Nose Work -hajutesti

Käytiin suorittamassa Nose Workin hajutesti hajuna eukapyltus ja läpi meni!

Kyseessä oli meidän kummankin ihka ensimmäinen virallinen (koira)koe. Mulla puski jännityspaniikkia jo kaksi viikkoa etukäteen eikä mistään meinannut viimeisinä päivinä tulla mitään. Testipäivänä olin ihme kyllä hyvinkin tyyni, kunnes päästiin illalla paikan päälle. Mun oli todella hankala pysyä nahoissani ja toimia normaalisti. Koko ajan takaraivossa tykytti halu juosta takaisin autolle ja kurvata paniikissa kotiin. Yritin koko ajan ajatella tilannetta treeninä, mutta ei se kovin hyvin onnistunut.

Testi järjestettiin onneksi sisällä siten, että parkkipaikka oli ihan vieressä. Pystyin odottelemaan Álgun kanssa autossa eikä Álgun tarvinnut kiihtyä muista koirista, mikä mua tietysti hieman jännitti myös. Sekin helpotti kummasti, että oltiin viidensiä eikä alkupuheiden jälkeen omaa vuoroa tarvinnut kauaa odottaa.

Kiitos jännityksen meidän testi oli ainakin mun näkökulmasta yhtä sähläämistä. Edelliset laatikkotreenit olivat menneet täydellisesti, mutta nyt.. Voi luoja, että hävetti!
Lähdössä sopersin ja Álgu kiihtyi entisestään. Se lähti käskyn saadessaan etsimään hajua, mutta harhautui jäljestämään muiden koirien reittejä. Palasi taas takaisin laatikkoetsintään, mutta harhautui useamman kerran uudelleen tutkimaan muita hajuja. Yritti myös kerran mennä sihteerien luo. Mä seurasin perässä, yritin pysyä tyynenä vaikka en enää edes nähnyt koiraa kunnolla ja ajattelin, että meidän aika loppuu varmasti ihan pian. Luultavasti tästä Álgu otti oikein lisäpontta säätämiselleen ja hajujälkien etsimisen lomassa alkoi astua tarkoituksella laatikoiden päälle. Se jopa tarjosi takajalkoja laatikolle! Olen yrittänyt opettaa sille Dobon puolipalloilla tuota samaa, mutta ei olla päästy puusta pidemmälle, kun Álgu astuu aina reippaasti yli ja ohi. Se ei siis ole voinut treeneissä edes tajuta mitä haetaan, että tiedä sitten mistä se keksi juuri tuolla tehdä sen :D
Kysyin varmaan pari kolme kertaa, että joko tuli hylky. Ei ja ei. Lopulta ohjasin Álgun hieman sivuun, että saatiin kummatkin vetää henkeä ja annoin käskyn uudelleen ja se auttoi! Koira lähti aivan eri mielentilalla suoraan oikean laatikon luo.
Ilmaisu ei ollut ihan niin nätti, mitä treeneissä, mutta ilmaisu kuitenkin. Treeneissä ollaan saatu staattinen kuonokosketus, mutta tuolla se hieman tökki ja hakeutui maate. Ollaan viime aikoina treenattu maahanmenoa tokossa, joten oli hassua huomata sen lisäävän liikkeen myös Noseen.
Paniikissa nostin käden ylös ja ilmoitin löydöstä. Siinä samalla ehdin miettiä, että joko se teki elämänsä ekan virheilmaisun ja tuomarin hyväksyessä suorituksen taisin vielä kysyä, että "onko tuo oikeasti oikea laatikko?"  
Ajanottaja sanoi ajaksi päälle minuutin, että paljon sitä ehtii säätämään ja kääntämään pieneen aikaan! Olin aivan varma, että meillä meni puoli tuntia siellä.

Testihuoneesta lähtiessä olotila oli helpottunut ja autossa päälle rojahti ihan kunnolla hyvä mieli. Me tehtiin se! Ei se kaunis suoritus ollut, mutta tehtiin silti!
Voitin oman kisajännityksen ja Álgukin mun sekoilusta huolimatta pystyi toimimaan tarvittavasti. Nyt tiedän mitkä asiat on sellaisia mihin pitää ehdottomasti kiinnittää huomiota omassa käytöksessä ja ajatusmaailmassa sekä treenatessa. Selkeästi mä olen meistä kahdesta se, joka tarvitsee häiriö- ja koemaisia treenejä..
Tiesin jo aikaisemmin olevani kova jännittämään eri asioita, mutta tästä tapauksesta tuli vahva tarve tehdä asialle jotain konkreettista ja luoda sellaisia tapoja, jotka helpottaa tositilanteissa.

Monet sanoo, että kisajännityksestä pääsee vain kisaamalla, mutta millaisia tapoja teillä lukijoilla on ollut selättää koiraharrastukseen liittyvät jännitykset?

Nämä NW -koekirjat on ihanan värisiä :)

Nose Work 1. luokan möllikoe, Turku

Voi että olen ylpeä tuosta jätkästä! Ei me sijoituttu, mutta meillä meni ihan älyttömän hyvin! 

Nämä oli tosiaan kummankin ensimmäiset minkään lajin kokeet. Koe oli Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry järjestämä ja tuomareina oli Vainuvoiman Anna Loimaranta sekä Elisa Reunanen. Alueena oli rauhallinen maalaismaisena Vahdolla. Sisä- ja laatikkoetsintä oli ladossa, ajoneuvona oli traktori peräkännyineen ja ulkoetsintä oli metsäalue. 

Jännitin etukäteen aika tavalla, että miten meillä menee. Álgulla hormonihirmuna ja mulla tämmösenä stressioravana.. Mutta, mulla olikin päivällä ennen koetta niin paljon hommia, että kokeisiin lähtiessä olin lähinnä helpottunut, että pääsee kokeisiin rentoutumaan. Tämän ansiosta mun mielentila pysyi koko reissun ajan täysin rentona ja hyväntuulisena. Asiaa auttoi paljon se, että ilmapiiri oli avoin ja rento. Kaikki ihmiset oli hyvällä mielellä ja mukavia toisilleen. 

Alueelle päästyä mietin hetken, että a-p-u-a, kun viedessäni Álgun pissalle tyyppi sekosi ihan täysin toisista koirista. Korvat hävisi, alkoi kiskominen joka suuntaan ja nenä vei merkkaukselta merkkaukselle. Edes lihapullat ei kiinnostanut, kun piti päästä äijänosteleen jalkaa. Aikaisemmin tuon tyyppiset tilanteet on mennyt tosi kivasti ja Álgu on pystynyt keskittymään myös muhun, joten taitaa hormonit viedä nyt päätä. Pelkäsin, että koko reissu menee yhdeksi teineilyksi, mutta ei onneksi! 

Saatiin arvonnassa numero kuusi, osallistujia oli yhteensä viisitoista, joten porukka jaettiin kahteen osaan. Me aloitettiin sisä- ja laatikkoetsinnästä ja oltiin oman ryhmämme viimeisten joukossa. Álgu odotteli autossa aina väliajat ja, kun otin sen omaa vuoroa varten ulos niin meinasi taas lähteä nenä viemään, mutta tällä kertaa mun seura (ja nannat..) kiinnosti vähän enemmän. Saatiin ulkona odotellessa tehtyä jopa temppuja, vaikka muita koiria kulki lähistöllä! Olin tästä jo todella ylpeä, mutta etsinnöissä riemu repesi täysin. 

Lähetykseen asti Álgu pyöri ja pyrki kaikkien luo, mutta heti käskyn kuultuaan mielentila muuttui kuin taikaiskusta. Se suuntasi aikuismaisen itsevarmalla askeleella ja vahvalla nuuskuttelulla laatikoille ja tutki jokaisen tarkkaan. Mutta ilmaisu unohtui! Se, mitä me ollaan hinkattu viime ajat hyvillä tuloksilla! Tuntui, että Álgu oli niin polleena omasta touhustaan, että unohti mut täysin matkasta. Oikealle laatikolle se löysi lähes heti ja työnsi sitä nenällään haistellessaan, josta mulla kävi mielessä, et onkohan tämä se, mutten palkannut, koska odotin edes vilkaisua muhun. Tai jotain selkeämpää muutosta olemuksessa (tai sitä ihan oikeeta ilmasua..). 

Sitten aika jo loppukin ja harmitti, etten nostanut kättä ja ilmaissut löytöä, vaikka intuitio sitä kehoittikin. 

Laatikoilta poistuttaessa alkoi taas sähläys, mutta pienen happihyppelyn jälkeen mentiin tekemään sisätila. Sama homma toistui, että heti lähetyksen jälkeen Álgun mielentila muuttui teinistä itsevarmaksi ja se lähti työskentelemään sellaisella järjestelmällisyydellä, jota en ole edes treenatessa nähnyt. Taas se haisteli kaiken tarkkaan ja löysi oikean piilon, mutta ei ilmaissut. Sen olemus muuttui ihan hiukan oikean piilon kohdalla ja taas mun intuitio huuteli, et oisko tässä. En nostanut kättä ja aika loppui. Eli nollille meni kummatkin. 

Siltikään mua ei harmittanut yhtään. Álgu työskenteli niin upealla tavalla, jopa paremmin kuin treeneissä ja tuomarikin kehui vuolaasti jätkän rauhallista tyyliä. Se ilmaisun uupuminen oli joku kunnon aivopieru, mut ei haittaa! Paikalta lähdettiin hurjasti yhdessä riehuen ja hymyssä suin. 

Ulkoetsintöjä saatiin odotella pidempään ja Álgu ei vissiin malttanut autossa kunnolla levätä, kun oman vuoron tullessa oli kärsivällisyys nollassa. Autosta tultiin nätisti, jaksettiin temppuilla viime hetkillä, mutta ajoneuvolle mennessä vaikutti siltä kuin se ei olisi tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä. Etsi - käsky kaikui kuuroille korville eikä nenä jaksanut nuuskutella kunnolla. Lisäksi ympärillä oli ihan hirveästi ihmisiä, jotka liikkuivat koko ajan meidän perässä ja se oli ihan liikaa häiriötä Álgun hermoille. Löytöä ei tullut ja joko aika loppui tai keskeytin just viime sekunneilla itse etsinnät. 

Ulko- eli tässä tapauksessa "metsäetsintä" meni vielä huonommin. Jätkä ei jaksanut enää ja alue oli niin saastunut muiden koirien hajuista, ettei se jaksanut keskittyä edes muhun saati mun pyyntöön etsiä. Siellä oli käynyt jo toinen ryhmä ja melkein kokonaan meidän ryhmä tekemässä, joten hajuja oli paljon. Lisäksi kaksi koiraa oli just ennen meitä merkannut alueelle, joten käytännössä päästiin lähetyskohdasta puoli metriä eteenpäin, kun Álgun oli jo pakko päästä merkkaamaan toisten hajujen päälle. Siitä tipahti samantein hylky ja poistuminen alueelta. Hauskaa tässä oli se, että tuomari ei edes huomannut Álgun kyykkäämistä vaan jouduin itse kysymään, et tuliko tästä nyt hylky. 

Viimeiset etsinnät hieman harmittaa, kun olisi tietysti ollut kiva, jos poitsu olisi jaksanut edes yrittää eikä merkkaamista olisi tapahtunut, mutta olen silti ihan pähkinöinä! Kokonaisuudessaan koe meni odotettua paremmin, Álgu teki puolet mun näkökulmasta täydellisesti meidän treenitaustaan nähden eikä sitä voi tällä hetkellä syyttää siitä, että pallit vei aivoista voiton. Onhan ne nyt ihan uus juttu! :D 

Tästä on hyvä jatkaa. Nyt tiedän mihin asioihin keskittyä treeneissä tarkemmin. Tiedän myös, että omaan intuitioon kannattaa luottaa, vaikkei Álgu ilmaisisi kunnolla. Eihän se ole vielä kertaakaan tehnyt valeilmaisuakaan, joten se vaara ei meillä ole kovin suuri. Ja se kaikkein tärkein; tiedän, että me osataan ja pystytään toimimaan myös kokeissa. 

Nyt juhlitaan hienoa iltaa noutoruualla ja muilla herkuilla! 

En tajunnut ottaa yhtään kuvaa paikan päältä, mutta laitetaan kuvitukseksi ylväs kuva muutaman viikon takaa: 

© Niklas