Meidän harrastushommat on hieman auki vielä ja ne varmasti tarkentuu ja muovautuu jatkossakin. Olen kuitenkin miettinyt suuntaviivoja tälle vuodelle, joiden pohjalta on hyvä jatkaa eri lajeihin tutustumista ja treenaamista.
Toko
Meidän ykköslaji ja tavoitteena saada ALOn liikkeet kuntoon. Vahva ja varma perusasento sekä seuruu. Tällä hetkellä kaikki lapsen kengissä, mutta toivon liikkeiden olevan kisapaketissa vuodelle 2019. Vähän tekisi mieli haaveilla jo loppuvuodelle ekoja kisoja, mutta ensimmäistä kertaa tokoa vakavasti treenaavana se tuntuu haihattelulta. Varsinkin tällä kisajännityksellä..
Rally-Toko
Tänä vuonna haluan päästä kokeilemaan rallya! En tiedä lajista mitään muuta kuin sen mitä olen lukenut ja nähnyt videoilta. Vaikuttaa ihan hauskalta ja hyvällä tavalla helpommalta koemuodolta kuin toko. Vähintään yksi kurssi tälle vuodelle, jotta pääsen omakohtaisesti tutustumaan ja miettimään olisiko tässä meille hyvä laji koejännityksen selättämiseen. Veikkaan tarvitsevani matalamman kynnyksen kokeita ennen toko-uran aloittamista.
Tähän liittyen on myös sellainen pieni haave, että rallykärpänen puraisisi niin, että oltaisiin jo loppuvuodesta valmis kokeisiin. Tukisi hyvin tokon tavotteita.
Pk-lajit
BH -kokeeseen treenaaminen menee pitkälti tokon ohella ja sekin olisi kiva suorittaa 2019.
Jälkeä ja viestiä aiotaan jatkaa, mutta kipinä niihin on pienimuotoisempaa, joten tavoitteena on lähinnä treenata aktiivisemmin.
Nose Work
Tämä oli koko loppuvuoden tauolla. Olin jo hylännyt sen hömppäosastolle, mutta uuden asuinpaikan tuomien mahdollisuuksien myötä mielialani nosen suhteen on noussut ja olen huomaamattani alkanut suunnittelemaan uusia treenejä. Tässä edetään sen mukaan, mitä huvittaa, mutta voisihan sitä ajatella tähtäämistä ykkösluokan kisoihin..
Muita tavotteita:
- Valokuvauksen opettelu ja lisääminen rutiineihin. Käytössäni on vain kännykän kamera, mikä riittää ihan ookoo kuviin. Niitä olisi kiva ottaa enemmän. Se vain kovin usein unohtuu.
- Treenien videoiminen. Tämäkin unohtuu aina. Pitäisi myös opetella huomioimaan treeneissä paremmin videointi silloin, kun se on päällä.
- Enemmän häiriötreeniä kummallekin.
- Tiheämpi päivitysväli blogiin
- Treenata useammin
Ehkä käydään moikkaamassa myös lampaita joku päivä
Käytiin suorittamassa Nose Workin hajutesti hajuna eukapyltus ja läpi meni!
Kyseessä oli meidän kummankin ihka ensimmäinen virallinen (koira)koe. Mulla puski jännityspaniikkia jo kaksi viikkoa etukäteen eikä mistään meinannut viimeisinä päivinä tulla mitään. Testipäivänä olin ihme kyllä hyvinkin tyyni, kunnes päästiin illalla paikan päälle. Mun oli todella hankala pysyä nahoissani ja toimia normaalisti. Koko ajan takaraivossa tykytti halu juosta takaisin autolle ja kurvata paniikissa kotiin. Yritin koko ajan ajatella tilannetta treeninä, mutta ei se kovin hyvin onnistunut.
Testi järjestettiin onneksi sisällä siten, että parkkipaikka oli ihan vieressä. Pystyin odottelemaan Álgun kanssa autossa eikä Álgun tarvinnut kiihtyä muista koirista, mikä mua tietysti hieman jännitti myös. Sekin helpotti kummasti, että oltiin viidensiä eikä alkupuheiden jälkeen omaa vuoroa tarvinnut kauaa odottaa.
Kiitos jännityksen meidän testi oli ainakin mun näkökulmasta yhtä sähläämistä. Edelliset laatikkotreenit olivat menneet täydellisesti, mutta nyt.. Voi luoja, että hävetti!
Lähdössä sopersin ja Álgu kiihtyi entisestään. Se lähti käskyn saadessaan etsimään hajua, mutta harhautui jäljestämään muiden koirien reittejä. Palasi taas takaisin laatikkoetsintään, mutta harhautui useamman kerran uudelleen tutkimaan muita hajuja. Yritti myös kerran mennä sihteerien luo. Mä seurasin perässä, yritin pysyä tyynenä vaikka en enää edes nähnyt koiraa kunnolla ja ajattelin, että meidän aika loppuu varmasti ihan pian. Luultavasti tästä Álgu otti oikein lisäpontta säätämiselleen ja hajujälkien etsimisen lomassa alkoi astua tarkoituksella laatikoiden päälle. Se jopa tarjosi takajalkoja laatikolle! Olen yrittänyt opettaa sille Dobon puolipalloilla tuota samaa, mutta ei olla päästy puusta pidemmälle, kun Álgu astuu aina reippaasti yli ja ohi. Se ei siis ole voinut treeneissä edes tajuta mitä haetaan, että tiedä sitten mistä se keksi juuri tuolla tehdä sen :D
Kysyin varmaan pari kolme kertaa, että joko tuli hylky. Ei ja ei. Lopulta ohjasin Álgun hieman sivuun, että saatiin kummatkin vetää henkeä ja annoin käskyn uudelleen ja se auttoi! Koira lähti aivan eri mielentilalla suoraan oikean laatikon luo.
Ilmaisu ei ollut ihan niin nätti, mitä treeneissä, mutta ilmaisu kuitenkin. Treeneissä ollaan saatu staattinen kuonokosketus, mutta tuolla se hieman tökki ja hakeutui maate. Ollaan viime aikoina treenattu maahanmenoa tokossa, joten oli hassua huomata sen lisäävän liikkeen myös Noseen.
Paniikissa nostin käden ylös ja ilmoitin löydöstä. Siinä samalla ehdin miettiä, että joko se teki elämänsä ekan virheilmaisun ja tuomarin hyväksyessä suorituksen taisin vielä kysyä, että "onko tuo oikeasti oikea laatikko?"
Ajanottaja sanoi ajaksi päälle minuutin, että paljon sitä ehtii säätämään ja kääntämään pieneen aikaan! Olin aivan varma, että meillä meni puoli tuntia siellä.
Testihuoneesta lähtiessä olotila oli helpottunut ja autossa päälle rojahti ihan kunnolla hyvä mieli. Me tehtiin se! Ei se kaunis suoritus ollut, mutta tehtiin silti!
Voitin oman kisajännityksen ja Álgukin mun sekoilusta huolimatta pystyi toimimaan tarvittavasti. Nyt tiedän mitkä asiat on sellaisia mihin pitää ehdottomasti kiinnittää huomiota omassa käytöksessä ja ajatusmaailmassa sekä treenatessa. Selkeästi mä olen meistä kahdesta se, joka tarvitsee häiriö- ja koemaisia treenejä..
Tiesin jo aikaisemmin olevani kova jännittämään eri asioita, mutta tästä tapauksesta tuli vahva tarve tehdä asialle jotain konkreettista ja luoda sellaisia tapoja, jotka helpottaa tositilanteissa.
Monet sanoo, että kisajännityksestä pääsee vain kisaamalla, mutta millaisia tapoja teillä lukijoilla on ollut selättää koiraharrastukseen liittyvät jännitykset?
Voi että olen ylpeä tuosta jätkästä! Ei me sijoituttu, mutta meillä meni ihan älyttömän hyvin!
Nämä oli tosiaan kummankin ensimmäiset minkään lajin kokeet. Koe oli Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry järjestämä ja tuomareina oli Vainuvoiman Anna Loimaranta sekä Elisa Reunanen. Alueena oli rauhallinen maalaismaisena Vahdolla. Sisä- ja laatikkoetsintä oli ladossa, ajoneuvona oli traktori peräkännyineen ja ulkoetsintä oli metsäalue.
Jännitin etukäteen aika tavalla, että miten meillä menee. Álgulla hormonihirmuna ja mulla tämmösenä stressioravana.. Mutta, mulla olikin päivällä ennen koetta niin paljon hommia, että kokeisiin lähtiessä olin lähinnä helpottunut, että pääsee kokeisiin rentoutumaan. Tämän ansiosta mun mielentila pysyi koko reissun ajan täysin rentona ja hyväntuulisena. Asiaa auttoi paljon se, että ilmapiiri oli avoin ja rento. Kaikki ihmiset oli hyvällä mielellä ja mukavia toisilleen.
Alueelle päästyä mietin hetken, että a-p-u-a, kun viedessäni Álgun pissalle tyyppi sekosi ihan täysin toisista koirista. Korvat hävisi, alkoi kiskominen joka suuntaan ja nenä vei merkkaukselta merkkaukselle. Edes lihapullat ei kiinnostanut, kun piti päästä äijänosteleen jalkaa. Aikaisemmin tuon tyyppiset tilanteet on mennyt tosi kivasti ja Álgu on pystynyt keskittymään myös muhun, joten taitaa hormonit viedä nyt päätä. Pelkäsin, että koko reissu menee yhdeksi teineilyksi, mutta ei onneksi!
Saatiin arvonnassa numero kuusi, osallistujia oli yhteensä viisitoista, joten porukka jaettiin kahteen osaan. Me aloitettiin sisä- ja laatikkoetsinnästä ja oltiin oman ryhmämme viimeisten joukossa. Álgu odotteli autossa aina väliajat ja, kun otin sen omaa vuoroa varten ulos niin meinasi taas lähteä nenä viemään, mutta tällä kertaa mun seura (ja nannat..) kiinnosti vähän enemmän. Saatiin ulkona odotellessa tehtyä jopa temppuja, vaikka muita koiria kulki lähistöllä! Olin tästä jo todella ylpeä, mutta etsinnöissä riemu repesi täysin.
Lähetykseen asti Álgu pyöri ja pyrki kaikkien luo, mutta heti käskyn kuultuaan mielentila muuttui kuin taikaiskusta. Se suuntasi aikuismaisen itsevarmalla askeleella ja vahvalla nuuskuttelulla laatikoille ja tutki jokaisen tarkkaan. Mutta ilmaisu unohtui! Se, mitä me ollaan hinkattu viime ajat hyvillä tuloksilla! Tuntui, että Álgu oli niin polleena omasta touhustaan, että unohti mut täysin matkasta. Oikealle laatikolle se löysi lähes heti ja työnsi sitä nenällään haistellessaan, josta mulla kävi mielessä, et onkohan tämä se, mutten palkannut, koska odotin edes vilkaisua muhun. Tai jotain selkeämpää muutosta olemuksessa (tai sitä ihan oikeeta ilmasua..).
Sitten aika jo loppukin ja harmitti, etten nostanut kättä ja ilmaissut löytöä, vaikka intuitio sitä kehoittikin.
Laatikoilta poistuttaessa alkoi taas sähläys, mutta pienen happihyppelyn jälkeen mentiin tekemään sisätila. Sama homma toistui, että heti lähetyksen jälkeen Álgun mielentila muuttui teinistä itsevarmaksi ja se lähti työskentelemään sellaisella järjestelmällisyydellä, jota en ole edes treenatessa nähnyt. Taas se haisteli kaiken tarkkaan ja löysi oikean piilon, mutta ei ilmaissut. Sen olemus muuttui ihan hiukan oikean piilon kohdalla ja taas mun intuitio huuteli, et oisko tässä. En nostanut kättä ja aika loppui. Eli nollille meni kummatkin.
Siltikään mua ei harmittanut yhtään. Álgu työskenteli niin upealla tavalla, jopa paremmin kuin treeneissä ja tuomarikin kehui vuolaasti jätkän rauhallista tyyliä. Se ilmaisun uupuminen oli joku kunnon aivopieru, mut ei haittaa! Paikalta lähdettiin hurjasti yhdessä riehuen ja hymyssä suin.
Ulkoetsintöjä saatiin odotella pidempään ja Álgu ei vissiin malttanut autossa kunnolla levätä, kun oman vuoron tullessa oli kärsivällisyys nollassa. Autosta tultiin nätisti, jaksettiin temppuilla viime hetkillä, mutta ajoneuvolle mennessä vaikutti siltä kuin se ei olisi tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä. Etsi - käsky kaikui kuuroille korville eikä nenä jaksanut nuuskutella kunnolla. Lisäksi ympärillä oli ihan hirveästi ihmisiä, jotka liikkuivat koko ajan meidän perässä ja se oli ihan liikaa häiriötä Álgun hermoille. Löytöä ei tullut ja joko aika loppui tai keskeytin just viime sekunneilla itse etsinnät.
Ulko- eli tässä tapauksessa "metsäetsintä" meni vielä huonommin. Jätkä ei jaksanut enää ja alue oli niin saastunut muiden koirien hajuista, ettei se jaksanut keskittyä edes muhun saati mun pyyntöön etsiä. Siellä oli käynyt jo toinen ryhmä ja melkein kokonaan meidän ryhmä tekemässä, joten hajuja oli paljon. Lisäksi kaksi koiraa oli just ennen meitä merkannut alueelle, joten käytännössä päästiin lähetyskohdasta puoli metriä eteenpäin, kun Álgun oli jo pakko päästä merkkaamaan toisten hajujen päälle. Siitä tipahti samantein hylky ja poistuminen alueelta. Hauskaa tässä oli se, että tuomari ei edes huomannut Álgun kyykkäämistä vaan jouduin itse kysymään, et tuliko tästä nyt hylky.
Viimeiset etsinnät hieman harmittaa, kun olisi tietysti ollut kiva, jos poitsu olisi jaksanut edes yrittää eikä merkkaamista olisi tapahtunut, mutta olen silti ihan pähkinöinä! Kokonaisuudessaan koe meni odotettua paremmin, Álgu teki puolet mun näkökulmasta täydellisesti meidän treenitaustaan nähden eikä sitä voi tällä hetkellä syyttää siitä, että pallit vei aivoista voiton. Onhan ne nyt ihan uus juttu! :D
Tästä on hyvä jatkaa. Nyt tiedän mihin asioihin keskittyä treeneissä tarkemmin. Tiedän myös, että omaan intuitioon kannattaa luottaa, vaikkei Álgu ilmaisisi kunnolla. Eihän se ole vielä kertaakaan tehnyt valeilmaisuakaan, joten se vaara ei meillä ole kovin suuri. Ja se kaikkein tärkein; tiedän, että me osataan ja pystytään toimimaan myös kokeissa.
Nyt juhlitaan hienoa iltaa noutoruualla ja muilla herkuilla!
En tajunnut ottaa yhtään kuvaa paikan päältä, mutta laitetaan kuvitukseksi ylväs kuva muutaman viikon takaa:
Nyt, kun ensimmäiset möllikokeet on aivan nurkan takana on erinomainen hetki kertoa meidän tämän hetken ykköslajista!
Kävin tammikuussa SCYn Turun alaosaston järjestämällä NoseWork viikonlopussa kuuntelemassa ja seuraamassa muiden harjoittelua. Tässä vaiheessa laji oli minulle vielä täysin uusi ja en ollut ihan vielä innostunut kovin suuresti aiheesta, joten jätin Álgun kotiin. En tiedä miksei NW ollut innostanut aikaisemmin, vaikka virkatyöskentely hajujen parissa on aina kiinnostanut todella paljon. Kuten jälkikäteen sainkin huomata olin aika harmissani, että jätin silloin niin pikkuisen Álgun kotiin.
Laji vaikutti älyttömän hauskalta ja juuri sopivalta meille. Ostin samantien eukalyptus hydrolaatin, magneettipoksin ja pieniä putkiloja, joihin hajulähde olisi helppo asettaa.
Treenaaminen aloitettiin heti sen perusteella mitä olin kurssilla sisäistänyt. Laitoin hajua topsipuikon päähän ja sijoitin sen magneetissa jääkaapin oveen Álgun pään tasolle. Palkkasin heti, kun Álgu tuli katsomaan magneettia ja aika äkkiä se alkoikin jo sitä haistelemaan sekä tökkimään kuonolla. Tätä tehtiin pari kertaa.
Muutaman päivän jälkeen laitoin hajun putkiloon ja teippasin kaikki putkilot jääkaapin oveen. Magneetti oli häiriönä mukana. Muistaakseni Álgu yritti tökkiä magneettia silloin tällöin, mutta tajusi palkan tulevan aina hajulähteestä. Tätäkin tehtiin vaihtelevasti muutamia kertoja.
Sijoitin hajulähteet alussa jääkaapin oveen, koska Álgulla oli jo tuolloin suuri halu nostaa asioita maasta. Oltiin harjoiteltu roskien ja tavaroiden tuomista, joten vältyin pahimmilta vikaliikkeiltä sijoittamalla hajulähteet seinälle, josta ei nouse niin suurta tarvetta ottaa asioita suuhun. Vaikka sitäkin tietty piti kokeilla, mutta onneksi magneetti ei niin vaan irronnut!
Palkkasin aina hieman kohteen alapuolelta, jotta Álgun nenä jäi hajun kohdalle. Jos palkkasin suoraan kohteen kohdalta alkoi Álgu samantien nuolemaan tai hammastelemaan sitä. Palkan tullessa alapuolelta tämäkin liioiteltu käytös saatiin kuriin heti alkuun. Kurssilla näkyi muutamia koiria, jotka nuolivat hajulähdettä tai jopa pitivät kieltä kohteessa, mikä tottakai näytti aika hauskalta, mutta ajattelin, että olisi Álgunkin kannalta turvallisempaa opettaa pitämään siinä vain nenää..
Aika pian kiiruhdin kokeilemaan sisätilaetsintää sijoittamalla hajun jakkaran takapuolelle koirasta katsottuna. Pientä epävarmuutta oli hetken, mutta kyllä Álgu senkin hokasi omalla nopealla tavallaan. Näitä tehtiin taas pari toistoa ja seuraavalla treenikerralla ahnehduinkin asettamaan hajun Álgulta salaa sohvan istuintyynyjen väliin. Tällaisissa kohdissa nuo muoviputkilot ovat olleet ihan parhaita! Kannen reiästä haju pääsee leviämään, mutta sotkeentumisvaaraa kankaisiin ei ole.
Álgu etsi aivan innoissaan ja ripeästi sohvakohteen ja tämän jälkeen ollaankin tehty paljon erilaisia sisätilaetsintöjä kotona.
Alunperin olin ajatellut opettaa Álgulle ilmaisuksi istumisen toinen etutassu ylhäällä, jonka luulin olevan pojalle luonnollinen, sillä tassun nostoa se tarjosi jo tuolloin todella moneen asiaan, mutta treenaamisesta huolimatta Álgu alkoi ilmaisemaan luontaisesti pidentämällä nenäkosketusta. Tämä sopi mulle erittäin hyvin ja vahvistelin sitä vaatimalla pikkuhiljaa pidempää kestoa, mikä ei Álgun tapauksessa ollut kovin vaikeaa.
Keväällä meillä tuli kuukauden tauko treenaamisessa, kun itseltä loppui puhti kaiken muun keskellä. Oli näyttelyjännitys ja ideat treenaamiseen loppuivat. Eteneminen yksin tuntui hankalalta, mutta sopivaa kurssia ei alkanut.
Kesän alussa iski jälleen kipinä varsinkin seuratessa ensimmäisten virallisten kisojen meininkejä. Tuli pientä sisuuntumista ajatellessa, että enää muutama kuukausi ja mekin voitaisiin olla tuolla! Kisoissa tekemässä!
Kokeilin pari kotietsintää ja tajusin, että kaikki on lässähtänyt kuukauden aikana. Etsintä oli epävarmaa, hapuilevaa ja ilmaisua ei enää ollut. Tai kyllä Álgu ilmaisi haistamalla vähän pidempään ja vilkuilemalla mua kohden, mutta se kaunis nenäkosketus oli tiessään. Harmitti niin peevelisti.
Epävarmuuteen saattoi tietty vaikuttaa aluillaan oleva murrosikäkin ja mun suuret odotukset. Kai toivoin, että kuukauden tauolta palattaisiin yhtä pätevinä..
Nielin harmistuksen ja aloin pistämään palikoita pikkuhiljaa uudelleen kasaan, kunnes törmäsin ilmoitukseen NoseWorkin 1. luokan möllikokeesta, joka järjestetään ihan tässä lähellä. Iski innostushepuli ja hyvin lyhyen harkinta-ajan jälkeen ilmoitin meidät mukaan! Kisoihin oli kuukausi aikaa ja kaverin yllytyksestä ajattelin, että kyllähän me kuukaudessa treenataan homma kasaan!
Tähän mennessä oli ollut siis vain kotietsintöjä, pari treeniä äidillä ja kerran laatikoita juomalasien kanssa. Niiden jälkeen kuukauden tauko. Ei oltu edes kokeiltu ulko- tai ajoneuvoetsintää. Ilmaisu hajallaan.
Unohtui aika helposti se "pikkuhiljaa" jonnekin aivojen bittiavaruuteen..
No nyt on treenattu kuukausi! Kokeet on ensi torstaina eli neljän päivän päästä. Alkaa iskemään paha ramppikuume, mutta koitan olla pelkkänä zeninä loppuajan ja ajattelematta itse koepäivää ja sitä aikaa, mikä mun pitäisi saada kulutettua ennen illalla alkavia kokeita.
Ramppikuumeesta on ollut se hyöty, että viimeiset treenit Álgu on saanut totutella työskentelyyn mun ollessa jännittynyt ja ehkä hieman sekava. Hyvin on mennyt!
Ilmoittautumisen jälkeen lisäsin hankaluusasteikkoa kotietsinnöissä ja kävin treenaamassa häkkikellarissa sekä rappujen alapuolelle jäävässä tilassa. Ulkoetsinnät korkattiin kaverin opastuksella todella helpoilla jutuilla kauniina aurinkoisena päivänä. Nekin on mennyt tosi kivasti. Juhannuksena aloitin ajoneuvoetsinnät, mikä vaikuttaa olevan meidän heikoin lenkki. Laatikoita olen tehnyt kotona sekä äidillä. Olen pääsääntöisesti keskittynyt Álgun itsetunnon kohotukseen sekä hyvän fiiliksen iskostamiseen tekemällä sekaan pieniä haastemuutoksia. Álgulla on nyt käynnistynyt ihan kunnolla murrosiän hormonihyrräkkä ja se näkyy ajoittaisena teinimäisinä aivojumeina. Muiden hajut kiinnostaa aivan kamalasti, häiriöherkkyys on noussut selkeästi ja jalkaakin on nostettu jo viikon verran. Juuri tuon häiriöherkkyyden takia olen koittanut vahvistaa erityisesti pohjaa.
Ilmaisuun en aiemmin tuntunut löytävän sopivaa työstötyyliä, joten annoin Álgun ilmaista omalla sekavalla tavallaan. Eilen sain uuden idean ja tänään kokeilin sitä käytännössä. Opetin Álgulle ihan toista asiaa varten tursotustempun (video alla), jossa on hyvä kesto. Tänään laitoin hajutäpän (huonekalutassu) kämmeneen ja pyysin jälleen tursotusta. Aluksi Álgu yritti ottaa hampailla kiinni täpästä, mutta lopetti sen. Tätä toistin useamman kerran ja sen jälkeen sijoitin heti täpän varrelliseen teesihtiin, johon Álgu tarjosi automaattisesti tursotusta. Useampi toisto ja tauko.
Illemmalla pidin täppää taas kädessä, mutta siirsin sen pian kiinni kirjahyllyn päätyyn. Àlgun haistellessa täppää työnsin käden täpän ja kuonon väliin, jolloin Álgu tarjosi jälleen tursotusta. Tätä toistin useamman kerran, koska jätkä tuntui hämmentyvän näiden kahden eri asian yhdistämisestä.
Sitten pyysin Álgua etsimään hajun, mistä se tuntui taas vähän hämmentyvän. Tuijotti vaan ilmeellä, että "etkö sä nyt itekin nää sitä, kun tossahan se on meidän edessä", mutta osoitti silti täpän nenällä. Tässä vaiheessa se tarjosi sitä samaa haistelu -> vilkaisu muhun -> haistelu -hienovaraista ilmaisua, josta en kuitenkaan palkinnut vaan laitoin käden jälleen hajutäpän kohdalle ja pyysin tursottamaan.
Ehkä kymmenen kummastuneen toiston jälkeen se tarjosi itse pikaista tursotusta täpälle ilman, että käsi oli välissä! Naksautin ja jätkä tietty lopetti heti ja alkoi odottamaan palkkaa. Laitoin käden täpälle ja annoin palkan vasta rauhallisesta käsitursotuksesta (voi luoja, minkä sanan keksin :D).
Tätä toistettiin useamman kerran putkeen, että Álgun tarjottua hajulle tursotusta naksautin ja asetin käden nenän ja kohteen väliin tukemaan oikeaa tekemistä.
Koko tursotustemppuhan on rakennettu yhdessä illassa siten, että istuin sohvalla ja nostin käden eteeni. Álgu tietysti kiinnostui ja tökkäsi kämmeneen -> palkka. Kolmen toiston jälkeen se tajusi, että nanna tulee, kun koskettaa kättä, jolloin se alkoi luonnollisesti suurentelemaan asiaa ja tarjoamaan pidempää kosketusta. Alkuperäinen tarkoitus oli normaali nenäkosketus, mutta Álgu liioittelun tarpeessaan vei asian vieläkin pidemmälle työntämällä nenän sivuun ja koskettamalla ikenillä ja hampailla. Eikä sille voinut olla nauramatta ja, kun naurukin on kehu niin tursotus tuli jäädäkseen.
Kestoa olen lisännyt pyytämällä kestoa ja aina, kun kuono nousee kädestä namikin menee kauemmas. Nami lähestyy koiraa vain sen pitäessä kuonoa paikallaan ja syötän namin kuonon sivusta niin, että nenä tai siis ikenet pysyvät edelleen painettuna kämmeneen.
Yritän saada otettua kunnon videon nykytilanteesta ja treenityylistä tänne vielä alkuviikon aikana.
Tässä vielä pieni (ja huono) video ihan alkuvaiheesta, missä näkyy temppu sivusta:
Tätä tyylikästä ilmaisua yritän nyt vahvistaa vielä ennen koetta. Saa nähdä toimiiko se tositilanteessa, mutta onneksi olen ymmärtänyt tähän mennessä suht hyvin muutenkin koska Álgu on löytänyt oikean kohdan. Huomenna mennään kaverille taas hiomaan etsintätaitoja ja varmaan tehdään ulkoharjoituksia. Koko ensi viikolle on luvattu samanlaista tasaista ja pilvistä säätä, joten harjoitusten ja kokeiden ilmastolla ei pitäisi suurta eroa olla onneksi!
