Ensimmäinen paimennuskerta!

Aloitettiin juhannuksen vietto Álgun paimenvietin herättelyllä uskomattoman kauniilla perinnelaitumilla Koirataidon Kaisan opastuksella. Mukaan lähti myös mieheni sekä Kaisan ystävä.
Olin kuvitellut ensimmäisen kerran menevän eri tavalla enemmän koulutustilanteena esim. pyöröaitauksessa pienellä laumalla, mutta Kaisa ottikin meidät heti hommiin mukaan, mikä tarkoitti 150 lampaan, mullikoiden ja kahden hevosen kohtaamista!

Álgu yllätti jo heti kättelyssä menemällä Kaisan koirista ihan sekaisin. Käveltiin ensimmäiselle laitumelle ja jätkällä ei ollut mitään rotia. Ihmiset oli sille tyhjää ilmaa ja se jopa veti remmissä, mitä se ei normaalisti tee. Äänien päästessä suusta mietin jo sitä paimennuksessa tärkeää hallintaa, kontaktia koiran ja ihmisen välillä, malttia ja miten meillä ei sitä näytä nyt olevan..

Álguhan on todella hyvin käyttäytyvä. Rauhallinen ja kiihtyessäkin pysyy normaalisti joku roti, joten tämän sekoamuksen mittakaava tuli puun takaa.
Kävellessä tein pieniä muistutteluja, että "hei, minäkin oon täällä", mikä autto kunnes nähtiin lampaat. Olin jostain syystä kuvitellut, että Álgun nähdessä ekan kerran lampaita se olisi jonkin verran pohdiskeleva, ehkä jopa epäileväinen. No ei ollut! Álgu unohti hetkellisesti toiset koirat ja olisi halunnut mennä suoraan moikkaamaan lampaita.

Odotellen

Seurattiin vierestä, kun Kaisan koirat hakivat ja kokosivat lauman laskettavaksi. Odottelu sujui hyvin, kun Álgu otti esimerkkiä toisista. Se selkeästi tajusi, että nyt on muilla tehtävä päällä ja täytyy pysyä paikoillaan kuten muutkin.
Laskennan jälkeen tuli meidän vuoro. Saatiin sytytellä ja kokeilla ajaa lauma kauemmaksi laitumelle varjoon. Álgu lähti hienosti kohti lampaita. Rauhallisesti, mutta selkeästi kiinnostuneesti. Se sai mennä pitkällä liinalla ja mä kuljin tukena sekä esimerkkinä vieressä. Tästä lyhyestä pätkästä ei osannut vielä sanoa, että mitä siellä päässä oikeasti tapahtui vai tapahtuiko edes mitään, mutta alku vaikutti omaan silmään hyvältä. Ei se sentään haneen lähtenyt!

Sitten siirryttiin toiselle laitumelle, jossa oli isompi lauma sekä muut eläimet. Matkalla Álgu päästeli höyryjä toisten kanssa ja sen jälkeen alkoi näkyä selkeämpiä järjen hetkiä. Toiselle laitumelle tuli matkaan vain Louhi kelpie, jossa Álgu oli edelleen hyvin kiinni. Kaiken kaikkiaan Álgu tuntui seuraavan yhtä paljon lampaita kuin Louhea.
Saatiin heti ensimmäinen työtehtävä, kun mullikat tuli vastaan. Meidän piti ajaa ne hieman kauemmaksi Kaisan hakiessa koiransa kanssa lampaat kauempaa. Álgu on kerran aikaisemmin nähnyt nautoja aitojen takaa, mutta yllätyin silti miten rohkeasti se meni niiden kanssa heti nokakkain ja alkoi jopa hieman ohjaamaan niitä! Se ei kylläkään montaa sekuntia kestänyt kerrallaan, mutta yritin itse kulkea jälleen esimerkkinä ja Álgu selkeästi seurasi tarkasti mitä teen. Saatiinkin mullikat oikeaan paikkaan yhdessä.

Käveltiin takaisin muiden luo, jonne hevosetkin tuli. Jännitin Álgun reaktioita, mutta mitä vielä! Jätkä rakastui varsinkin isompaan Urikaan täysin. Nuuhkivat toisiaan ja päivän edetessä mitä useammin Álgu pääsi Urikan läheisyyteen sen enemmän olemuksesta näkyi kiintymystä. Se olisi halunnut koko ajan kulkea toisen lähettyvillä.
Harmittaa, kun en tajunnut pyytää muita ottamaan kuvia kohtaamisesta.

Laidun oli jaettu kahteen osaan ja Kaisa ajatti lampaat toiselle puolelle Louhen kanssa. Siinä päästiin taas kokeilemaan hommia, kun pyrittiin sivustalta pitämään lauman menosuunta oikeana. Sillä matkalla Álgun olemus muuttui muutaman kerran sen keskittyessä lampaisiin, mutta mitä suurempaa ihmettä ei tapahtunut. Kaisan ystävä totesi, että ne hetket näytti hyviltä.
Sen jälkeen meidän tehtävänä oli lähinnä odottaa ja seistä pusikoiden edessä, ettei lauma tarkastuksen aikana ala vetelehtimään tilanteesta pois. Tämä tuotti Álgulle hankaluuksia. Se keskittyi taas todella kiinteästi Louheen eikä tykännyt yhtään siitä, että toinen sai liikkua ja käydä jopa iskän luona(!!!), kun hänen taas piti vaan seistä mun tylsimyksen kanssa paikallaan.
Sitten yksi lampaista yritti livohkaan ja Álgulla vissiin napsahti jotkut palikat päässä, kun sen olemus muuttui jälleen täysin eriksi ja se yritti lähteä lampaan perään. Ehkä vietti hieman nousi ja tuli halu pitää lauma kasassa?

Louhi varmistaa taka-alalla

Louhen kyylääminen ja pieni sekoilu loppui samantein, kun tuli taas meidän vuoro toimia. Saatiin ajaa lauma takaisin toiselle laitumelle. Kävelin kohti lampaita ja Álgu lähti todella kivasti vetämään liinaa pitkälle ja mulla alkoi sydän läpättää, kun huomasin sen oikeasti tosissaan haluavan mennä lampaiden perässä. Kaiken kruunasi se, että meno ei ollut päätöntä vaan se alkoi tarkkailemaan kumpaakin reunaa ja teki nättiä liikettä vasemmalle ja oikealle sen verran, mitä pystyin liinalla antamaan liikkumatilaa.
Kaksi kertaa se unohti pari lammasta jälkeen, mutta ohjauksella haki ne takaisin laumaan.

Tässä vielä video aivan lopusta, kun Álgu ohjaa lampaat portista sisään. Haukkua kuuluu, mutta ainakin omien muistikuvien mukaan (ai miten niin oli omistajallakin jännää..) se ei pääsääntöisesti haukkunut lampaiden perässä kulkiessaan:

Olen niin ylpeä pojasta! En olisi voinut kuvitellakaan, että meillä menisi näin hyvin ensimmäisellä kerralla! Tässä vaiheessahan ei voi vielä sanoa mitään vietin noususta, mutta Kaisankin mielestä siellä päässä liikkui jo jotain. Collieillahan on todella hajanaisesti paimennuspalikoita ja usein kuuleekin koirista, jotka eivät ole olleet ollenkaan kiinnostuneita lampaista. Álgu on siis jo mukavasti plussan puolella. Erityisesti, kun mukaan ynnätään kaikkien muiden eläinten ja ihmisten kohtaamiset.
Lisäksi tässäkin lajissa näkyi selkeästi Álgun matkimishalu ja -kyky. Se voisi hyvinkin oppia homman Do as I do -tekniikalla, mitä ollaan monessa muussa pikkujutussa kokeiltu aikaisemmin.

Toista kertaa odotellen..

Pieniä kelpiepalleroita

Eikö olekin söpöjä?! Pieniä, viikon vanhoja palleroita vatsat maitoa pullollaan. Sain viettää eilisen illan ja viime yön hoiva-apulaisena Kaisalla (kennel Kelmi), joka osottautui yllättävän opettavaiseksi ja ajatuksia herättäväksi. En ole aiemmin päässyt hoitamaan näin pieniä pentuja. Álgukin tavattiin vasta neljän viikon iässä ensimmäisen kerran ja sen ikäisillähän on jo ihan eri möngerrysmeininki.
Pentujen emälle puhkesi kohtutulehdus vaikeahkon synnytyksen jälkeen ja se saa nyt kuurin antibioottia, jonka aikana se ei saa imettää itse. Tämän johdosta pentuja pitää imettää pullosta kahden tunnin välein. Emä onneksi pystyy nisiä suojaavan bodyn turvin hoivaamaan pentujaan muuten.
Kaikkien kahdeksan pennun imettämiseen menee yhdeltä ihmiseltä noin tunti, jopa puolitoista riippuen kuinka kova nälkä pennuilla on, joten imetystaukoa ei juurikaan jää jäljelle tällä hetkellä. Pääsin nyt hoiva-apulaisena kokemaan miltä tällainen kiireinen juottotahti tuntuu.

Syömisen jälkeen on hyvä nukahtaa

Menin päivällä Kaisalle ja ennen pentuihin tutustumista kävin rentoutumassa perheen aikuisten koirien kanssa tunnin metsälenkillä. Oli ihanaa kulkea yksin neljän vapaana kirmaavan koiran kanssa tietäen, että kaikki sujuu ilman hoppuilua. Koirat kuuntelivat alkusähläyksen jälkeen hyvin, pysyivät lähettyvillä ja kuuntelivat ohjeita tarkasti, vaikka emme olekaan tavanneet koirien kanssa kuin muutaman kerran! 

Tai no, kolme kuunteli ja mummokoira kulki omia pyhiä reittejään meidän takana ja edellä lopulta jolkotellen takaisin kotipihaan. Kyllä se pari kertaa kävi moikkaamassa, mutta ei sitä huvittanut jäädä meidän nuorten seuraan. Mummot on mummoja lajista riippumatta - tietävät aina paremmin kuin nuorempansa!

Louhi ja Freya

Heili mummo vahtii muiden uintitekniikoita

Lenkin jälkeen olikin vuorossa pentuarkeen orjentoituminen. Olin luvannut hoitaa koko yövuoron.
En ole ennen imettänyt pentuja pullosta, joten jännitin tilannetta hieman. Mikä oli täysin turhaa! Imettämisessä piti oikeastaan vain huolehtia, ettei tuttiin mene ilmakuplia eli pitää pulloa hieman pentua ylempänä ja, että maitoa virtaa sekä opetella jokaisen pennun tapa imeä. Olin häkeltynyt tajutessani, että jokaisella pennulla on omat mieltymyksensä asennon ja tekemisen suhteen! Yksi tykkäsi olla hieman kyljellään rennosti maitobaarista ryystäen, kun taas muutavat halusivat kaikkea. Ensin piti möyrytä ja etsiä sopivaa nisää. Tarjosin tietysti samaa pulloa joka kohdasta ja etsimisrituaalin jälkeen se kelpasikin hyvin hetken aikaa. Pentu imi ja samalla etutassut pumppasivat "tissiä" eli mun kättä vasten välillä lähes raivoisasti. Sitten selkeästi iski epäilys, että jos jossain lähettyvillä olisikin vielä parempi apaja ja etsimisrituaali suoritettiin uudelleen. Sitä oli samalla huvittavaa ja samalla ehkä hieman ärsyttävääkin seurata siinä kolmen aikaa yöllä..
Kylkityypin lisäksi oli muitakin asentohemmoja. Jotkut halusivat relata vatsallaan, toiset taas punkivat lähes pystyyn syliä vasten takajalkojen varaan. Jos näitä asentoja yritti vaihtaa niin aika äkkiä kuului ärtynyttä vininää.

Netta, Freya ja Louhi

Yksi mielestäni kiinnostava yksityiskohta oli myös jokaisen pennun oma tyyli imeä tuttia. Tietysti tuttipullo on aika eri kuin ihan oikea nisä, mutta osa otti sivistyneesti tutin päästä kiinni ja imi. Toiset taas ottivat puolesta välistä kiinni ja sottasimmat ahmatit yrittivät saada koko tutin suuhunsa ja sotkivat puoli naamaa maitoon.
Jäin miettimään oliko tässäkin nähtävissä jo pieniä viitteitä persoonaan vai oliko tyyli vain opettelusta kiinni.

Olin yllättynyt miten paljon jo viikon ikäisistä pennuista näkyy luonne-erot. Oli vaativampia, äänekkäämpiä, aktiivisia ja rauhallisia. Ihastuin erityisesti pentueen kahteen rauhallisimman oloisiin pentuihin. Toinen köllötteli tyytyväisenä selällään suurimman osan aikaa uneksien ja näytti lähes hymyilevän. Ruoka maittoi ja kaikki otettiin lungisti. Toinen oli yhtä rento, mutta liikkui hieman enemmän. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisia pennuista lopulta kasvaa. Pysyykö tämän hetken mielikuvat vai muuttuuko joidenkin luonne selkeästi iän karttuessa?

Luonne-eroja. Yhdellä mielessä omat jutut. Kahdella riehuminen.

Yö meni mukavasti rutiinilla. Väliajoilla katselin ikkunasta aamuyön hämärässä kuljeskelevia lampaita tai yritin torkkua hetken pentuhuoneen sängyllä. Jossain vaiheessa yötä tuli tietysti se väsymyshetki, mutta sekin selätettiin suklaan ja vaativien uikutusten avulla. Vasta siinä lähempänä yhdeksää aamulla alkoi oikeasti tuntumaan luissa, että on ollut hereillä vuorokauden. Pysyin kuitenkin valveilla vielä kotimatkan, vaikka aivot olikin varmaan jo unessa, kun jokainen pienikin bussin tai matkustajien päästämä ääni havahdutti pentujen hoivaamismoodiin.

Kotona vastassa oli järkyttynyt teini. Álgu oli juuri katselemassa ikkunoista ulos eikä selkeästi osannut odottaa ketään kotiin sillä hetkellä. Tuijotti mua kuin aavetta, että ilmeisesti toivo mun kotiinpaluusta oli jo heitetty romukoppaan. Järkytyksen mentyä ohi alkoi ihan kunnon show. Álgu hyppelehti epätavallisesti tasajalkaa niin korkealle, että yletty mun kasvojen tasolle. Normaalisti sitä ei kiinnosta pätkääkään lähdetäänkö tai tullaanko me kotiin. Kotiin tullessa suurin reaktio, mitä saadaan on se, että pää nousee jostain unenpöpperössä esiin.
Että kai Álgulla sitten oli ollut aika kova ikävä mammaa yöllä..

Ja täytyy todeta, että vaikka pennut on ehkä maailman söpöin juttu niin kyllä tuo oma murkku vie silti voiton ♥

Kotiin päästyä oli täysin sama olo kuin Netalla (harmaa) tässä kuvassa :D 

Colliesanomat

Kuinka paljon voi ilahtua postiluukun kolahduksesta? Voi kuule, paljon! 
Eräänlainen virstanpylväs oli se hetki, kun pennun tulo varmistui ja tuli liityttyä Suomen Collieyhdistykseen. Ensimmäiset sähköpostit ja jopa laskun ilmestyminen postiluukusta oli ilahduttava kokemus!

Kuitenkin suurin riemu syntyi ihka ekan Colliesanoman saapuessa. Jotenkin sitä vaan oli haaveillut siitä, että kotona tuhisee oma pentu ja samaan aikaan on lehti, jota oikeasti odottaa ja josta pennun myötä voi opetella tunnistamaan ihmisiä ja koiria. Ja näkyihän siellä sivuilla mainintoja muistakin Nuuskakairalaisista! Alaosastojen colliekilpailuissa oli useampi Nuuskislainen sijoittunut.
Iloinen yllätys oli ehdottomasti lehden laatu. Olin pelännyt, että luukusta tipahtaa sellanen A5 kokoinen mustavalkoinen omatuloste, mutta ei!

Sopivan kokoinen, värikuvat ja paperin laatu on miellyttävää. Kuvat on laadukkaita ja layout on muutenkin yllättävän harkittu ja siisti. Tämän perusteella mun viimeisimmät mielikuvat rotuyhdistysten lehdistä on jostain keskiajalta!
Jututkin olivat mielenkiintoisia ja suht hyvin kirjoitettua. Erityistä tekstilaadun vaihtelua en huomannut. Kaikin puolin iloinen yllätys. Suuri plussa siitä, että kannessa komeili nahkapoika.

Tänään tuli toinen Colliesanomat ja pikaisen selaamisen perusteella näyttää olevan yhtä hyvin onnistunut painos tämäkin. Harmillisesti vaan posteljooni oli onnistunut kastelemaan lehden alareunan kokonaan. Ei se lukemista haittaa, mutta sai jonkin aikaa kuivatella ennen kuin uskalsi koskea.
Olen hehkuttanut mielessäni tulevaa iltaa, kun voi syventyä kaakaolasillisen kera lukemaan uutta lehteä ja rentoutumaan..

Millaisia lehtiä olette nähneet muilla rotujärjestöillä? Oletteko tykänneet niistä? :)

LKC pentunäyttely 23.4.

Kaksi kuukautta hurahti ohi niin, että mätkähti. Havahduin tuossa, etten ole meidän huhtikuisesta näyttelyreissustakaan kirjoittanut mitään! Eli tämän postauksen mottona "parempi myöhään kuin ei milloinkaan".

Alkuvuodesta tuli ilmoittauduttua LKC epäviralliseen pentunäyttelyyn Helsinkiin ja käytyä yksi näyttelykurssi pohjustukseksi. Treeneissä meillä meni seisomiset ja liikkeet ihan kohtuu hyvin ja näyttelyreissulle lähdettiinkin hyvin mielin, kun oli saatu vähän lisävarmuutta kummallekin kehäkäytökseen. Olisin halunnut ennen isompaa näyttelyä käydä muutamat mätsärit, mutta niitä ei valitettavasti osunut kohdalle tarpeeksi ajoissa.
Reissuun lähdettiin yhdessä Annen kanssa, jonka Álgua muutaman viikon nuorempi nahkistyttö Koiruuksien Kosmos oli myös menossa ensimmäistä kertaa kehään. Koiruuksien tähtipentueella oli näyttelyssä pentuetapaaminen ja kuudesta nahkasta neljä oli kyseisestä sisarusparvesta!

Tuomarina oli Löfman Tarja.

Matka ja asettuminen paikan päälle meni mukavasti. Álgu oli ihmeissään ja innoissaan kymmenistä ohi vilisevistä pennuista, mutta malttoi todella kivasti myös maata häkissä väliajoilla. Pissalenkeillä ja kehän laidalla hengatessa Álgu jaksoi ihmeen hyvin keskittyä vaan muhun ja pystyi sulkemaan muut ympärillä olijat pois mielestään. Odottelu oli kuitenkin rankkaa ja kehään mennessä Álgu oli jo aika väsynyt, mikä näkyi hieman ilmeessä ja kärsivällisyydessä. Seisotuksessa jouduin syöttämään lähes tauotta nameja, jotta Álgu olisi pysynyt paikallaan. Pidemmän välin koittaessa se meinasi heti vaihtaa asentoa.
Tutkiminen meni juuri kuten olin arvellutkin eli Álgu seisoi hienosti paikallaan tuomarin tullessa läpiköimään. Vähän olisi selkeästi tehnyt mieli rallatella, mutta homma hoidettiin kotiin.
Liikkeet mokasin minä. Sekoilin jotain omiani ja liikutin Álgua miten sattuu. 

Sijoituttiin neljänneksi eli periaatteessa viimeiseksi. Tuomari mietti selkeästi jonkin aikaa Álgun ja kolmanneksi tulleen pennun välillä, mutta päätyi lopulta tähän asetelmaan.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tilanne harmittanut. Ensisijaisestihan lähdin näyttelyyn hakemaan kokemusta, mutta olisihan se ollut kiva, jos olisi vielä hemmoteltu sijoituksella! Álgu ei ollut tässä vaiheessa ihanteellisimman sk collien näköinen, minkä tiedostin jo mennessä, mutta luulen tulokseen vaikuttaneen kuitenkin varmasti eniten mun osaamattomuus. Kokenut esittäjä olisi osannut viilata virheitä hieman piiloon (esimerkiksi liikuttamalla koiraa oikein..)
Mieli kuitenkin piristyi, kun sain haettua kirjallisen arvostelun. Sinne sentään oli tullut kehuja! 

6kk vanha urospentu, joka voisi olla pidempi rungoltaan.

Hyvä purenta, alaleuka voisi olla voimakkaampi.

Hyvä pään pituus. Kuono-osan tulee täyttyä. 

Oikeanmall. silmät ja hyvät korvat. 

Saisi olla voimakkaammin kulmautunut.

Turhan pitkät varpaat. Liikkuu innokkaasti, mutta

liikkeestä puuttuu yhdensuuntaisuus. 

Hyvä ylälinja. 

Eli käytännössä kirjallisesta näkyy se, että kyseessä kehittymätön pentu, jonka tulee vielä kasvaa. Ei mikään yllätys, kun Álgun kasvua tässä on seurannut. Se tulee varmaan näyttämään aika pitkään sellaiselta hönöltä näppylänaamaselta tikkukeppiteinipojalta. Eniten piristi korvien kehuminen, sillä niitä on saanut jännittää kaikkein eniten. Ne, kun ovat seilanneet jo melkein luovutusiästä lähtien tiukasti ylös ja taas alas. Oli kiva kuulla, että ne ovat kuitenkin hyvät tuomarinkin mielestä! 

Vaikka meidän kehäkierros jäi yhteen kertaan niin saatiin jäädä silti viimeisiin kehiin asti kaverin nartun saadessa ROPin ja käydessä vielä ryhmä- ja kasvattajakehässä. Kavereita odotellessa syötiin, hengailtiin ja käytiin jo hieman tyhjentyneen Messukeskuksen myyntikojuilla haahuilemassa. 

Álgu sai valita itselleen lelun ja mukaan tarttui tällainen Berran narulelu: 

Loppuaika menikin sitten lelua kanniskellessa ja retuuttaessa. Saatiin oman rodun harrastajalta vuolaasti kehujakin Álgun kontaktista ja tarmokkuudesta mun kanssa touhuamiseen. 

Näyttelystä tarttui mukaan myös kuivattuja lampaan keuhkoja, joita joku yritys jakoi ilmaiseksi viimeisten isojen kehien aikana. Ne on jo syöty aika päiviä sitten ja unohdin ottaa nimen ylös, mutta oli kiva yllätys! 

Kotimatkalle lähdettiin väsynein mielin. Pennut taisi nukkua lähes koko matkan Helsingistä kotiin. Kaverin pihaan päästyä pennut sai juosta vapaana pahimmat päivän aikana kertyneet jännitykset ja meno oli sen näköistäkin.. Muutama kunnon riekkumiskierros ja sen jälkeen puoli huolimattomia painimisyrityksiä, jonka jälkeen siirryttiin namitaskujen läheisyyteen kerjuulle. 

Sen jälkeen me suunnattiin kotisohvalle. 

Kaikki näyttelykuvat valitettavasti jäi kännykän syövereihin sen tehtyä tuossa jokusen viikko sitten itsemurhalennon auton katolta. Näyttö meni pirstaleiksi, mutta tiedostot varmaan on säästössä siellä vielä odottamassa. Harmitti, mutta tässä on se hyöty, että uudessa puhelimessa on paljon parempi kamera ja toivottavasti jatkossa saadaan tänne blogiinkin laadukkaampia kuvia!