LKC pentunäyttely 23.4.

Kaksi kuukautta hurahti ohi niin, että mätkähti. Havahduin tuossa, etten ole meidän huhtikuisesta näyttelyreissustakaan kirjoittanut mitään! Eli tämän postauksen mottona "parempi myöhään kuin ei milloinkaan".

Alkuvuodesta tuli ilmoittauduttua LKC epäviralliseen pentunäyttelyyn Helsinkiin ja käytyä yksi näyttelykurssi pohjustukseksi. Treeneissä meillä meni seisomiset ja liikkeet ihan kohtuu hyvin ja näyttelyreissulle lähdettiinkin hyvin mielin, kun oli saatu vähän lisävarmuutta kummallekin kehäkäytökseen. Olisin halunnut ennen isompaa näyttelyä käydä muutamat mätsärit, mutta niitä ei valitettavasti osunut kohdalle tarpeeksi ajoissa.
Reissuun lähdettiin yhdessä Annen kanssa, jonka Álgua muutaman viikon nuorempi nahkistyttö Koiruuksien Kosmos oli myös menossa ensimmäistä kertaa kehään. Koiruuksien tähtipentueella oli näyttelyssä pentuetapaaminen ja kuudesta nahkasta neljä oli kyseisestä sisarusparvesta!

Tuomarina oli Löfman Tarja.

Matka ja asettuminen paikan päälle meni mukavasti. Álgu oli ihmeissään ja innoissaan kymmenistä ohi vilisevistä pennuista, mutta malttoi todella kivasti myös maata häkissä väliajoilla. Pissalenkeillä ja kehän laidalla hengatessa Álgu jaksoi ihmeen hyvin keskittyä vaan muhun ja pystyi sulkemaan muut ympärillä olijat pois mielestään. Odottelu oli kuitenkin rankkaa ja kehään mennessä Álgu oli jo aika väsynyt, mikä näkyi hieman ilmeessä ja kärsivällisyydessä. Seisotuksessa jouduin syöttämään lähes tauotta nameja, jotta Álgu olisi pysynyt paikallaan. Pidemmän välin koittaessa se meinasi heti vaihtaa asentoa.
Tutkiminen meni juuri kuten olin arvellutkin eli Álgu seisoi hienosti paikallaan tuomarin tullessa läpiköimään. Vähän olisi selkeästi tehnyt mieli rallatella, mutta homma hoidettiin kotiin.
Liikkeet mokasin minä. Sekoilin jotain omiani ja liikutin Álgua miten sattuu. 

Sijoituttiin neljänneksi eli periaatteessa viimeiseksi. Tuomari mietti selkeästi jonkin aikaa Álgun ja kolmanneksi tulleen pennun välillä, mutta päätyi lopulta tähän asetelmaan.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tilanne harmittanut. Ensisijaisestihan lähdin näyttelyyn hakemaan kokemusta, mutta olisihan se ollut kiva, jos olisi vielä hemmoteltu sijoituksella! Álgu ei ollut tässä vaiheessa ihanteellisimman sk collien näköinen, minkä tiedostin jo mennessä, mutta luulen tulokseen vaikuttaneen kuitenkin varmasti eniten mun osaamattomuus. Kokenut esittäjä olisi osannut viilata virheitä hieman piiloon (esimerkiksi liikuttamalla koiraa oikein..)
Mieli kuitenkin piristyi, kun sain haettua kirjallisen arvostelun. Sinne sentään oli tullut kehuja! 

6kk vanha urospentu, joka voisi olla pidempi rungoltaan.

Hyvä purenta, alaleuka voisi olla voimakkaampi.

Hyvä pään pituus. Kuono-osan tulee täyttyä. 

Oikeanmall. silmät ja hyvät korvat. 

Saisi olla voimakkaammin kulmautunut.

Turhan pitkät varpaat. Liikkuu innokkaasti, mutta

liikkeestä puuttuu yhdensuuntaisuus. 

Hyvä ylälinja. 

Eli käytännössä kirjallisesta näkyy se, että kyseessä kehittymätön pentu, jonka tulee vielä kasvaa. Ei mikään yllätys, kun Álgun kasvua tässä on seurannut. Se tulee varmaan näyttämään aika pitkään sellaiselta hönöltä näppylänaamaselta tikkukeppiteinipojalta. Eniten piristi korvien kehuminen, sillä niitä on saanut jännittää kaikkein eniten. Ne, kun ovat seilanneet jo melkein luovutusiästä lähtien tiukasti ylös ja taas alas. Oli kiva kuulla, että ne ovat kuitenkin hyvät tuomarinkin mielestä! 

Vaikka meidän kehäkierros jäi yhteen kertaan niin saatiin jäädä silti viimeisiin kehiin asti kaverin nartun saadessa ROPin ja käydessä vielä ryhmä- ja kasvattajakehässä. Kavereita odotellessa syötiin, hengailtiin ja käytiin jo hieman tyhjentyneen Messukeskuksen myyntikojuilla haahuilemassa. 

Álgu sai valita itselleen lelun ja mukaan tarttui tällainen Berran narulelu: 

Loppuaika menikin sitten lelua kanniskellessa ja retuuttaessa. Saatiin oman rodun harrastajalta vuolaasti kehujakin Álgun kontaktista ja tarmokkuudesta mun kanssa touhuamiseen. 

Näyttelystä tarttui mukaan myös kuivattuja lampaan keuhkoja, joita joku yritys jakoi ilmaiseksi viimeisten isojen kehien aikana. Ne on jo syöty aika päiviä sitten ja unohdin ottaa nimen ylös, mutta oli kiva yllätys! 

Kotimatkalle lähdettiin väsynein mielin. Pennut taisi nukkua lähes koko matkan Helsingistä kotiin. Kaverin pihaan päästyä pennut sai juosta vapaana pahimmat päivän aikana kertyneet jännitykset ja meno oli sen näköistäkin.. Muutama kunnon riekkumiskierros ja sen jälkeen puoli huolimattomia painimisyrityksiä, jonka jälkeen siirryttiin namitaskujen läheisyyteen kerjuulle. 

Sen jälkeen me suunnattiin kotisohvalle. 

Kaikki näyttelykuvat valitettavasti jäi kännykän syövereihin sen tehtyä tuossa jokusen viikko sitten itsemurhalennon auton katolta. Näyttö meni pirstaleiksi, mutta tiedostot varmaan on säästössä siellä vielä odottamassa. Harmitti, mutta tässä on se hyöty, että uudessa puhelimessa on paljon parempi kamera ja toivottavasti jatkossa saadaan tänne blogiinkin laadukkaampia kuvia!