louhi varmistaa taka-alalla
Louhen kyylääminen ja pieni sekoilu loppui samantein, kun tuli taas meidän vuoro toimia. Saatiin ajaa lauma takaisin toiselle laitumelle. Kävelin kohti lampaita ja Álgu lähti todella kivasti vetämään liinaa pitkälle ja mulla alkoi sydän läpättää, kun huomasin sen oikeasti tosissaan haluavan mennä lampaiden perässä. Kaiken kruunasi se, että meno ei ollut päätöntä vaan se alkoi tarkkailemaan kumpaakin reunaa ja teki nättiä liikettä vasemmalle ja oikealle sen verran, mitä pystyin liinalla antamaan liikkumatilaa.
Kaksi kertaa se unohti pari lammasta jälkeen, mutta ohjauksella haki ne takaisin laumaan.
Tässä vielä video aivan lopusta, kun Álgu ohjaa lampaat portista sisään. Haukkua kuuluu, mutta ainakin omien muistikuvien mukaan (ai miten niin oli omistajallakin jännää..) se ei pääsääntöisesti haukkunut lampaiden perässä kulkiessaan:
Olen niin ylpeä pojasta! En olisi voinut kuvitellakaan, että meillä menisi näin hyvin ensimmäisellä kerralla! Tässä vaiheessahan ei voi vielä sanoa mitään vietin noususta, mutta Kaisankin mielestä siellä päässä liikkui jo jotain. Collieillahan on todella hajanaisesti paimennuspalikoita ja usein kuuleekin koirista, jotka eivät ole olleet ollenkaan kiinnostuneita lampaista. Álgu on siis jo mukavasti plussan puolella. Erityisesti, kun mukaan ynnätään kaikkien muiden eläinten ja ihmisten kohtaamiset.
Lisäksi tässäkin lajissa näkyi selkeästi Álgun matkimishalu ja -kyky. Se voisi hyvinkin oppia homman Do as I do -tekniikalla, mitä ollaan monessa muussa pikkujutussa kokeiltu aikaisemmin.
Eikö olekin söpöjä?! Pieniä, viikon vanhoja palleroita vatsat maitoa pullollaan. Sain viettää eilisen illan ja viime yön hoiva-apulaisena Kaisalla (kennel Kelmi), joka osottautui yllättävän opettavaiseksi ja ajatuksia herättäväksi. En ole aiemmin päässyt hoitamaan näin pieniä pentuja. Álgukin tavattiin vasta neljän viikon iässä ensimmäisen kerran ja sen ikäisillähän on jo ihan eri möngerrysmeininki.
Pentujen emälle puhkesi kohtutulehdus vaikeahkon synnytyksen jälkeen ja se saa nyt kuurin antibioottia, jonka aikana se ei saa imettää itse. Tämän johdosta pentuja pitää imettää pullosta kahden tunnin välein. Emä onneksi pystyy nisiä suojaavan bodyn turvin hoivaamaan pentujaan muuten.
Kaikkien kahdeksan pennun imettämiseen menee yhdeltä ihmiseltä noin tunti, jopa puolitoista riippuen kuinka kova nälkä pennuilla on, joten imetystaukoa ei juurikaan jää jäljelle tällä hetkellä. Pääsin nyt hoiva-apulaisena kokemaan miltä tällainen kiireinen juottotahti tuntuu.
Syömisen jälkeen on hyvä nukahtaa
Menin päivällä Kaisalle ja ennen pentuihin tutustumista kävin rentoutumassa perheen aikuisten koirien kanssa tunnin metsälenkillä. Oli ihanaa kulkea yksin neljän vapaana kirmaavan koiran kanssa tietäen, että kaikki sujuu ilman hoppuilua. Koirat kuuntelivat alkusähläyksen jälkeen hyvin, pysyivät lähettyvillä ja kuuntelivat ohjeita tarkasti, vaikka emme olekaan tavanneet koirien kanssa kuin muutaman kerran!
Tai no, kolme kuunteli ja mummokoira kulki omia pyhiä reittejään meidän takana ja edellä lopulta jolkotellen takaisin kotipihaan. Kyllä se pari kertaa kävi moikkaamassa, mutta ei sitä huvittanut jäädä meidän nuorten seuraan. Mummot on mummoja lajista riippumatta - tietävät aina paremmin kuin nuorempansa!
Louhi ja Freya
Heili mummo vahtii muiden uintitekniikoita
Lenkin jälkeen olikin vuorossa pentuarkeen orjentoituminen. Olin luvannut hoitaa koko yövuoron.
En ole ennen imettänyt pentuja pullosta, joten jännitin tilannetta hieman. Mikä oli täysin turhaa! Imettämisessä piti oikeastaan vain huolehtia, ettei tuttiin mene ilmakuplia eli pitää pulloa hieman pentua ylempänä ja, että maitoa virtaa sekä opetella jokaisen pennun tapa imeä. Olin häkeltynyt tajutessani, että jokaisella pennulla on omat mieltymyksensä asennon ja tekemisen suhteen! Yksi tykkäsi olla hieman kyljellään rennosti maitobaarista ryystäen, kun taas muutavat halusivat kaikkea. Ensin piti möyrytä ja etsiä sopivaa nisää. Tarjosin tietysti samaa pulloa joka kohdasta ja etsimisrituaalin jälkeen se kelpasikin hyvin hetken aikaa. Pentu imi ja samalla etutassut pumppasivat "tissiä" eli mun kättä vasten välillä lähes raivoisasti. Sitten selkeästi iski epäilys, että jos jossain lähettyvillä olisikin vielä parempi apaja ja etsimisrituaali suoritettiin uudelleen. Sitä oli samalla huvittavaa ja samalla ehkä hieman ärsyttävääkin seurata siinä kolmen aikaa yöllä..
Kylkityypin lisäksi oli muitakin asentohemmoja. Jotkut halusivat relata vatsallaan, toiset taas punkivat lähes pystyyn syliä vasten takajalkojen varaan. Jos näitä asentoja yritti vaihtaa niin aika äkkiä kuului ärtynyttä vininää.
Netta, Freya ja Louhi
Yksi mielestäni kiinnostava yksityiskohta oli myös jokaisen pennun oma tyyli imeä tuttia. Tietysti tuttipullo on aika eri kuin ihan oikea nisä, mutta osa otti sivistyneesti tutin päästä kiinni ja imi. Toiset taas ottivat puolesta välistä kiinni ja sottasimmat ahmatit yrittivät saada koko tutin suuhunsa ja sotkivat puoli naamaa maitoon.
Jäin miettimään oliko tässäkin nähtävissä jo pieniä viitteitä persoonaan vai oliko tyyli vain opettelusta kiinni.
Olin yllättynyt miten paljon jo viikon ikäisistä pennuista näkyy luonne-erot. Oli vaativampia, äänekkäämpiä, aktiivisia ja rauhallisia. Ihastuin erityisesti pentueen kahteen rauhallisimman oloisiin pentuihin. Toinen köllötteli tyytyväisenä selällään suurimman osan aikaa uneksien ja näytti lähes hymyilevän. Ruoka maittoi ja kaikki otettiin lungisti. Toinen oli yhtä rento, mutta liikkui hieman enemmän. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisia pennuista lopulta kasvaa. Pysyykö tämän hetken mielikuvat vai muuttuuko joidenkin luonne selkeästi iän karttuessa?
Luonne-eroja. Yhdellä mielessä omat jutut. Kahdella riehuminen.
Yö meni mukavasti rutiinilla. Väliajoilla katselin ikkunasta aamuyön hämärässä kuljeskelevia lampaita tai yritin torkkua hetken pentuhuoneen sängyllä. Jossain vaiheessa yötä tuli tietysti se väsymyshetki, mutta sekin selätettiin suklaan ja vaativien uikutusten avulla. Vasta siinä lähempänä yhdeksää aamulla alkoi oikeasti tuntumaan luissa, että on ollut hereillä vuorokauden. Pysyin kuitenkin valveilla vielä kotimatkan, vaikka aivot olikin varmaan jo unessa, kun jokainen pienikin bussin tai matkustajien päästämä ääni havahdutti pentujen hoivaamismoodiin.
Kotona vastassa oli järkyttynyt teini. Álgu oli juuri katselemassa ikkunoista ulos eikä selkeästi osannut odottaa ketään kotiin sillä hetkellä. Tuijotti mua kuin aavetta, että ilmeisesti toivo mun kotiinpaluusta oli jo heitetty romukoppaan. Järkytyksen mentyä ohi alkoi ihan kunnon show. Álgu hyppelehti epätavallisesti tasajalkaa niin korkealle, että yletty mun kasvojen tasolle. Normaalisti sitä ei kiinnosta pätkääkään lähdetäänkö tai tullaanko me kotiin. Kotiin tullessa suurin reaktio, mitä saadaan on se, että pää nousee jostain unenpöpperössä esiin.
Että kai Álgulla sitten oli ollut aika kova ikävä mammaa yöllä..
Ja täytyy todeta, että vaikka pennut on ehkä maailman söpöin juttu niin kyllä tuo oma murkku vie silti voiton ♥
Kotiin päästyä oli täysin sama olo kuin Netalla (harmaa) tässä kuvassa :D
Kaksi kuukautta hurahti ohi niin, että mätkähti. Havahduin tuossa, etten ole meidän huhtikuisesta näyttelyreissustakaan kirjoittanut mitään! Eli tämän postauksen mottona "parempi myöhään kuin ei milloinkaan".
Alkuvuodesta tuli ilmoittauduttua LKC epäviralliseen pentunäyttelyyn Helsinkiin ja käytyä yksi näyttelykurssi pohjustukseksi. Treeneissä meillä meni seisomiset ja liikkeet ihan kohtuu hyvin ja näyttelyreissulle lähdettiinkin hyvin mielin, kun oli saatu vähän lisävarmuutta kummallekin kehäkäytökseen. Olisin halunnut ennen isompaa näyttelyä käydä muutamat mätsärit, mutta niitä ei valitettavasti osunut kohdalle tarpeeksi ajoissa.
Reissuun lähdettiin yhdessä Annen kanssa, jonka Álgua muutaman viikon nuorempi nahkistyttö Koiruuksien Kosmos oli myös menossa ensimmäistä kertaa kehään. Koiruuksien tähtipentueella oli näyttelyssä pentuetapaaminen ja kuudesta nahkasta neljä oli kyseisestä sisarusparvesta!
Tuomarina oli Löfman Tarja.
Matka ja asettuminen paikan päälle meni mukavasti. Álgu oli ihmeissään ja innoissaan kymmenistä ohi vilisevistä pennuista, mutta malttoi todella kivasti myös maata häkissä väliajoilla. Pissalenkeillä ja kehän laidalla hengatessa Álgu jaksoi ihmeen hyvin keskittyä vaan muhun ja pystyi sulkemaan muut ympärillä olijat pois mielestään. Odottelu oli kuitenkin rankkaa ja kehään mennessä Álgu oli jo aika väsynyt, mikä näkyi hieman ilmeessä ja kärsivällisyydessä. Seisotuksessa jouduin syöttämään lähes tauotta nameja, jotta Álgu olisi pysynyt paikallaan. Pidemmän välin koittaessa se meinasi heti vaihtaa asentoa.
Tutkiminen meni juuri kuten olin arvellutkin eli Álgu seisoi hienosti paikallaan tuomarin tullessa läpiköimään. Vähän olisi selkeästi tehnyt mieli rallatella, mutta homma hoidettiin kotiin.
Liikkeet mokasin minä. Sekoilin jotain omiani ja liikutin Álgua miten sattuu.
Sijoituttiin neljänneksi eli periaatteessa viimeiseksi. Tuomari mietti selkeästi jonkin aikaa Álgun ja kolmanneksi tulleen pennun välillä, mutta päätyi lopulta tähän asetelmaan.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tilanne harmittanut. Ensisijaisestihan lähdin näyttelyyn hakemaan kokemusta, mutta olisihan se ollut kiva, jos olisi vielä hemmoteltu sijoituksella! Álgu ei ollut tässä vaiheessa ihanteellisimman sk collien näköinen, minkä tiedostin jo mennessä, mutta luulen tulokseen vaikuttaneen kuitenkin varmasti eniten mun osaamattomuus. Kokenut esittäjä olisi osannut viilata virheitä hieman piiloon (esimerkiksi liikuttamalla koiraa oikein..)
Mieli kuitenkin piristyi, kun sain haettua kirjallisen arvostelun. Sinne sentään oli tullut kehuja!
6kk vanha urospentu, joka voisi olla pidempi rungoltaan.
Hyvä purenta, alaleuka voisi olla voimakkaampi.
Hyvä pään pituus. Kuono-osan tulee täyttyä.
Oikeanmall. silmät ja hyvät korvat.
Saisi olla voimakkaammin kulmautunut.
Turhan pitkät varpaat. Liikkuu innokkaasti, mutta
liikkeestä puuttuu yhdensuuntaisuus.
Hyvä ylälinja.
Eli käytännössä kirjallisesta näkyy se, että kyseessä kehittymätön pentu, jonka tulee vielä kasvaa. Ei mikään yllätys, kun Álgun kasvua tässä on seurannut. Se tulee varmaan näyttämään aika pitkään sellaiselta hönöltä näppylänaamaselta tikkukeppiteinipojalta. Eniten piristi korvien kehuminen, sillä niitä on saanut jännittää kaikkein eniten. Ne, kun ovat seilanneet jo melkein luovutusiästä lähtien tiukasti ylös ja taas alas. Oli kiva kuulla, että ne ovat kuitenkin hyvät tuomarinkin mielestä!
Vaikka meidän kehäkierros jäi yhteen kertaan niin saatiin jäädä silti viimeisiin kehiin asti kaverin nartun saadessa ROPin ja käydessä vielä ryhmä- ja kasvattajakehässä. Kavereita odotellessa syötiin, hengailtiin ja käytiin jo hieman tyhjentyneen Messukeskuksen myyntikojuilla haahuilemassa.
Álgu sai valita itselleen lelun ja mukaan tarttui tällainen Berran narulelu:
Loppuaika menikin sitten lelua kanniskellessa ja retuuttaessa. Saatiin oman rodun harrastajalta vuolaasti kehujakin Álgun kontaktista ja tarmokkuudesta mun kanssa touhuamiseen.
Näyttelystä tarttui mukaan myös kuivattuja lampaan keuhkoja, joita joku yritys jakoi ilmaiseksi viimeisten isojen kehien aikana. Ne on jo syöty aika päiviä sitten ja unohdin ottaa nimen ylös, mutta oli kiva yllätys!
Kotimatkalle lähdettiin väsynein mielin. Pennut taisi nukkua lähes koko matkan Helsingistä kotiin. Kaverin pihaan päästyä pennut sai juosta vapaana pahimmat päivän aikana kertyneet jännitykset ja meno oli sen näköistäkin.. Muutama kunnon riekkumiskierros ja sen jälkeen puoli huolimattomia painimisyrityksiä, jonka jälkeen siirryttiin namitaskujen läheisyyteen kerjuulle.
Sen jälkeen me suunnattiin kotisohvalle.
Kaikki näyttelykuvat valitettavasti jäi kännykän syövereihin sen tehtyä tuossa jokusen viikko sitten itsemurhalennon auton katolta. Näyttö meni pirstaleiksi, mutta tiedostot varmaan on säästössä siellä vielä odottamassa. Harmitti, mutta tässä on se hyöty, että uudessa puhelimessa on paljon parempi kamera ja toivottavasti jatkossa saadaan tänne blogiinkin laadukkaampia kuvia!
Olin neljä päivää poissa kotoa ilman Álgua ja ikävä oli kova jo ensimmäisenä päivänä. Mun reissuni aikana Álgu oli pitänyt kivaa. Olivat mieheni kanssa olleet maalla hömppäilemässä kahtena päivänä, ostaneet uuden frisbeelelun, leikkineet 8viikkoisen sakemannipennun kanssa ja nukkuneet joka yö kylki kyljessä peiton alla. Ai miten niin käy hieman kateeksi?
Eilen illalla pääsin kotiin ja pojat oli taas metsässä tekemässä parin tunnin lenkkiä. Löysivät sieltä tällaisia aarteita kotiin tuomisiksi:
Olivat myös harrastaneet kivillä hyppelyä:
Harmi, kun miehen käsi tai Álgu on kummassakin kuvassa tärissyt/heilunut. Hauskoja kuvia muuten, vaikkakin tuntuivat hieman kiusaamiselta, kun itse joutui vaan istumaan kotona. Onneksi lopulta pojatkin päätti tulla kotiin ja päätin ottaa samantien videota siitä miten Álgu reagoi huomatessaan mun tullessa kotiin. Epäilin, että joko se on just niin innoissaan kuin väsymykseltään pystyy tai sitten se vaan käy pikaseen moikkaamassa eikä kiinnitä asiaan sen enempää huomiota. Álgu nimittäin ei kauheasti siihen reagoi lähdetäänkö me pois kotoa ja tullaanko kotiin. Yksinolojenkin jälkeen usein on vastassa koira, joka saattaa juuri ja juuri nostaa päätä unista.
Kyllähän se sieltä innostu! Videolla kuullaan vähän meidän tervehtimisörinöitäkin. Rankahkon reissun päätteeksi teki mieli melkein itkeä onnesta, kun sai vihdoin löhöillä omalla sohvalla, miehen kainalossa ja koira sylissä katsoen jotain aivotonta tv-ohjelmaa hyvän iltapalan kera. Nukkumaan mennessäkin Álgu pyydettiin ahtaudesta huolimatta sänkyyn nukkumaan.
Ystävän yllytyksestä ilmoitin meidät 23. huhtikuuta järjestettävään Ladies Kennel Clubin pentunäyttelyyn Helsinkiin. Tai mun tapauksessa yllytykseksi riitti kysymys, että kiinnostaisiko meitä lähteä mukaan. Ei se ihan hirveesti vaadi, että mut saa mukaan koirajuttuihin.
Olen joskus varhaisteini-iässä ollut kerran näyttelykehässä pyörähtämässä ja siitä kokemuksesta en muista mitään. En ole pitänyt itseäni näyttelyihmisenä, mutta nyt Álgun myötä on sekin homma alkanut enemmän kiinnostamaan.
Ensimmäisen näyttelyilmoittautumisen myötä päätin mennä helpottamaan omia ja koiran jännityksiä näyttelykurssille. Meillä kävi tuuri, kun juuri sopivasti maaliskuun puolessa välissä alkoi Turun Murressa neljän kerran kurssi Anna Sydänheimon vetämänä.
Olin ensimmäiseksi kurssiksi suunnitellut perustaitoihin keskittyvää ja ajatellut näyttelykurssista, että "no ehkä sitten joskus". Huvittavasti tämäkin ajatus kääntyi päälaelleen, mutta ei harmita yhtään!
Meillä oli todella kivaa näyttelypuuhissa. Álgu pääsi harjoittelemaan alustalle rauhoittumista, hallissa oloa, muiden koirien ignooraamista harjoitustilanteessa sekä tietysti seisomista ja kehässä liikkumista. Opittiin myös aika kivasti vahingossa maahan menon alkeita. Kurssilla nimittäin tajusin, että eipä oo tullut sitäkään treenattua sitten yhtään. Álgu toimii niin mukavasti arjessa muutenkin ja varsinaisten tokoliikkeiden harjoittelun olen jättänyt suosiolla tuleville kursseille.Mun taidot on ihan ruosteessa ja toivon tekeväni Álgun kanssa kaiken heti alussa mahdollisimman puhtaasti tokon suhteen. Ettei tarttisi sitten niitä omia virheitä korjailla myöhemmin.
Álgun keskittymiskyky ja työskentelydraivi on uskomaton! Jännitin miten ensimmäinen kerta menee, mikä oli ihan turhaa. Álgu otti kontaktia, söi, leikki ja opiskeli ahkerasti. Jos tuli liian pitkä tauko tekemisestä niin pää alkoi kääntyä muiden koirien suuntaan. Puoli tuntia jaksoi tosi hyvin, mutta viimeinen vartti teki hieman tiukkaa. Ekalla kerralla harjoiteltiin lähinnä seisomista.
Toinen kerta meni samanlaisissa tunnelmissa, mutta Álgu jaksoi keskittyä hieman pidempään. Kokeiltiin myös liikkumista, mutta maakari pisti heti hepuliksi, kun otin pari askelta eikä tahtonut ollenkaan lopettaa leikkimistä.
Kolmas kerta jäi meiltä välistä mun sairastumisen takia.
Neljännellä eli viimeisellä kerralla oltiin taas tositoimissa ja aloiteltiin hieman etuajassa, joten pidettiin kivaa lähes tunnin ajan eikä keskittymiskyvyn puutteesta ollut tietoakaan! Seisominen sujui jo tosi hyvin, saatiin kivasti kestoa ja häiriönsietoa lisää. Lisäksi Álgu oppi seisomaan tunnustelujen aikana kuin noiduttu. Ekalla "tuomarivisiitillä" meinasi pää kääntyillä ja häntä lähteä vipattamaan tuomaria kohden, mutta muutaman toiston jälkeen poika muistutti enemmän iloista puuta kuin hömppää.
Tällä kerralla keskityttiin erityisesti liikkumiseen. Hepulit iski heti, kun otin pari nopeampaa askelta Álgun vierellä, joten lähdettiin rakentamaan hommaa kävelemällä ympyröitä ja palkkaamalla rauhallisuudesta ja lähellä olosta. Suoria pätkiä tein kävelemällä/hölkkäämällä takaperin Álgun edessä. Muutaman hyvän raviaskeleen jälkeen käännähdin nopeasti pojan viereen ja heti nanna. Tässä sitten pidennettiin sekä mamma takaperin -ravaamista että askel kerrallaan mamman vieressä ravaamista.
Lopputunnista ravattiin nätisti vierekkäin useamman metrin pätkiä ja kestettiin jopa ryhmäliikkumisissa hyvin. Aina juuri ennen kierroksen loppua Álgu yritti pistää ranttaliksi eli eiköhän me näyttelykehässäkin selvitä erittäin hyvin, jollei tuomari pistä useampaa kierrosta ravaamaan porukalla.
Tämän kurssin perusteella voin kyllä suositella Turun Murren tiloja sekä Anna Sydänheimon näyttelykursseja. Meillä ainakin oli kivaa, paikka oli mukava ja saatiin Annalta hyviä vinkkejä niin koulutukseen kuin näyttelyhihnankin valintaan!
Álgu täytti keskiviikkona 6kk ja päätettiin juhlia puolivuotissynttäreitä. Otettiin juhlan kunniaksi seisomiskuvatkin, mutta niissä on vielä aika paljon harjoiteltavaa. Álgu seisoo nykyään aika kivasti paikoillaan, mutta vain sisätiloissa malttaa kunnolla ja sisällä tulee ongelmaksi tilan puute. Mikä näkyy sitten heti kuvien laadussa. Tässä on parhaiten onnistunut, mutta siinäkin rinta näyttää täysin suoralta. Kuva on otettu ihan hiukan takaviistosta ja Álgu nojaa hitusen taaksepäin. Jos kuvaaja olisi ollut enemmänkin etuviistossa niin rintakehä ei olisi näyttänyt yhtään noin pahalta.
Tässä seuraavassa kuvassa etumainen etujalka on paremmin asettunut ja tästä saakin hiukan osviittaa miltä se etupää oikeasti näyttää, vaikkei tässäkään kuvassa asento ole hyvä.
Kuvien ottamisen lisäksi käytiin eläinkaupassa, josta Álgu sai valita itselleen uuden lelun sekä luun. Mukaan tarttui tietysti paikan isoin luu, mitä onnesta soikeana jaksettiin nyhtää koko ilta. Lelusta ei paljoa kuvia ehditty ottaa, kun se oli joku halppis, vaaleanpunainen pehmosika, jonka sisällä oli jotain rapisevaa paperia sekä vinku. Álgulla meni alle viisi minuuttia koko sian teurastamiseen :D
Näitä samanlaisia kuvia on kertynyt varmaan jo lähemmäs tuhat. Luonto, pelto ja koira. Kokeilin kännykän omaa värisuodatinta ja näihin tuli sen myötä aika jännä tunnelma. Vähän vaihtelua samoihin lenkkimaastoihin!
Mustissa ja Mirrissä oli alkukuusta alennuksia ja tartuin heti tarjoukseen. Álgu syö tällä hetkellä PureNaturalin penturuokaa ja siinäkin oli n. 20euron alennus säkkiä kohden, joten piti samantien napata pari isoa säkkiä. Kylkiäisiksi tarttui Nutrolinin pentuöljyä ja uusi panta alle neljällä eurolla.
Eikö olekin söpö! Àlgulla on jo ollut väliaika panta aikuiskokoa odotellessa, mutta tämän nähdessä oli pakko ostaa vielä toinenkin lapsuuspanta! Neljän euron hinnalla ei paljoa harmita turha törsäily. Hieman pannan metallisolki epäilyttää, mutta Álgulla on aika harvoin muutenkin panta päällä. Onhan se toisaalta kiiltävä ja hieno! Kunnon kyläilypanta.. :D
Lähetyksestä oli muutakin iloa, kun päästiin harjoittelemaan ensimmäistä kertaa poseeraamista. Álgu hieman ihmetteli toimitusta, mutta kuten ekasta kuvasta näkyy harjoitus oli menestys! Lisäksi pakettien paperit oli hyvää ääni -ja alustatreeniä, vaikkei niissä paljoa ongelmia näkynytkään. Pompittiin, riekuttiin ja retuutettiin papereita oikein urakalla!
Álgu pääsi tänään tyttöjen kerhoon mukaan! Paikalla oli tyttöystävä One sekä vuoden ikäinen Maisa. Myöhemmin, kun pahimmat höyryt oli päästelty mukaan liittyi myös pk. collietyttö Merkki.
Tänä viikonloppuna on täällä etelässä ollut ihanan keväinen sää. Aurinko on paistanut heti aamusta alkaen ja lämpötila on pysytellyt plussan puolella. Koirienkin kelpasi rallattaa vähälumisella pellolla.
Toivottavasti nämä kelit pysyvät!
Pääkin ehdittiin kadottamaan
Siitä onkin taas hieman aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut blogiin. Aikaisemmin viikolla iski inspiraatio ja päivitin blogin ulkoasun selkeämmäksi. Kyllä siinäkin meni aikaa useampi tunti, kun tuo koodaus ei ole mun vahvimpia juttuja ja oli pakko muutama väri vaihtaa valmiista teemapohjasta. Se kuitenkin kannatti! Opin paljon lisää blogien koodeista ja uuden ulkoasun myötä kirjoitusmotivaatiokin palasi.
Muutamia kirjoitusideoita jo on. Ainakin toiseen pitäisi ottaa pari kuvaa ja video, mutta saa nähdä miten käy! Olen monesti yrittänyt kuvata meidän touhuista videoita, mutta se on tökkinyt aika pahasti. Tietokoneen mikki on jotenkin rikki ja kaikki äänet kuulostaa pelkältä rahinalta. Naksuttimen naksauskin kuulostaa kolme kertaa pidemmältä rääynnältä..
Kännykkä taas on hankala asetella niin, että se varmasti pysyy paikallaan ja niiden videoiden editoiminen on melkein tylsempi homma kuin koodien setviminen! Mutta haaste on otettu vastaan!
Täältä me tullaan!
Aloitettiin tammikuussa NoseWorkin harjoittelu. Kävin SCYn Turun alaosaston järjestämällä NW -viikonloppukurssilla kuunteluoppilaana ja ostin samantien eukalyptus hydrolaattia sekä yhden purkkimagneetin. Àlgu oppi samantein homman jutun, vaikka minä taas mokailin palkkauksen kanssa. Ollaan tehty harjotteita harvakseltaan, mutta tuossa muutama viikko sitten kokeilin huone-etsintää. Ensimmäinen piilo löyty heti. Ei tarvinnut sen kummemmin miettiä. Toinen oli vaikeampi ja Álgulla ehti iskeä turhaumat päälle. Pelkäsin jo, että se jättää leikin kesken, mutta ei! Se saikin siitä vielä enemmän draivia ja pitkän huokauksen saattelemana puski eteenpäin löytäen hajun.
Tarkoituksena olisi jatkaa ja mennä ihan kurssille jossain vaiheessa. (Haju) hyötykoiratoiminta kiinnostaa todella paljon, joten todennäköisesti mennään ´vakavammalle´ hajukurssille kuin NoseWorkiin. Olen pohtinut ihan homekoirakoksi ryhtymistä tai johonkin muuhun vastaavaan työhön kouluttautumista hajujen osalta.
Ollaan treenattu hajujen lisäksi jotain pieniä alkuja suuntaan ja toiseen. On alustahommia, nenäkosketuksia, perustaitoja ja ennen kaikkea rauhoittumista erilaisissa tilanteissa. Álgu on innostunut ja treenaa mielellään, mun vaan pitäisi saada joku tolkku omiin möhläilyihini ja keskittymiseeni. Vieläkin tulee tehtyä ihan hölmöjä virheitä, jotka hidastaa oppimista. Olen todella taitava jäätymisessä! Odotan koiralta toivottua käytöstä niin intensiivisesti, etten tajua vaan tuijottavani eteeni koiran tehdessä toivottua juttua jo kolmatta kertaa peräjälkeen.. :D
Onneksi Álgulta löytyy suurimman osan aikaa huumorintajua mun hölmöilyä kohtaan. Ollaan menossa ensi viikolla näyttelykurssille, mikä on meidän ensimmäinen yhteinen kurssi. Toivottavasti siellä sosiaalisen paineen alla saan taas palkkauksen ruotuun!
En ole aiemmin ollut näyttelykurssilla saati näyttelyissä, jollei muutamaa mätsäriä oteta lukuun ja odotan mielenkiinnolla tulevaa. En ole erityisen kiinnostunut näyttelyistä, mutta nyt, kun on koira jonka kanssa voi käydä koittamassa niin miksen menisi? Voihan se olla, että siitäkin puuhasta innostuu enemmän. Tässä harkitsen jo huhtikuulle epävirallista pentunäyttelyä..
Álgu on kasvanut ja kehittynyt tasaiseen ja hyvään tahtiin. Kuten kuvista näkyy on se jo aika iso poika. Niin iso, että sitä välillä ihmettelee, että mihin se mamman ihana pikkupoika on kadonnut! Vielä, kun Álgu on niin hyvätapainen ja rauhallinen. Mitään ongelmia ei oikeastaan ole tullut vieläkään. Kengät on saanut hieman kyytiä ja kengänpohjissa sisälle kulkeutuneita pikkukiviä pitää heitellä laminaattia vasten. Siitä kuuluu varsinkin iltamyöhään kiva kilahtava ääni..
Hampaat on kohta vaihtunut kokonaan, joka päivä tulee verta suusta ja lattialta löytyy pikkuhampaita. Meillä on niitä jo kiva pussillinen säästössä. Yhtenä iltana ihmettelin, että minkä kanssa Álgu oikein leikkii, kun riehu niin hirveesti. Oikein pomppi ilmaan häntä heiluen. Mitään ei näkynyt, kunnes aloin katsomaan tarkemmin ja siellähän se "paini" poskihampaansa kanssa..
Olen tässä miettinyt, että nyt, kun Álgu on noita hampaitaan noin paljon jaellut meillekin niin niistä varmaan pitäisi kehittää jotain. En oo vielä saanut sitä heureka -ideaa, jota lähteä kehittämään, mutta ehkä joku kaulakoru?
Álgu on kasvanut kivan tasaisesti ja olenkin yrittänyt kuvata kahden viikon välein seisontakuvia. Samalla on mukavasti saatu harjoitusta sekä korkealla paikalla oleiluun (pöytä) sekä paikallaan seisomiseen. Ihan vielä tätä ei pysty tekemään ilman avustajaa.
Tässä katsaus itse kuviin:
6vk
9vk
12vk
14vk
16vk
Kuten sanoin kehitys on ollut tasaista. Kahta viimeistä kuvaa jouduin oikein tarkastamaan, että kummin päin ne oikein kuuluikaan! Ei ihan uskoisi, että kaksi viikkoa on välissä ja silti painoa on tullut kivasti lisää.
Ekoilla rokotuksilla painoa oli n. 9kg ja torstaina 16viikkosrokotuksilla painoa oli 13,6kg. Muihin pentuihin verrattuna painokehitys pysytellyt keskipaikkeilla. Hurjimmat painaa jo yli 15kiloa!
Nyt on kaksi kuukautta mennyt hurahtaen ohi pennelin kanssa. On jäänyt bloginkin päivittäminen puolitiehen.
Olemme varmaan aika tasoissa Álgun kanssa uusien asioiden oppimisessa. Álgu on jälleen niin omanlaisensa persoona, että on saanut itsekin opetella tekemään asioita taas hieman uudella tavalla sekä ottamaan sellaisia juttuja huomioon, joita ei ole aiemmin tarvinnut edes miettiä. Poitsu harjoittelee arkielämää ja me ihmiset koiran ohjaamista.
Álgu ekaa kertaa salilla
Arki on ollut todella helppoa. Vahinkoja on tapahtunut sisälle koko aikana arviolta kaksikymmentä kertaa, joista vain kolme on isoja hätiä. Yöt on nukuttu hyvin. Todella äkkiä Álgu alkoi pidättämään ilman yöllistä pissakäyntiä. Kahden viikon vierinukkumisen jälkeen siirryttiin miehen kanssa takaisin sänkyyn, mikä meni myös kivuttomasti. Yhtenä yönä pidettiin Álgun petiä patjan vieressä ja siirrettiin aina siihen, kun yritti tulla viereen. Seuraavana yönä siirryttiin itse sänkyyn ja pennun peti pysyi vieressä. Álgu ei edes yrittänyt hypätä sänkyyn vaan nukkui nautiskellen omassa pehmoisessa sängyssä. Ehkä sekin oli iloinen saadessaan koko tilan itselleen?
Yksinolotkin etenevät kivasti. Aloitettiin hitaasti ja tähän mennessä pisin aika on ollut noin viisi tuntia. Alusta asti Álgu on pysynyt rennosti, nukkunut ja puuhaillut omiaan. Parin viimeisen viikon aikana musta on alkanut tuntumaan, että jätkä ihan odottaa meidän lähtöä. Lähtörutiineihin kuuluu meidän tilanteeseen liittyvien rutiinien lisäksi se, että Álgu saa luun (iso ja kova, ei saa vielä millään ilveellä mitään irti), pyyhesolmuissa ruokaa, pari spessua vinkulelua (joita me ei kestetä kuunnella..) sekä ruokaa levitettynä matolle, joita voi sitten etsiskellä. Välillä joukossa on myös jotain erikoisempaa herkkua. Meidän valmistautuessa Álgu seuraa tarkkaan tuleeko luu esiin vai ei. Jos luu tulee esiin on reaktio tuntuu olevan "Huh, jess!!" ja, jos sen sijaan esiin tuleekin valjaat olemus vaikutaa olevan enemmänkin "Njaha, okei!"
Asiaan on varmasti auttanut myös se, että on tehty selväksi koska Álgu pääsee mukaan ja koska ei. Valjaat laitetaan aika pian päälle meidän valmistautuessa ja luu otetaan esille, jos ei pääse mukaan jo ennen kuin me ruvetaan pukemaan ulkovaatteita päälle.
Välillä ollaan luistettu rutiineista ja jätetty jätkä heti lenkin jälkeen yksin antaen vaan tavanomaiset herkut ennen sitä, mikä on sujunut hyvin.
Yksinollessa ainut väärä harraste on ollut miehen vanhojen tennareiden retuuttaminen. Olen jo pitkään miettinyt, että kyseiset kengät voisi jo vaihtaa uusiin ja näköjään Álgukin oli samaa mieltä..
Álgu on osoittautunut myös täydelliseksi kyläilyseuraksi. Ollaan kyläilty monessa paikassa ja Álgu on osoittanut olevansa kohtelias sekä huomioonottava koirakansalainen. Jopa isovanhempien mummokoira, joka ei siedä toisia koiria antoi Álgun toisella kyläilykerralla tulla kylkeen nukkumaan. Ilmeisesti mummoroinenkin huomasi, että rääpäleet voivat toimia mukavina lämpöpattereina!
Álgu ja mummeli
Kaiken kaikkiaan parempaa pentua en olisi voinut toivoakaan. Sopii juuri meidän perheeseen rauhallisuudellaan ja huumorintajullaan (sekä huumorintajuttomuudellaan). Vaikka osaamattomuutensa huomaaminen on joissain tilanteissa turhauttavaa, mutta olen suunnattoman onnellinen siitä, että Álgu myös opettaa meitä eikä vain toisinpäin.
Nyt on taputeltu ensimmäiset seitsemän päivää pennun kanssa ja tässä on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä!
Matkasta
Perjantaina Kouvolassa yöpyessä ei tullut uni kuten epäilinkin jo ennen lähtöä. Lauantaina noin kuuden (vai oliko se sittenkin seitsemän?) aikaa startattiin kohti kasvattajaa noin kolmen tai neljän tunnin yöunilla. Onneksi mies sai nukuttua paremmin ja parin tunnin ajomatkalla yritin pelkääjän paikalla torkkua, kylläkin huonoin tuloksin.
Perillä meitä odotti 'vain' kuuden pennun lauma emänsä kanssa. Kaksi pennuista oli lähtenyt jo edellisenä päivänä.
Mun tyylikkään juurikasvun sijaan keskittykää tuohon termiittilaumaan ;)
Mun villasukka vietiin jalasta heti
Oli todella suloista miten meidän penneli kävi heti meidät nähdessään kummankin sylissä pyörähtämässä. Siitä ei valitettavasti ehtinyt kukaan ottaa kuvia, mutta muuten tuli räpsittyä kymmeniä kuvia kasvattajan luona ennen lähtöä.
Kahvittelun ja papereiden tekemisen jälkeen oli aika aloittaa kuuden tunnin kotimatka. GPS näytti matkan pituudeksi n. viisi tuntia, mutta juuri sille päivälle osui pakkanen ja lumikuuroja, jotka hidastivat matkan tekoa.
Olin varautunut, että lähtiessä pentu alkaisi pyöriä ja itkeskellä, mutta matka alkoi ja loppuikin kivuttomasti. Pentu ihmetteli hetken aikaa pää pyörien, mutta sitten pisti nukkuen ja nukkuikin lähes koko matkan. Välillä pää nousi ihmettelemään lähinnä miehen meininkejä kuskin paikalla ja neljä kertaa tuli myös oksennus.
Autossa tuli myös päätettyä pennun nimi - Álgu.
Kotona Álgu oli selkeästi ihmeissään, mutta tajusi jutun jujun meidän heittäytyessä heti sänkyyn pötkölle. Vuorokauden sisään yli kymmenen tuntia autossa istumista oli kummankin kropalle ja päälle tällä kertaa liikaa ja oma rakas sänky oli jälleen kerran taivaallisen kutsuva. Álgu ihmetteli hetken, mutta kömpi sitten tiukasti miehen kainaloon kerälle jatkamaan uniaan.
Ensimmäiset päivät
Olimme pentuun valmistautuessa päättäneet siirtää sängyn päälimmäisen patjan lattialle, jotta voisimme nukkua pennun kanssa ensimmäiset viikot. Tämän ansiosta ensimmäinen yö oli heti rauhallinen. Álgu nukkui meidän välissä pyrkien aina jomman kumman kaulan päälle tai muuten pään lähelle nukkumaan. Se pysyi rauhallisena ja pissahädänkin iskiessä heräsin sen liikkeisiin heti ja ehdittiin hyvin ulos talon nurkalle.
Havainnoillistava kuva 1.
Havainnoillistava kuva 2.
Kuten kuvista näkyy ensimmäiset kolme päivää menivät lähinnä lekotellessa vieretysten. Álgu käynnistyi hyvin hitaasti ja leikkiminenkin aloitettiin hissuksiin pienillä pätkillä. Ulkona käytiin ahkerasti ja tyyppi tajusi parin ekan päivän aikana, että talon nurkalla on vessa ja sinne kulkee ihmisen mallinen taksikyyti. Toinen korvakin yritti pikkuhiljaa pystyyn.
Sohva osoittautui Álgun lempipaikaksi
Álgun ensimmäisen viikon talvilook. Alla fleeceä ja päällä Weatherbeeta.
Ruosteisen koneiston käynnistyttyä Álgusta paljastui herra the Termiitti. Vauhtia, taistelutahtoa ja painimisintoa oli yhden yön aikana ilmestynyt kymmenkertaisesti. Kaikkea pitää repiä, raastaa ja yrittää sata kertaa jätä -käskyistä huolimatta (kumma juttu, että tää oli eka mikä käsky mikä opeteltiin..). Lelut saa kyytiä kunnon ärinän siivittämänä ja draivia löytyy töiden tekemiseenkin, vaikka opiskelu onkin vielä uutta ja hämmentävää.
Olen myös huomannut olevani itse aivan tajuttomassa ruosteessa. Tekniikoita ei meinaa muistaa millään. Ne taas mitä muistaa ja alkaa harjoittelemaan saa kummatkin hieman hämilleen ja jumiin, kun palkkaus on vähän väliä myöhässä. Saa nähdä kuinka nopeasti saa itsensä koulutettua taas järkeväksi kouluttajaksi!
Keskiviikkona käytiin läheisen eläinkaupan pentutreffeillä. Siellä oli ainakin kymmenen pentua vapaana suuressa kaupassa ja Álgu oli aivan riemuissaan. Oltiin aikaisemmin päivällä käyty tutustumassa kauppaan ja tekemässä ostoksia, joten paikka oli jo tuttu, mutta voi sitä ilahtumisen määrää, kun toisella kerralla vastassa olikin saman ikäisiä leikkikavereita!
Álgu alkoi jo puolen tunnin päästä olla ihan väsyksissä ja tuli jalkoihin sen oloisena, että voitais lähteä. Kotona ruoka ja uni sitten maistuikin. Pentutreffeillä oli ilahduttava huomata miten reipas ja tasapainoisesti Álgu leikki. Ei mennyt överiksi ja otti kaiken kokoiset ja luontoiset leikkijät hyvin huomioon. Reippaus erityisesti sai hymyilemään sillä olin jo hieman ehtinyt miettiä miten moinen tapahtuma sujuu Álgun ujouden takia. Kodin ulkopuolinen maailma on jännittänyt aika tavalla, mutta sitä ei onneksi ollut nähtävissä muiden pentujen keskellä.
Niin ja ehdittiin me viikon aikana käydä myös maalla mun äidillä, jonne tuli kahville myös isovanhemmat. Siellä Álgu oli ulkona selkeästi rennompi, kun ympärillä ei häärinyt valoja ja ääniä niin paljon. Myös talo tutkittiin erittäin reippaasti ja vieraisiin ihmisiin ei joko kiinnitetty mitään huomiota tai heitä käytiin jossain vaiheessa moikkaamassa iloisesti.
Perjantaina päästiin lopuistakin suurimmista ulkoiluun liittyvistä jännityksistä, kun käytiin leikkimässä aikuisen Hupi -collietytön kanssa. Hupia Álgu ei jännittänyt yhtään, mutta alkuun kävely autolta kauemmas oli hieman jännittävää. Onneksi Hupi oli kuitenkin mitä loistavin tsemppari ja rohkaisi Álgua seuraamaan muuta porukkaa. Läheisellä niityllä Álgu sai liinassa painella menemään kaverin ollessa vapaana.
Aikuisen koiran kanssa ulkoilusta oli niin suuri hyöty, että samana iltana käytiin ulkona jo paljon reippaammin ja seuraavana aamuna kierrettiin jo koko talon ympäri vilkkaasta liikenteestä huolimatta.
Sisäsiisteys on hyvällä mallilla. Tämän viikon aikana on tullut n. viidet pissat sisälle mun mokan takia ja yhdet kakat. Nekin kyllä Álgu kävi tekemässä kohteliaasti vessanpytyn eteen. Joka yö ollaan saatu nukkua puoli tuntia - tunti kauemmin kuin edeltävänä. Nyt mennään jo seitsemässä tunnissa. Tähän mennessä opeteltua:
- oma nimi
- jätä
- istu
- tule
Työn alla: - yksinoloharjoitukset (sujuu niin maan mahtavasti!!)
- irti
Parin tunnin päästä on lähtö Kouvolaan. Mies vielä nukkuu yövuoron jäljiltä ja odotan, että hän heräisi. Tällä viikolla jokainen päivä on ollut erilainen jännityksen osalta. Keskiviikkona jännitys muodostui toiminnallisuudesta ja selkeistä ajatuksista, eilen taas.. No eilen oli suursiivouspäivä ja ilmassa saattoi olla 'hieman' sähläämistä.. Onnistuin mm. ostamaan tavallista jogurttia laktoosittoman sijaan, söin sitä eilen iltapalaksi ja vielä tänään aamulla. Vasta huonon olon tultua tajusin, että hetkineen. Saattaa tulla odotettua mielenkiintoisempi ajomatka :D
Nämä viimeiset hetket kotona pitäisi käyttää pakkaamiseen, mutta ajatus pyörii lähinnä koirakirjojen ympärillä. Lainasin kirjastosta n. kuukausi sitten läjän erilaisia koirakirjoja, joita oon nyt kahlannut läpi. Dobo -kirjaan sekä Pärssisen teokseen en ole vielä päässyt käsiksi, joten niistä en osaa sanoa mitään, mutta Kaimion Pennun kasvatus sekä Naksutinkoulutusta koirallesi ovat osoittautuneet jälleen suosittelemisen arvoisiksi teoksiksi.
Kävin tiistaina äidin kanssa Ikeashoppailulla ja ostin sieltä pennulle ensimmäisen pehmolelun. Meille on miehen kanssa huomaamatta muodostunut perinteeksi käydä ostamassa uudelle pennulle nimenomaan Ikeasta pieni pehmolelu. Aikaisemmin ollaan tehty valinta yhdessä, mutta miehen työkiireiden vuoksi valinta jäi tällä kertaa mulle ja mielestäni onnistuin valitsemaan hyvin kaikista niistä vaihtoehdoista:
Isonenäinen possu on yllättävän hankala kuvattava! Saa itsensä näyttämään monessa kulmassa hyvin hassulta. Mutta toivon, että tämä Nasu kelpaa pennulle :)
