Hiljaisuuden rikkomista

Hiljaista on ollut. Niin blogin puolella kuin myös elämässä. Maastokurssin kaksi vikaa kertaa jäi välistä, kun olin pari viikkoa sairaana. Sen jälkeen ei olla käyty kursseilla eikä pahemmin treenattukaan. Lähinnä tokoliikkeitä, joita mahtuu kotona tekemään. Muutaman kerran viestiä metsälenkeillä.

Elämä on ollut siis hyvin arkista. Lenkkeilyä, metsässä samoilua ja löhöämistä. On tehnyt selkeästi kummallekin hyvää, kun mulla alkaa olla jo ihan tosissaan tarve päästä hallille tekemään ja aina, kun ees vihjasen työnteosta Álgulle niin tyyppi pomppii riemusta seinille. Álgu myös tarjoaa entistä useammin temppuja ja asioita. Eli motivaatiotasot alkaa olla kummallakin aika huipussaan.

Álgun ruokavaliokin laitettiin uuteen uskoon Koirapalvelu Balanssin neuvoilla ja nappula jäi kokonaan pois. Nyt mulla onkin ollut opettelemista ja vähän hakemista uuden ruokatyylin kanssa. Aiemmin lähes kaikki ruoka käytettiin nameina, mutta nyt suurin osa menee kupista. Naudan jauhelihaa on vähän hankalampi kehittää jokapäiväiseksi nannaksi. Kuivattua pannukakkua voisi tehdä, mutta en ole saanut kuivattua sitä tarpeeksi hyvin, jotta palat säilyisivät kauemmin. Eikä joka päivä ehdi vääntämään uutta satsia.
Ajattelin kokeilla kivipiiran kuivaamista. En ole aiemmin kuivannut lihoja, joten siitä tulee mielenkiintoista. Oletan, että ne ainakin uppoaa myös normiruuan päälle Álgun pohjattomalta vaikuttavaan vatsaan.
Mun mielestä Álgun lihakset ovat kasvaneet huomattavasti uuden ruokavalion myötä eikä se ole enää niin kuiva. Alkaa näyttämään jo isolta pojalta. Tietysti asiaan on voinut vaikuttaa myös ikä, mutta muutos oli sen verran radikaali, että ykkösepäilyni on pöperö.

Luulen, että vielä tämä joulukuu mennään leppoisissa tunnelmissa koiraharrastusten osalta. Meillä on muuttosuunnitelmia ja tietysti joulu vie oman aikansa, vaikken muuttotavaroiden keskelle kovin ihmeellisiä jouluvalmisteluja tee. Lisäksi pitäisi miettiä tarkemmin, että mihin lajeihin tähtää. Viestiporukoita olen yrittänyt kysellä, mutta vielä ei ole löytynyt aktiivisia. Aika pitkälle siinä pääsee ilman muita, mutta mukavampi se olisi porukassa kökkiä metsässä kuin yksin.

Mutta nyt on aika taas mennä hissuttelemaan Álgun ja kirjan pariin ♥

Maastokurssin satoa

Syksy saapui ja samalla aloitettiin tutustumismatka palveluskoirien maastolajeihin Koirakoulu Koirataidon kurssilla. Treenikertoja on yhteensä seitsemän, joista viimeinen on ensi viikolla. Kolme kurssikertaa on omistettu haulle ja esineille, kaksi jäljelle ja yksi päivä käsitteli viestiä. Jäljellä on enää haku ja esineet -päivä.

Ennen kurssia meidän kummankin kokemus maastolajeista oli minimaalinen. Tiesin vähän jäljestä ja hausta, mutta en osannut niitä sen kummemmin opettaa Álgulle. Olin mieheni kanssa tehnyt Álgulle muutamia ilma- sekä maavainuun perustuvia hömpöttelyjä kesän aikana. Ajatuksena niissä oli ensisijaisesti hauskanpito, mutta myös vahvistaa koiran luontaista etsimisvaistoa.
Ilmavainua vahvistettaessa toinen meni piiloon metsässä. Useimmiten jäi huomaamattomasti jälkeen ja koiran kanssa jäänyt osapuoli lähetti pojan etsimään. Piilot mietittiin niin, että ne olisivat helppoja ja Álgu juoksisi varmasti luokse. Jälkeä tehtiin siten, että toinen siirtyi koiran kanssa sivuun ja toinen jatkoi matkaa sen 50-150metriä ja meni piiloon. Jäljentekijän piilouduttua toinen palasi koiran kanssa polulle. Jos Álgu haistoi maata sitä kehuttiin hyvin hillitysti ja hiljaa ja annettiin tehdä sitä mihin nokka on luotu. Ensimmäisellä kerralla avustin paikoin haistelemalla itse kiinnostuneena katse luotuna maahan ja näytin vielä vähän kädelläkin, että olen kiinnostunut nimenomaan maasta nousevasta hajusta.
Álgu on hyvä ottamaan esimerkkiä ihmisistä ja erityisesti se, että ihminen haistelee jotakin herättää sen kiinnostuksen. Se ymmärtää hyvin haisteleeko ihminen ilmaa vai maata, vaikkei itse olisikaan konkreettisesti nenä kiinni maassa.
Álgu ymmärsi jutun jujun, että tässä nyt etsitään yhteistuumin ja oli aivan intopiukeena. Nenä pysyi suurimman osan aikaa maassa, mutta vauhti oli kova. Jokaisella kerralla se meni loput 2-4metriä ilmavainulla, mutta näissä hömpöttelyissä se ei haitannut ollenkaan.

Näiltä pohjilta lähdettiin katsomaan miltä ne viralliset harjoitukset näyttää ja tuntuu.

Jälki

Kurssi aloitettiin jälkipäivällä. Jokainen kurssilainen sai itse päättää mihin jälkeen haluaa tähdätä. Koska kokemusta ei ollut päätin valita vaikeimmalta vaikuttavan eli peltojäljen. Siinä arvostellaan koko jälki ja esine ilmaisuissa ollaan hyvin tarkkoja. Ajattelin, että paras lähteä vaikeimmasta liikkeelle, koska siitä kumpikin voi oppia paljon, mutta jos se ei näytä luonnistuvan niin aina voi siirtyä metsäjäljen puolelle. Se sujuisi meiltä varmasti nopeammin, koska metsäjäljellä tärkeintä on löytää kaikki kepit. Se miten koira ne ilmaisee ei ole väliä.
Valitsin esineilmaisuksi maahanmenon, mitä saadaan harjoitella ja paljon. Olen vahvistanut ensimmäisistä viikoista lähtien esineiden suuhun ottamista ja kanniskelua ja tottakai Álgun tekisi mieli ennemmin napata esineet maasta ylös. Treeni aloitettiin erikseen siten, että esineestä tehtiin vihje maahanmenolle. Pyysin Álgun maahan, toinen käsi toi esineen koiran eteen ja toisella kädellä namitin samanaikaisesti. Namikäsi jäi esineen ja koiran väliin, jolla sain estettyä koiran tökkimisen tai tarttumisen esineeseen. Sitten esine ja namit menivät pois. Tätä toistin muutamia kertoja. Näiden toistojen jälkeen asetin esineen maahan Álgun eteen ja pyysin erikseen maahan. Muutaman kerran jälkeen asia oli jo kunnossa ja pystyin viemään esineen parin askeleen päähän ja "lähettämään" Álgun sinne. Tässä vaiheessa lisäsin jälkikäskyn.
On vain yksi iso mutta. Multa vaaditaan aivan tajutonta reaktionopeutta. Koska vaikka Álgu on yhdistänyt ulkona esineen maahanmenoon se pyrkii silti vähintäänkin tökkäämään sitä. Paras tilanne oli se, kun myöhästyin palkkauksesta ja Álgu meni hienosti maahan sopivan välimatkan päähän, mutta onnistui sekunnin murto-osassa hivuttamaan puikkonokkansa tarpeeksi pitkälle ja nappaamaan esineen suuhun. Siinä se makasi häntä heiluen, esine suussa ja leuka maassa hyvin onnellisen ja itseriittoisen näköisenä..
Seuraavaksi kokeilen auttaisiko naksutin tähän tökkimis- ja tarttumishimoon.

Itse jälkiharjoitus meni todella hyvin. Toinen kurssilainen oli tehnyt meille n. 80metrin aaltoilevan namijäljen. Kouluttaja meinasi, että namijälki on meille alkuun paras, kun haetaan rauhallista ja tarkkaa suoritustapaa peltojälkeä varten. Nameja oli jokaisella askeleella. Siirryttiin jäljelle muutama metri aloituksesta, koska jos koira olisikin lähtenyt takajäljelle se olisi heti huomannut sen ei-kannattavaksi hajun ja namien loppumisen vuoksi. Tästä ei kuitenkaan tarvinnut olla huolissaan Álgun suhteen. Se lähti heti oikeaan suuntaan.
Tällaiset saman tyyppiset keskeltä aloittamisharjoitukset tehtiin myös yhdellä toisella koiralla, jolla oli tapana välillä lähteä takajäljelle.
Álgu teki todella tarkkaa ja rauhallista työtä. Jälki lopetettiin myös aikaisemmin, jotta saatiin jätettyä sille olotila, että vielä olisi voinut jatkaa ja, että sinne jäi vielä kaikkea kivaa löydettävää. Matkaa kertyi noin 60metriä.
Tai oikeastaan.. Todellinen luku on noin 260metriä, kun se jäljelle mentäessä jäljesti nenä tiukasti maassa toisten koirien hajujen perässä..

Toinen jälkipäivä meni heikommin. Suurin piirtein sama matka, mutta V -mallisena. Jäljellä ei ollut nameja ja siellä oli myös muutama esine. No, Álgulla pyöri ajatukset enemmän tytöissä ja jäljesti vähän sinne päin ja onnistui vielä mun hitauden ja epäselvyyden takia nappaamaan esineet ensin suuhun. En kuitenkaan ottanut tästä stressiä, koska kotona on mennyt ihan kivasti. Niissäkin treeneissä suurin ongelma on ollut mun huolimattomuus. Vielä ei aina muista ottaa kaikkia asioita huomioon.

Haku

Haussakin Álgu oli ihan haka. Ensin maalimiehet leikittivät Álgua ja oli ilo nähdä miten hyvin se lähtee täysin vieraidenkin ihmisten kanssa leikkiin. Sillä oli ihan älyttömän hauskaa ja samalla sille esiteltiin erilaisia piiloja. Oli telttaa ja kahisevaa maastopeitettä. Sen jälkeen otin Álgun vierelle ja leikittäjät menivät lyhyen matkan päähän "piiloon" niin, että Álgu näki sen. Sain ihan kunnolla pidellä kiinni, kun poika ei olisi millään malttanut odottaa perään pääsyä. Ja luvan saatuaan sehän lähti ja vauhdilla. Loppuun otettiin kaksi oikeaa etsintää. Maalimiehet menivät vähän matkan päähän piiloon niin, ettei Álgu nähnyt sitä. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään ja heti Álgun saadessa ilmavainun päästin sen menemään kannustaen alkuun. Poika paineli suoraan ensimmäisen luo ja mun tullessa paikalle söi maalimieheltä nameja häntä iloisesti heiluen. Tämän jälkeen käveltiin taas vähän matkaa ja toistettiin sama kuvio. Toinen oli hieman paremmin piilossa ja haju oli kulkeutunut vähän sivuun niin, että Àlgu joutui hetken tarkentelemaan, mutta teki senkin määrätietoisesti ja hienosti. Toisella maalimiehellä oli lelupalkat ja siihen oli hyvä lopettaa, kun poika puhisi hakutarmoa niin, että ei olisi ollenkaan lähteä takaisin autolle.

Toinen hakukerta olisi ollut tänään, mutta missattiin se mun kuumeen vuoksi.

Esine-etsintä

Mulle tuli pienenä järkytyksenä se, että esineissä koiran pitää tuoda ohjaajalle löydetyt esineet. En ollut lukenut ohjeita etukäteen ja olin jo suunnitellut, että voin opettaa jäljen ilmaisun tähänkin, koska se olisi sitten vahvistunut tuplasti. Nyt joudun samaan aikaan harjoittelemaan kumpaakin tapaa, mikä hidastaa huomattavasti maahanmeno -ilmaisua.
Toisaalta koska esineeseen tarttuminen on jo itsessään palkitsevaa ei meidän esine-etsintäharjoituksetkaan kovin hankalia olleet. Álgu lähti reippaasti etenemään ja hakemaan tavaroita ja tarttui kaikkiin muihin paitsi puhelimeen. Ainut kauneusvirhe ekalla kerralla oli se, että harjoitus oli niin hauskaa, että sitä esinettä piti sitten vielä retuuttaa tuodessa.. Toisella kerralla osasin ennakoida ja etsintä on kivalla mallilla. Tehtävää on vielä, mutta en ota tästä stressiä. Pohja on niin hyvä. Álguhan nostaa sekä tuo kotona meille tavaroita päivittäin. Ulkonakin tekee sitä mielellään pyydettäessä. Eli enää pitää vaan hioa se kisakuntoon.

Viesti

Laji, joka on kiinnostanut pk -puolelta eniten. Ollaan huviksemme lähetelty Álgua toinen toisillemme miehen kanssa, mutta oli hassua huomata virallisissa viestitreeneissä, että nää meidän hömpöttelyt ovat itseasiassa olleetkin todella hyviä viestipohjia! 

Aikoinaan armeija käytti koiria kuljettamaan viestejä kahden komppanian välillä. Tästä tarpeesta viesti harrastuslajina on myöhemmin kehittynyt. Nykypäivänä viestikokeessa kaikki koirakot ovat samaan aikaan metsässä "komppaniana". Koiralla on kaksi ohjaajaa, joista toinen on A-pisteellä ja toinen B-pisteellä. Alussa koirat lähetetään 3minuutin välein B -ohjaajalta A-ohjaajalle. Kun kaikki koirat ovat saapuneet toisille ohjaajilleen siirtyy B-komppania useamman sadan metrin päähän. Tämän jälkeen koirat lähetetään A-pisteeltä takaisin. Koira juoksee ensin alkuperäiseen tukikohtaan ja jäljestää vapaamuotoisesti loppumatkan löytääkseen uuteen pisteeseen. Kokonaismatkaksi ensimmäisessä luokassa kertyy 2300metriä ja se juostaan kahdessa osassa. Ylimmässä luokassa matka on jo 7200metriä ja se juostaan viidessa osassa.
Tukikohdissa odottelua tulee paljon, jopa useampi tunti. Koiran pitää osata tällöin rauhoittua lepäämään. Juostessaan sen pitää keskittyä tehtävään häiriintymättä metsäneläimistä, marjastajista tai muista kilpailevista koirista. Kaiken aikaa sen pitää pysytellä hiljaa.

Álgulle oli jännää, kun mentiin kaikki porukalla metsään. Vasta siellä tajusin, etten ole opettanut sille kunnolla yksin odottamista hihnan päässä ja siinä alkupuheiden aikana tein nopeaa preppausta, että mitä puussa kiinni oleminen oikeastaan tarkoittaa. Sujui hyvin, mutta kyllä se keräsi aika paljon kierroksia muista koirista koko ajan. Tai ehkä se auttoi, ehkei Álgua edes sillä hetkellä kiinnostanut olenko lähellä vai en, kun piti kytätä muita..
Meillä oli kakkosohjaajana eräs ystäväni, joka oli tullut seuraamaan treenejä. Hän jäi pisteelle A. Menin Álgun kanssa pisteelle B, josta lähetin Álgun muutaman koiran jälkeen. Matkaa oli noin 50metriä ja koirat lähes näkivät toiselle pisteelle. Kaikki koirat lähetettiin yksitellen ja niitä kannustettiin reippaasti. Kuulemma Álgu oli meinannut ensin juosta toisen koiran luokse, mutta tilanne oli saatu estettyä ja sen jälkeen se oli ollut ihan tyytyväisesti kaverin kanssa.
Kaikkien koirien lähdettyä me siirryttiin noin 30metriä taaksepäin. Näköyhteyttä ei enää ollut. Kaikki koirat juoksivat siitä huolimatta kannustuksen ansiosta takaisin meidän luokse. Sitten lähetettiin taas koirakot A-pisteelle ja siirryttiin 30metriä taaksepäin. Àlgulla oli todella kivaa koko ajan ja se juoksi täysillä kaikki matkat. Me ohjaajat saatiin kyllä olla tarkkana, että se varmasti tulee meidän luo eikä juokse ohi odottelevien koirien luo, minkä se onnistui kerran tekemään.
Kummallekin jäi päivästä hyvä mieli.

Viesti vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja harkitsen sitä vakavasti meidän kakkoslajiksi TOKOn jälkeen. Muutenkin kurssi on selventänyt mitä palveluskoiralajit oikein ovat ja tämän pohjalta on hyvä alkaa miettiä niitä omia lajitavoitteita.

Álgu 1v

Tänään 5.10. meidän hömpöti puikkonokka täyttää vuoden! Kulunut vuosi on ollut koko perheelle jännittävää ja antoisaa aikaa. Ensin odotuksen huuma ja sen jälkeen uuteen arkeen opettelu. Kasvu ja sekä Álgun, että meidän oppimat uudet asiat.
Vuosi on ollut myös yllättävän vilkas. Ollaan käyty useammalla kurssilla, nose workin ensimmäisen luokan möllikokeessa, suoritettu NW:n virallinen hajutesti ja käyty pentunäyttelyssä. Lisäksi ollaan opeteltu kymmenittäin erilaisia temppuja, samoiltu lukemattomia tunteja metsissä ja loikoiltu päivittäin kainalokkain ♥

Tästä hetkestä kaikki lähti liikkeelle (Àlgu 4vk)

Álgu juhlii synttäreitä lepopäivällä ja hieronnalla. Tänään oli toinen kerta, kun koirahieroja Sonja Pohjoispää kävi meillä ja Álgu on aivan ihastunut. Vielä pitää vähän yrittää hyöriä ja leikittää, mutta hyvin osaa myös rentoutua ja rauhoittua hoidon ajaksi. Hieronnan jälkeen on jatkettu herkuttelu ja lepäily -linjalla.
Tästä on hyvä suunnata kuono kohti tulevia seikkailuja!☺

Kauniisti hihnassa

Meillä on viime viikkojen aikana otettu suuria harppauksia remmilenkkeilyn saralla ja niistä intoutuneena haluankin kirjoittaa aiheesta joitain huomionarvioisia asioita ylös.

Lähtökohdat 

Álgu on kulkenut teini-ikään asti todella nätisti hihnassa. Se ei oikeastaan ole pitänyt vetämisestä, joten olen jättänyt remmiharjoitukset vähiin. Keskityin lenkeillä enemmän ohitusten opettamiseen. Koirat ja muut todella kivat asiat ohitetaan hakeutumalla ihmisen lähelle ja ottamalla kontaktia. Mahdolliset hieman jännittävät kohteet ohitetaan siten, että nannaa tulee kohdetta katsoessa (sekä mahdollisesti kohti kulkemisesta). Esimerkiksi yllättäen kotilenkille ilmestyneet kovaääniset ja rajusti heiluvat työkoneet olivat vähän jänniä tuossa muutama kuukausi sitten ja niiden lähelle jäätiinkin hetkeksi aikaa istuskelemaan, katsomaan niiden touhuja ja syömään herkkuja.
Enää ne ei hätkäytä muuta kuin namipussin suuntaan.

Teini-iän portilla alkoi tilanne kuitenkin muuttua ja havahduin siihen, että harjoittelu pitää aloittaa. Toiset koirat ja hajut alkoivat kiinnostivat niin, että niiden luokse pyrittiin kovasti (ohitustreenistä huolimatta) ja Álgu alkoi unohtamaan vetämisen inhottavuuden. Ei se missään vaiheessa ole mielettömästi vetänyt, mutta silloin tällöin vauhti kiihtyy liikaa tai tulee teinipojan aivojumi, mikä näkyy hihnan yllättävässä nykäisyssä.

Àlgu on kulkenut alusta asti valjaissa, koska koen ne turvallisemmaksi pennulle. Hihna on pitkä, joka on yleensä vedetty mun lantion ympärille. Näin kädet pysyy vapaampana ja koiran hihnanmitta pysyy vakiona. Siitä saa myös näppärästi kiinni, jos tulee tilanne, jossa tarvitsee saada koira lyhyelle hihnalle. Ilman, että kädet on täynnä kilometrimitalla remmiä ja pystyy edelleen palkkaamaan tehokkaasti.
Pantaharjoitukset aloitettiin vasta heinäkuussa.

Rakastann tällaisia muokattavia remmejä! 

Harjoittelun idea 

Mietittiin miehen kanssa, että miten hihnakäytöksen treenaamisesta saisi ihan sairaan hauskaa kummallekin osapuolelle ja vielä siten, että siitä harjoittelusta voisi pitää tarvittaessa taukoja myös kaupungissa. Aina ei vaan kiinnosta, ei koiraa eikä ihmistä. Usein näkee paljon ns. nipotustreenaajia, joilla koira kiskoi hulluna, jota omistaja yritti hillitä pysähtelemällä tai vaihtamalla joka kerta hihnan kiristyessä suuntaa. Jokaisella lenkillä. Aina. Ja kuten varmasti moni koiraharrastaja tietää, niin siitä harjoitustavasta ei tule lopulta kuin suunnaton ketutus ja paha mieli, kun edistyminen on monesti niin hidasta. Mekin oltiin koettu se sama suo aikanaan toisten koirien kanssa.
Joillekin se toimii, mutta me tiedettiin jo alussa, ettei jakseta sen tyyppistä lenkkeilyä enää.

Sitten syntyi idea välineurheilusta. Keksittiin, että valjaissa koira saa ottaa rennosti, leikkiä ja riehua. Olla tavallaan "vapaana".  Pennulla ei riitä keskittymiskyky kulkemaan koko lenkkiä nätisti saati treenaamaan koko sitä aikaa eikä meillä ole mahdollisuutta päästää koiraa joka päivä vapaaksi lenkeillä.
Panta taas opetetaan seesteiseen mielentilaan ja lyhyemmälle hihnalle. Panta merkitsee sitä, että kuljetaan vieretysten eteenpäin.

Tämän tekniikan ehdoton hyöty on siinä, että koiran kanssa voi kulkea treenaamatta vaikka koko lenkin (kuten me tehtiin ensimmäiset kuukaudet) ainoastaan tarvitsee keskittyä mahdollisiin ohituksiin tai muihin yksityiskohtiin, joita haluaa pitää ehdottomina. Meille nättien ohitusten lisäksi toinen aina treenattava asia oli se, ettei ihmisen selän takaa saa kiertää toiselle puolelle, mutta tämän harjoittelemiseen ei montaa toistoa tarvittukaan.

Tässä meidän yleistä lenkkifiilistelyä. Hyvä aiheen ulkopuolinen huomio on tuo mun pieni käden liike, joka siirtää hihnaa hieman ja koira reagoi siihen automaattisesti siirtymällä voimakkaasti kohti autotietä. Ainakin Álgu on herkkä ohjasavulle :D Aiheeseen liittyvä huomio on tuo, että Álgun vilkaistessa muhun kehun vain sanallisesti. Harjoituksen alussa kehuin ja palkkasin namilla. 

Harjoittelu 

Koira saa kulkea vapaamuotoisesti valjaissa ja päästää pahimmat huurut ulos ennen harjoittelua. Harjoittelu aloitetaan vasta, kun kummallakin on rauhallinen ja ennen kaikkea hyvä fiilis.
Àlgulla on tapana alkulenkistä saada pieniä hepuleita, jolloin se pomppii ja yrittää leikittää kepeillä joita tulee vastaan. Tällainen hepuli tulee yleensä heti ovella ennen ensimmäiselle pissapaikalle pääsyä ja sitten hetken haistelujen ja merkkailujen jälkeen uudelleen. Näitä se saa toteuttaa valjaissa mielin määrin.
Harjoittelu kannattaa tehdä silloin, kun koira on nälkäinen (suurempi motivaatio).

1. Alussa koiraa palkitaan aina, kun se ottaa kontaktia tai edes vahingossa tulee lähelle. Herkkujen pitää olla koiran mielestä superhyviä ja tätä tehdään mielellään jokaisella lenkillä, jotta käytös vahvistuu nopeammin. Jos koira ei itse ota koskaan lenkillä kontaktia tai tule lähelle sitä voidaan kutsua silloin tällöin, jotta koiraa päästään palkitsemaan.
Palkka annetaan aina viereltä. Mieluiten juuri siitä kohtaa mihin käsi laskeutuu luonnostaan reiden viereen. Alussa, jos koiran on hankala tulla aivan lähelle voidaan palkka antaa hieman kauempaa kehosta.

Àlgu otti kontaktia jo valmiiksi tasaisin väliajoin tai käväisi vierellä (mm. ohitustreenin takia), joten palkkasin sitä sille luonnollisesta asiasta: mun tarkkailusta.
Muutaman toiston jälkeen Álgu alkoi tarjoamaan itse enenevissä määrin kontaktia ja lähelle tuloa. Se saattoi pysähtyä ja odottaa, että pääsen vierelle mistä palkitsin. Se alkoi myös tarjoamaan tätä käytöstä erityisesti tietyissä kohdin lenkkiä, jotka olivat miljööltään sen mielestä tylsiä (ei tapahdu mitään eikä ole erityisesti hajujakaan). Pistin nämä paikat tarkasti mieleeni.
Pikkuhiljaa Álgu alkoi liioittelemaan käytöstä eli alkoi joko sahaamaan remmin päähän ja takaisin vierelle hakemaan namin. Toisina kertoina se tarjosi hiukan pidempää lähellä kulkemista kerjätäkseen enemmän nameja kerralla, minkä se tottakai sai tiheällä palkkausvälillä.

2. Panta mukaan harjoitteluun. Määritä itsellesi kriteerit, joiden mukaan haluat koiran kulkevan pannassa. Meidän kriteereinä oli rauhallisuus, lyhyempi remmin mitta ja mahdollisimman lähellä kulkeminen. Toivottavaa on mielestäni myös se, että Àlgu keskittyy enemmän yhdessä eteenpäin kulkemiseen kuin haisteluun. Kriteerien pohjana oli se, että miten haluaisin koiran kulkevan esim. Helsingin keskustassa ihmisvilinässä.

- Jos lyhennät hihnan mittaa pidä tarkasti mitasta kiinni harjoituksen aikana! Mitta ei voi vaihdella pidemmästä lyhempään kesken treenin, koska se hankaloittaa koiran ymmärtämistä.

- Palkitse koiraa tiheästi oikeasta paikasta. Meille se oli aivan ihmisen vieressä. Kiinnitä huomiota palkan suuntaan. Pyrin itse antamaan nannan siten, että koiran katse pysyy eteenpäin eikä nouse tokokontaktiin. Ainakin meillä ylhäältä päin annettu nami nostaa koiran katseen kohti ihmisen kasvoja, minkä koen turhaksi lenkkeillessä. Eli vaikka koira kulkisi vieressä ja katsoisi kohti (ylös) lasken käden sen eteen alas, jolloin pää suoristuu.

- Hihnan kiristyessä pysähdy ja palkitse heti kontaktista tai lähelle tulemisesta ja siinä pysymisestä. Jos koira ei omatoimisesti reagoi pysähtymiseen, kutsu ja ohjaa se takaisin lähelle.

- Pidä treenimatka enintään metrissä! Paras on, jos treenipätkä on niin lyhyt, ettei koira edes ehdi kiristää remmiä. Mitä lyhyempi matka, sen täydellisempi onnistuminen ja sitä nopeammin edistyy. Lisää matkaa pikkuhiljaa.

Kun matkakestoa oli metri - pari otin pannan käyttöön. Ajoitin treenit joko lenkin loppuun tai puoleen väliin ja käytin hanakasti hyväkseni niitä hetkiä, jolloin Álgu itse halusi tehdä harjoituksia. Eli edelleen useimmiten niillä peruslenkkien tylsillä pätkillä.
Meillä hihna lyheni noin puolella. Palkitsin Álgua tauotta, kun se kulki lähellä. Hihnan kiristyessä pysähdyin ja palkitsin uudesta kontaktista nannalla sekä liikkeelle lähdöllä. Jos se ei reagoinut pysähtymiseen kutsuin sitä ja ohjasin takaisin lähelle. Lopetin treenit aina onnistumiseen ennen kuin kumpikaan ehti kyllästyä ja varsinkin ennen kuin ne koiralle mielenkiintoiset kohdat tuli!

3. Pidennä matkaa askel kerrallaan. Huolehdi, että koiralla pysyy hyvä motivaatio treenin aikana. Vaihda takaisin valjaisiin aina, kun koira tai sinä tarvitsette taukoa ja pidempää hihnaa.
Koiran ymmärtäessä pannan eri kriteerit yleistä sitä myös niille lenkin mielenkiintoisiin kohtiin. Jos esim. ohitusten kanssa on ongelmia älä tee niitä alkuvaiheessa pantaharjoittelussa vaan, jos pystyt vaihda koira huomaamattomasti valjaisiin. Näin varmistat parhaiten sen, että koiran mielentila pysyy rentona pannassa alkuharjoittelujen ajan.

Suosittelen palkkaamaan koiraa aina, kun se tarjoaa haluamaasi käytöstä, vaikka se olisi valjaissa (sehän on vain plussaa). Tämän harjoittelun etuna on kuitenkin se, että jokaisella lenkillä ei tarvitse treenata. Jos ei huvita, ei huvita. Joskus on huonoja päiviä ja mennään pelkästään valjaissa ja namitetaan silloin, kun koira tekee. Sitten, kun on itsellä hyvä mieli ja energiaa otetaan lyhyt pantatreeni niillä tiukemmilla kriteereillä :)

Tässä video meidän pantaharjoituksesta. Álgu pysyy lähettyvillä, mutta nähtävissä on vielä jonkin verran seilaamista ja sattui oivasti esimerkki ohituksesta. Tässä me ohitetaan uhkarohkeaa harakkaa :) Àlgu nostaa katseen kuullessaan namipussin rapinan, mutta se ei pidä kokoaikaista kontaktia yllä. 

Missä me mennään nyt 

Harjoitukset aloitettiin noin parisen kuukautta sitten. Ollaan noudatettu rentouden kultaista sääntöä ja tehty sekalaisella aikataululla pannan kanssa. Joinain päivinä on tehty jokaisella lenkillä eri mittaisia pätkiä ja oli meillä tuossa varmaan parin viikon taukokin, kun koko pantaa ei kaivettu ollenkaan kaapista esiin.. Tällainen pidempi tauko ei kuitenkaan haitannut, kun palkkailin Álgua sen oma-aloitteisuudesta muutenkin.
Eteneminen on ollut nopeaa silloin, kun ollaan tehty. Viimeisen parin viikon aikana ollaan treenattu useammin ja viikonloppuna koettiinkin suurin harppaus, kun meni lähes koko lenkki pelkällä pannalla! Kyseessä oli lyhyt iltalenkki. Pidin aivan alussa parikymmentä metriä valjaissa, mutta Álgu alkoi sen jälkeen tarjoamaan itse vierellä kulkemista, joten vaihdoin pantaan. Lenkki oli erittäin onnistunut, sillä Álgu ei koko lenkin aikana kiristänyt hihnaa. Sahasi kyllä kauemmas ja lähemmäs, koska sille tulee vielä välillä kuvitelma, että se lähelle tuleminen on se the juttu. Varmaan kiinni siitä, että olen yrittänyt pidentää namien antamisvälejä liian nopeasti. Tiheämmällä palkkauksella sahaamista ei yleensä tapahdu ollenkaan, joten tässä palkkaamattomuudessa tarvitaan nyt malttia.
Tuon lenkin jälkeen olen rohkaistunut ottamaan jokaiselle päivälle tavoitteeksi samanlaisen lenkin. Kahtena aamuna ollaan käyty pelkällä pannalla onnistuneesti. Jätin jopa valjaat kokonaan kotiin. Kerran jouduin pysähtymään muistutukseksi, kun Álgun nenään tulvi kiinnostavia hajuja kauempaa.

Suurin oivallus ja harppaus koettiin kuitenkin pari päivää sitten, kun vastaan tuli yllättäen toinen koira. Päätin testata miten ohitukset menee pannassa ja sain yllättyä positiivisesti! Álgu on sisäistänyt pannan seesteisen mielentilan ja vierellä kulkemisen niin hyvin, ettei se edes kiihtynyt samalla tavalla kuin yleensä ohitustilanteissa. Se oli rennosti ja kysyi multa nannaa, kuten yleensäkin ohittaessa.
Ainakin ennen se on toisia koiria nähdessään kiihtynyt, vaikka olisikin pysynyt lähellä namitettavana. Joskus se on myös yrittänyt toista koiraa kohden tai sen perään, joten tämä seesteisyyden tla oli meille ihan uutta pentuajan jälkeen!
Olen nyt testaillut enemmänkin ohituksia pannassa ja valjaissa. Álgu on pannassa ollessaan selkeästi rennompi ja epäkiinnostuneempi toisista, mikä on todella hienoa.

Pidän edelleen valjaita mukana pidemmillä lenkeillä sen varalta, että Álgu kyllästyy tai harjoittelu muuttuu muuten mahdottomaksi. Nyt vahvistan entistä pidempiä matkoja ja palkkaamattomuusvälejä helpoilla lenkeillä. Hetken päästä alan vaikeuttamaan ympäristöjä, jolloin vaadittu matka aluksi myös lyhenee.

Elokuun kuulumiset

Elokuu oli meillä tokokuu. Aloitettiin alkeet Lentsun kurssilla, missä käytiin läpi sivu, seuruu, peruutus, ruutu, kierto, jäävät, hyppy ja paikkamakuu. Noutoa ja kaukoja käsitellyltä tunnilta oltiin pois mun sairastelun vuoksi, mutta se oli onneksi meille tällä hetkellä se vähäpätöisin aihepiiri. Álgu tykkää kantaa ja tuoda roskista juomapulloihin ja laukkuihin, se nostaa lattialta jopa pudonneet haarukat ja lusikat, joten tokonoudon ehtii aloittaa myöhemminkin. Kaukokäskyt taas oletan osaavani itsekin opettaa, kun sen aika tulee.

Kurssi meni tosi kivasti. Álgu sai lisää kokemusta hallista ja treenaamisesta muiden koirien läsnäollessa. Ensimmäiset tunnit sillä oli hankalaa rauhoittua odottamaan, mutta viimeisellä kerralla se ei kiinnittänyt muihin enää huomiota vaan makoili rauhassa. Töitä tehdessä sen ajatus ei yleensä harhautunut, vaikka muita olikin lähellä.
Perusasennossa sillä on hyvä motivaatio, mutta paikkaa ja asentoa vielä hakee. Yleensä se tulee seisomaan oikein, mutta siihen istumisen kanssa on hakemista. Àlgu ei lähtökohtaisesti pitänyt liikkeestä, koska se treenatessa kaipaa pienen hajuraon ja haluaa nähdä mut kunnolla ja saada katsekontaktin. Ennen kurssia tein niin, että menin itse seisomaan Álgun viereen oikeaan asentoon ja palkkasin siitä. Lentsu taas kehoitti hakemaan koiran oma-aloitteisuutta, mutta nyt kurssin jälkeen ajattelin jatkaa kumpaakin tekniikkaa. Lentsun oppeja, jotta saadaan liike oikeanlaiseksi ja itse vierelle menemistä, jotta Álgun viimeisetkin rippeet hankalasta olosta häviää.
Normaalisti Álgu ottaa todella paljon ihokontaktia. Lähes aina kuin vaan on mahdollista tulee makaamaan päälle, kainaloon tai vähintäänkin jalkoihin. Leikkiessäkin pysyy lähellä, mutta treenatessa se varmaan yrittää lukea mun eleitä niin paljon, että kokee helpoimmaksi nähdä mut kokonaan eikä vaan sivusta, mistä tämä epävarmuus perusasennossa muodostuu.

Seuruu meillä on niin hyvä, että Lentsu meinasi jo toisen tunnin jälkeen, ettei siihen tarvi sen kummempaa keskittymistä pistää. Tästä on kiittäminen lenkkejä, joissa olen jo pitkän aikaa palkannnut mahdollisimman vieressä kulkemisesta. Hallilla joutui hieman antamaan lisäapuja eikä katse pysy mussa koko aikaa, mutta asento ja paikka on kuulemma tosi hyvät. Voidaan tehdä enemmän muita juttuja.
Tavoitteena onkin enää saada yhdistettyä seuruuseen käsky vahvasti, saada katse pysymään vakaammin ylhäällä ja käännökset puhtaammiksi, mutta en koe, että näillä on kiire. Jatkan edelleen lenkeillä läheisyydestä palkkailua ja otan silloin tällöin treeneissä tokoseuraamista.

Hyppyyn ja ruutuun saatiin ihan älytön moti. Menee ja tekee niin kovaa kuin jaloistaan pääsee. Niissä en välttämättä osaa viedä liikettä loppuun asti yksin, mutta ne voi ratkoa sitten kurssilla. Ajattelin mahduttaa meidät taas alkuvuodesta Lentsun oppiin.
Kierto hapuilee, mutta jujusta saatiin kiinni. Sitä treenataan tällä hetkellä kotona tuolien yms isojen asioiden kanssa.
Peruutus on myös ihan alussa.
Jäävät aloitettiin muutaman askeleen seuruupätkällä ja ne meni todella hyvin. Järjetön moti ja vauhti pistää maate ja istumaan. Saatoin antaa ihan pienen lisäavun ekoilla kerroilla, jotta saatiin liike varmasti onnistumaan. Seisominen on Álgulla kesken ja sitä en edes yrittänyt jäävissä.
Paikalla olo menee hyvin istuessa ja maatessa. Maatessa paremmin. Olen itse irrottautunut vasta maksimissaan puolitoista metriä hallilla. Sen pidempi matka saa pojan vielä helposti liikahtelemaan.
Liikkuriin se ei enää kiinnitä huomiota.

Eli toko on lähtenyt todella hyvällä mallilla liikkeelle. Mulla on vihdoin mielikuva siitä, että miten rakentaa treenit ja mihin suuntaan niitä pitäisi viedä. Loppuvuodelle riittää hyvin puuhaa näissä, kunhan muistaa käydä myös kotiympyröiden ulkopuolella treenimässä. Mulla on ollut aina todella vakavamielinen kuva tokon treenaamisesta. Että siinä pitää alusta alkaen tehdä just eikä melkein oikein, mutta Lentsun rento ote hävitti kokonaan sen tyyppiset ajatukset, onneksi. Yllättävän helposti noita alkeita voi tehdä!

Tokon lisäksi käytiin tekemässä Nosen hajutesti, jonka tunnelmia voi lukea täältä. Ollaan myös vietetty erityisen paljon aikaa mökillä ja metsässä. Pari kertaa se on myös jäljestänyt vapaamuotoisesti miehen perään, mikä on mennyt sen verran hyvin, että kai tässä voisi jo jälkeäkin alkaa kokeilemaan.

Iän kartuttua Álgun vireystaso on noussut ja elokuussa on nähty paljon tilanteita, joissa kuppi on mennyt innostuksesta yli. Se on näkynyt rauhattomuutena ja piippaamisena. Muutamia kertoja kokeillut haukkumistakin. Välillä se on koittanut vähän vaatia asioita sen marttyyrimaisen piippauksen kautta, mikä on lievästi ärsyttävää. Tämän myötä tehostettiin rauhoittumisharjoituksia ennen kuin ikävästä ääntelystä tulee tapa. Rauhoittumista on tehty alusta asti ja tyyntä mieltä on meillä pidetty suuressa arvossa, mutta nyt on paikallaan erityishuomiointi.
Aloitin niin, että otin Álgun pantaan ja hihnaan, istuin lattialle jalat levälleen ja jalkojen väliin levitin meidän matkapedin. Tämä oli hyvä aloittaa tokokurssin jälkeen pojan ollessa jo valmiiksi ihan naatti. Koska sille ei ole ongelma tulla lähelle nukkumaan niin se kävi ekalla kerralla lähes heti pötkölleen aivan kiinni muhun. Toisella kerralla kesti hieman kauemmin, mutta ei paljoa. Eli aika helppo harjoitus meille kotioloissa.
Ajatuksena oli se, että olen itse väsynyt ja "juuri nukahtamassa". Hihna estää koiraa lähtemästä kokonaan paikalta pois ja sitä kehutaan jo siitä, kun se katsahtaa lattiaan. Kehun pitää olla hyvin väsynyt ja rauhallinen, ettei koira kiihdy siitä. Koiraa kehutaan kaikesta huomiosta lattiaa kohtaan, kunnes se on hakeutunut maahan makaamaan. Jos se lopulta nukahtaa niin pannan tai hihnan voi varovaisesti koiraa herättämättä ottaa siltä pois.

Olen tehnyt harjoitusta vasta kotona ja siten, että vähintäänkin olen itse väsynyt. Näin on paljon helpompi viestittää rauhallisuutta ja väsyneisyyttä myös koiralle. Kuitenkin olen valinnut ajankohdaksi ne hetket, jolloin Álgu normaalistikin lepäisi, vaikkei olisi erityisen väsynyt. Álgu nukahtaa joka kerta. Annan sen nukkua läheisyydessä jonkun aikaa, kunnes otan pannan pois ja myöhemmin alan hiukan itse irrottautumaan ja nousemaan ylös. Annan Álgun nukkua niin kauan kuin sitä nukuttaa.

Tässä kokeilin olla itse sohvalla, hyvin meni!

Tässä seuraavat tavoitteet on yleistää rauhoittuminen myös muihin tiloihin. Apuna käytän petiä ja selkeää rutiinia. Haluan myös totuttaa Álgun siihen, että voin koskea samaan aikaan. Tällä hetkellä en voi koskea ollenkaan, kun Álgu alkaa heti kerjäämään rapsutuksia mikä on lievästi kiihdyttävää tekemistä eikä palvele jutun ideaa.
Koskemisen haluan totuttaa siksi, että meillä on alkamassa hierontakurssi muutaman viikon päästä ja siellä taidosta olisi varmaankin hyötyä.

Nose Work -hajutesti

Käytiin suorittamassa Nose Workin hajutesti hajuna eukapyltus ja läpi meni!

Kyseessä oli meidän kummankin ihka ensimmäinen virallinen (koira)koe. Mulla puski jännityspaniikkia jo kaksi viikkoa etukäteen eikä mistään meinannut viimeisinä päivinä tulla mitään. Testipäivänä olin ihme kyllä hyvinkin tyyni, kunnes päästiin illalla paikan päälle. Mun oli todella hankala pysyä nahoissani ja toimia normaalisti. Koko ajan takaraivossa tykytti halu juosta takaisin autolle ja kurvata paniikissa kotiin. Yritin koko ajan ajatella tilannetta treeninä, mutta ei se kovin hyvin onnistunut.

Testi järjestettiin onneksi sisällä siten, että parkkipaikka oli ihan vieressä. Pystyin odottelemaan Álgun kanssa autossa eikä Álgun tarvinnut kiihtyä muista koirista, mikä mua tietysti hieman jännitti myös. Sekin helpotti kummasti, että oltiin viidensiä eikä alkupuheiden jälkeen omaa vuoroa tarvinnut kauaa odottaa.

Kiitos jännityksen meidän testi oli ainakin mun näkökulmasta yhtä sähläämistä. Edelliset laatikkotreenit olivat menneet täydellisesti, mutta nyt.. Voi luoja, että hävetti!
Lähdössä sopersin ja Álgu kiihtyi entisestään. Se lähti käskyn saadessaan etsimään hajua, mutta harhautui jäljestämään muiden koirien reittejä. Palasi taas takaisin laatikkoetsintään, mutta harhautui useamman kerran uudelleen tutkimaan muita hajuja. Yritti myös kerran mennä sihteerien luo. Mä seurasin perässä, yritin pysyä tyynenä vaikka en enää edes nähnyt koiraa kunnolla ja ajattelin, että meidän aika loppuu varmasti ihan pian. Luultavasti tästä Álgu otti oikein lisäpontta säätämiselleen ja hajujälkien etsimisen lomassa alkoi astua tarkoituksella laatikoiden päälle. Se jopa tarjosi takajalkoja laatikolle! Olen yrittänyt opettaa sille Dobon puolipalloilla tuota samaa, mutta ei olla päästy puusta pidemmälle, kun Álgu astuu aina reippaasti yli ja ohi. Se ei siis ole voinut treeneissä edes tajuta mitä haetaan, että tiedä sitten mistä se keksi juuri tuolla tehdä sen :D
Kysyin varmaan pari kolme kertaa, että joko tuli hylky. Ei ja ei. Lopulta ohjasin Álgun hieman sivuun, että saatiin kummatkin vetää henkeä ja annoin käskyn uudelleen ja se auttoi! Koira lähti aivan eri mielentilalla suoraan oikean laatikon luo.
Ilmaisu ei ollut ihan niin nätti, mitä treeneissä, mutta ilmaisu kuitenkin. Treeneissä ollaan saatu staattinen kuonokosketus, mutta tuolla se hieman tökki ja hakeutui maate. Ollaan viime aikoina treenattu maahanmenoa tokossa, joten oli hassua huomata sen lisäävän liikkeen myös Noseen.
Paniikissa nostin käden ylös ja ilmoitin löydöstä. Siinä samalla ehdin miettiä, että joko se teki elämänsä ekan virheilmaisun ja tuomarin hyväksyessä suorituksen taisin vielä kysyä, että "onko tuo oikeasti oikea laatikko?"  
Ajanottaja sanoi ajaksi päälle minuutin, että paljon sitä ehtii säätämään ja kääntämään pieneen aikaan! Olin aivan varma, että meillä meni puoli tuntia siellä.

Testihuoneesta lähtiessä olotila oli helpottunut ja autossa päälle rojahti ihan kunnolla hyvä mieli. Me tehtiin se! Ei se kaunis suoritus ollut, mutta tehtiin silti!
Voitin oman kisajännityksen ja Álgukin mun sekoilusta huolimatta pystyi toimimaan tarvittavasti. Nyt tiedän mitkä asiat on sellaisia mihin pitää ehdottomasti kiinnittää huomiota omassa käytöksessä ja ajatusmaailmassa sekä treenatessa. Selkeästi mä olen meistä kahdesta se, joka tarvitsee häiriö- ja koemaisia treenejä..
Tiesin jo aikaisemmin olevani kova jännittämään eri asioita, mutta tästä tapauksesta tuli vahva tarve tehdä asialle jotain konkreettista ja luoda sellaisia tapoja, jotka helpottaa tositilanteissa.

Monet sanoo, että kisajännityksestä pääsee vain kisaamalla, mutta millaisia tapoja teillä lukijoilla on ollut selättää koiraharrastukseen liittyvät jännitykset?

Nämä NW -koekirjat on ihanan värisiä :)

Tokon aloitus

Elokuu toi mukanaan uudeksi lajivaltaukseksi tokon. Se on tuntunut aina itselle ykköslajilta, joten päätin aloittaa pohjien rakentamisen oikeasti osaavan opettajan kanssa. Sellaista ei tarvinnut onneksi kauaa etsiä, kun sopivasti Lentsu Välimäki pitää koulutuksia täällä päin. Hän on kisannut useamman koiran tottelevaisuusvalioksi ja olin kuullut hänestä pelkkää hyvää.

Ensimmäinen kerta oli viime viikolla, mutta jouduin menemään sinne pelkäksi kuunteluoppilaaksi Álgun kärsiessä vatsavaivoista. Muita seuraamalla oppii kyllä silti todella hyvin ja oli mukavaa, kun meidän ryhmässä on meidän lisäksi yksi koirakko ihan alussa ja toinen koirakko hieman pidemmällä. Näki miten alkuopetus tehdään ja miltä kyseinen liike voisi näyttää valmiimpana.
Tunnin teemana oli perusasento, seuruu, peruutus sekä paikalla olo. Sain kattavat kotiläksyt näihin kaikkiin, mutta Lentsu ihanasti myös sanoi, ettei tarvitse tehdä kuin juuri sen verran mitä ehtii. Viikko on lyhyt aika.

Lentsu pisti myös heti kaikki palikat uuteen järjestykseen neuvoillaan. Olen oppinut lukuisten keskusteluiden myötä, että esim sivulletulossa pitäisi saada heti alusta alkaen just eikä melkein oikein koiran asento ja paikka. Kuvittelin siis tottakai, että Lentsukin korostaisi näitä asioita, mutta ei! Lentsu keskittyy motivaatioon. Ihan sama, vaikka asento olisi alussa miten sattuu, kunhan motivaatio saadaan rakennettua liikkeeseen ja sen jälkeen vasta lähdetään hinkuttamaan tekniikkaa.
Tämä tuntuu edelleen kummalliselta, mutta olen tehnyt asiat hänen neuvomallaan tavalla. Eniten mietityttää se, että miten osaan yksinäni tuntien ulkopuolella hioa liikkeet kuntoon.

Viikossa saatiin aika paljon aikaiseksi. Àlgu on oppinut seuraamaan aika kivasti ja tiiviisti. Tarjoaa tätä varsinkin lenkeillä pitkiäkin matkoja. Tietysti pikkuvikoja löytyy vielä, mutta olen yllättynyt miten nopeasti tämän kanssa edettiin. Perusasennosta se alkoi jo hieman tajuamaan, että siinä täytyy tulla lähelle, mutta tarjoaa todella usein oikeaa puolta, vaikken ole siitä palkannut kertaakaan. Vasemmalla puolella jää kauas ja kääntää helposti perän ulospäin. Pyrkii siis tuijottamaan mua silmiin mahdollisimman paljon eikä oikein ymmärrä, että sitä katsekontaktia ei tarvii jokaisessa liikkeessä ja tempussa.. Tätäkään en muuten ole muistaakseni missään vaiheessa erityisesti korostanut. Se vaan tykkää tuijotella syvälle ihmisten sieluun :D
Peruutus menee jo muutaman selkeän askeleen. Tässä jouduin ohjaamaan namilla aika paljon.

Eilen oli toinen kerta, jonne Álgukin pääsi mukaan. Ennen tunnille menoa mietin, että kuinkakohan pahasti se kerää kierroksia, kun näkee pitkästä aikaa muita koiria, mutta kyllä se jossain sopukoissaan muisti näyttelytreeneistä, mitä hallille meno tarkoittaa. Kierroksillehan se silti nousi, mutta pyrki rauhoittamaan itsensä ja luopui muista koirista vaatimalla erinäisillä tempuilla nameja. Koko tunti menikin väliaikoineen töitä tehden, kun heti jos pidin tauon tehtävien jakelusta Álgu herpaantui tuijottelemaan muita ja keräämään lisää kierroksia. Odotellessa treenattiin maatemenoa sekä maassa pysymistä sekä perusasentoa. Varsinaisen tunnin teemana oli ruutu, luoksetulo ja paikalla olo.

En ole koskaan treenannut ruutua ja Álgun kanssa eteen lähettämistä ei ole kokeiltu kuin ehkä pari kertaa ja nekin ovat olleet lyhyitä matkoja. Että aika hurjalla tavalla sitä tulikin alotettua meidän yhtenen tokoura!
Tätä lähdettiin treenaamaan siten, että koiran kanssa vietiin yhdessä lelu tai ruokapalkka ruutuun, jonka jälkeen käveltiin kauemmas mistä lähetettiin koira ruutuun. Päätin kokeilla lelulla ja välimatkaa otin n. kymmenen metriä. Päästin Álgun hihnasta ja omaa epävarmuuttani näytin kädellä kohti lelua ja sanoin "mene", vaikka piti alusta alkaen sanoa se käsky, jonka ruudulle haluaisi. Yllätyin, kun Álgu räjähti lähtöön aivan täysillä. Paineli niin, etten ehtinyt edes tajuamaan ja suoraan lelulle hepuloimaan. Huvitti, että hepulista huolimatta pysyi ruudussa lelun kanssa. Aivan kuin olisi tajunnut, että siinä menee jotkut rajat.
Toisella kerralla sanoin "ruutu", mutta näytin vielä kädellä. En tiedä miksi se tulee jostain selkärangasta asti, että pitää näyttää. Tällä kertaa Álgu lähti hyvin, mutta harhautui sivummalle kuultuaan toisen koirakon äänen. Palasi kuitenkin lelulle heti.
Siitä jätin Álgun ilman remmiä, talutin pienen matkan vain pannasta jonka jälkeen päästin irti ja pyysin pysymään mukana ja se pysyi! Jumankekka miten hyvin se seurasi vieressä sen yli kymmenen metrin matkan lähetyspisteelle! Pää vähän pyöri, mutta mun silmään pysyi kivassa kohtaa ja vaikutti iloiselta. Alunperin pelkäsin sen karkaavan heti lelulle tai lähtevän muiden perään.
Tällä kolmannella kerralla sain pidettyä sanat ja kädet kurissa ja sanottua eleettömästi "ruutu" ja Álgu lähti yhtä räjähtävän onnellisena lelulle kuin aikaisemminkin eikä ottanut häiriötä muista.

Luoksetuloa me ei tehty, kun paikka -käsky on vielä niin vaiheessa. Treenattiin vaan sitä. Alkuun sain kolme todella hyvää toistoa, jonka jälkeen Álgu alkoi väsyä eikä jaksanut enää keskittyä. Lentsu pyysi meitä kokeilemaan jotain muuta ja näytin missä vaiheessa perusasento on. Meidän ongelmiin Lentsu kehoitti kokeilemaan apuna seinää, jolloin koiran on pakko tulla lähemmäs ja fiksumpaan kohtaan. Tätä tein pitkin tuntia ja sujui ihan hyvin. Seuraava etappi on saada Álgu istumaan siihen.

Aika pian Álgu sai taas kerättyä voimansa ja uusi työmotivaatio nousi pintaan. Tunnin lopuksi me kaikki kolme koirakkoa olimme samaan aikaan kentän puolella häiriöinä toisillemme. Tein Álgun kanssa tosi helpotettua perusasentoa, makaamista ja leikittiin. Tunti lopetettiin yhteiseen paikkamakuuseen, jossa Lentsu toimi liikkurina. Sain otettua muutamia lyhyitä askeleita pois päin koirasta, johon olen erittäin tyytyväinen tässä vaiheessa.

Lentsu on innostava kouluttaja ja löytää kaikesta hyvää sanottavaa. Mekin saatiin pitkin tuntia paljon kehuja Álgun motivaatiosta ja keskittymiskyvystä. Seuraaminen on kuulemma jo niin hyvällä mallilla, ettei siihen tarvitse tällä hetkellä edes kiinnittä niin paljoa huomiota vaan voin hyvin keskittyä muihin hankalampiin juttuihin!

Toinen kerta lampailla

Käytiin eilen toista kertaa sytyttelemässä lampaille Koirataidolla. Oltiin eri laitumella vähän pienemmän lauman kanssa. Tällä kertaa ei mennyt yhtä loistokkaasti kuin ensimmäisellä, mutta ainakin opin taas enemmän sekä koiran ohjaamisesta, että lampaista.

Meidän tullessa paikalle edellinen paimennusryhmä juuri lopetteli ja jouduttiin kulkemaan hyvin läheltä muita koiria. Viime aikoina toisten koirien ohittaminen on mennyt hienosti kotilenkeillä, mutta tällaisissa spessutilanteissa Álgu on pistänyt ihan ranttaliksi. Varauduin jännitykselläni samaan, mutta yllättävää kyllä tällä kertaa lihapullat tekivät kauppansa! Odoteltiin hienosti puolentoista metrin päässä toisista koirista kurssilaisten loppupuheiden ajan. Ehkä tilanne muistutti Álgun mielestä keväistä näyttelykurssia, jossa piti tehdä samaa. Jännä homma, mutta olen ylpeä itsehillinnän löytymisestä!

Tämän jälkeen alkoikin sähläys. Kurssilaiset lähtivät ja meidän kanssa backuppiksi jäi Kaisan vanhin koira Heili. Álgu olisi halunnut vaan hengailla mummon kanssa ja nuuskia pitkin maita ja mantuja ja, kun lampaat tulivat esiin alkoi show. Piti haukkua ja leikkiä kengurua kiihdyksissä ja taas haistella hypenä ilmaa ja maata. Syynä levottomuuteen oli todennäköisesti se, että tontilla elelee tällä hetkellä neljä juoksunarttua.. Yhtään ihme, että nuoren pojan pää oli sekaisin.
Meidän tehtävänä oli ajaa koko laumaa rauhallisesti laitumen reunoja myötäillen keskittyen tasaiseen ja järkevään kulkutahtiin ja siihen, että Álgu ei rynnisi vaan tekisi töitä rauhallisesti.
Alku oli yhtä liinasta hillittemistä ja pyörimistä, mutta puolivälissä fokus oli yhä useammin ja pitkäkestoisemmin lampaissa. Näkyi sitä samaa, mitä ekalla kerrallakin. Loppuvaiheessa alkoi taas nenä käymään ja ajatus hajaantumaan. Alun jälkeen kyllä kuunteli yllättävän hyvin suuntaohjeita niin puheesta kuin minun elehdinnästäkin. Ja niitähän en ole edes opettanut koskaan.

Tauolla Álgu pyöri ja hyöri. Yritti päästä merkkailemaan joka kohtaa ja liehitteli Heiliä, joka arvokkaasti ignoorasi kokonaan klopin yrittelyt.
Sen jälkeen tehtävänä oli ajaa lauma aidan viertä pitkin vähän matkan päähän, tehdä kaarre niiden eteen, ajaa takaisin päin ja tehdä jälleen uusi kaarre.
Álgu lähti nätisti kulkemaan mun kanssa lampaiden perässä. Oikealle kaarteelle lähdettäessä sen oli hankala käsittää, että sen pitäisi pysyä mun vasemmalla puolella etäämmällä siten, että mä olen sen ja lampaiden välissä. Lähti kylläkin suht oikeasta kohtaa kaarteen lopussa taas ohjaamaan lampaita eteenpäin. Tiedä sitten oliko oikeasti virettä yllä vai tajusiko vain mitä haettiin. Toisessa päässä kaarteessa sama hapuilua, mutta kolmannella kerralla se jo selkeästi tajusi mitä yritin viestittää.
Tehtiin vielä pari toistoa siinä ja sitten lopetettiin kokonaan.
Mulle oli erityisen vaikeaa ohjata koira jättämään minut sen ja lampaiden väliin, kun se luontaisesti olisi halunnut juuri toistepäin. En osannut luoda tarpeeksi ohjausta ja työntöä ulkokaaren muodostumiselle ja nyt tätä kirjoittaessa mietinkin, että pystyisiköhän sitä treenaamaan kotioloissa jotain muuta kohdetta kiertämällä?

Olin tietysti vähän pettynyt, että tuli tällainen notkahdus. Se kyllä olisi ollut odotettavissakin, jos olisin tajunnut yhtään miettiä asiaa. Viimeksi lampailla Álgu ei ymmärtänyt tytöistä tai hajuista paljon mittään, mutta nythän se on jo tältä osin ihan eri koira. Viimeksi oltiin laitumilla ja tällä kertaa pihalaitumella, jossa käy paljon koiratrafiikkia. 1+1 = hämmentynyt teinikoira.
Kaisan mielestä ne pienet syttymispiikit oli kuitenkin lupaavia ja päätettiin, että sovitaan vielä kolmas kerta. Veikkaan, että itselle viisi kokeilukertaa on maksimi. Jos siinä ajassa ei näy selkeää vireen nousua niin sitten on varmaan turha enää koittaa, jollei Kaisa sitten näe koirassa jotain.

Nose Work 1. luokan möllikoe, Turku

Voi että olen ylpeä tuosta jätkästä! Ei me sijoituttu, mutta meillä meni ihan älyttömän hyvin! 

Nämä oli tosiaan kummankin ensimmäiset minkään lajin kokeet. Koe oli Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry järjestämä ja tuomareina oli Vainuvoiman Anna Loimaranta sekä Elisa Reunanen. Alueena oli rauhallinen maalaismaisena Vahdolla. Sisä- ja laatikkoetsintä oli ladossa, ajoneuvona oli traktori peräkännyineen ja ulkoetsintä oli metsäalue. 

Jännitin etukäteen aika tavalla, että miten meillä menee. Álgulla hormonihirmuna ja mulla tämmösenä stressioravana.. Mutta, mulla olikin päivällä ennen koetta niin paljon hommia, että kokeisiin lähtiessä olin lähinnä helpottunut, että pääsee kokeisiin rentoutumaan. Tämän ansiosta mun mielentila pysyi koko reissun ajan täysin rentona ja hyväntuulisena. Asiaa auttoi paljon se, että ilmapiiri oli avoin ja rento. Kaikki ihmiset oli hyvällä mielellä ja mukavia toisilleen. 

Alueelle päästyä mietin hetken, että a-p-u-a, kun viedessäni Álgun pissalle tyyppi sekosi ihan täysin toisista koirista. Korvat hävisi, alkoi kiskominen joka suuntaan ja nenä vei merkkaukselta merkkaukselle. Edes lihapullat ei kiinnostanut, kun piti päästä äijänosteleen jalkaa. Aikaisemmin tuon tyyppiset tilanteet on mennyt tosi kivasti ja Álgu on pystynyt keskittymään myös muhun, joten taitaa hormonit viedä nyt päätä. Pelkäsin, että koko reissu menee yhdeksi teineilyksi, mutta ei onneksi! 

Saatiin arvonnassa numero kuusi, osallistujia oli yhteensä viisitoista, joten porukka jaettiin kahteen osaan. Me aloitettiin sisä- ja laatikkoetsinnästä ja oltiin oman ryhmämme viimeisten joukossa. Álgu odotteli autossa aina väliajat ja, kun otin sen omaa vuoroa varten ulos niin meinasi taas lähteä nenä viemään, mutta tällä kertaa mun seura (ja nannat..) kiinnosti vähän enemmän. Saatiin ulkona odotellessa tehtyä jopa temppuja, vaikka muita koiria kulki lähistöllä! Olin tästä jo todella ylpeä, mutta etsinnöissä riemu repesi täysin. 

Lähetykseen asti Álgu pyöri ja pyrki kaikkien luo, mutta heti käskyn kuultuaan mielentila muuttui kuin taikaiskusta. Se suuntasi aikuismaisen itsevarmalla askeleella ja vahvalla nuuskuttelulla laatikoille ja tutki jokaisen tarkkaan. Mutta ilmaisu unohtui! Se, mitä me ollaan hinkattu viime ajat hyvillä tuloksilla! Tuntui, että Álgu oli niin polleena omasta touhustaan, että unohti mut täysin matkasta. Oikealle laatikolle se löysi lähes heti ja työnsi sitä nenällään haistellessaan, josta mulla kävi mielessä, et onkohan tämä se, mutten palkannut, koska odotin edes vilkaisua muhun. Tai jotain selkeämpää muutosta olemuksessa (tai sitä ihan oikeeta ilmasua..). 

Sitten aika jo loppukin ja harmitti, etten nostanut kättä ja ilmaissut löytöä, vaikka intuitio sitä kehoittikin. 

Laatikoilta poistuttaessa alkoi taas sähläys, mutta pienen happihyppelyn jälkeen mentiin tekemään sisätila. Sama homma toistui, että heti lähetyksen jälkeen Álgun mielentila muuttui teinistä itsevarmaksi ja se lähti työskentelemään sellaisella järjestelmällisyydellä, jota en ole edes treenatessa nähnyt. Taas se haisteli kaiken tarkkaan ja löysi oikean piilon, mutta ei ilmaissut. Sen olemus muuttui ihan hiukan oikean piilon kohdalla ja taas mun intuitio huuteli, et oisko tässä. En nostanut kättä ja aika loppui. Eli nollille meni kummatkin. 

Siltikään mua ei harmittanut yhtään. Álgu työskenteli niin upealla tavalla, jopa paremmin kuin treeneissä ja tuomarikin kehui vuolaasti jätkän rauhallista tyyliä. Se ilmaisun uupuminen oli joku kunnon aivopieru, mut ei haittaa! Paikalta lähdettiin hurjasti yhdessä riehuen ja hymyssä suin. 

Ulkoetsintöjä saatiin odotella pidempään ja Álgu ei vissiin malttanut autossa kunnolla levätä, kun oman vuoron tullessa oli kärsivällisyys nollassa. Autosta tultiin nätisti, jaksettiin temppuilla viime hetkillä, mutta ajoneuvolle mennessä vaikutti siltä kuin se ei olisi tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä. Etsi - käsky kaikui kuuroille korville eikä nenä jaksanut nuuskutella kunnolla. Lisäksi ympärillä oli ihan hirveästi ihmisiä, jotka liikkuivat koko ajan meidän perässä ja se oli ihan liikaa häiriötä Álgun hermoille. Löytöä ei tullut ja joko aika loppui tai keskeytin just viime sekunneilla itse etsinnät. 

Ulko- eli tässä tapauksessa "metsäetsintä" meni vielä huonommin. Jätkä ei jaksanut enää ja alue oli niin saastunut muiden koirien hajuista, ettei se jaksanut keskittyä edes muhun saati mun pyyntöön etsiä. Siellä oli käynyt jo toinen ryhmä ja melkein kokonaan meidän ryhmä tekemässä, joten hajuja oli paljon. Lisäksi kaksi koiraa oli just ennen meitä merkannut alueelle, joten käytännössä päästiin lähetyskohdasta puoli metriä eteenpäin, kun Álgun oli jo pakko päästä merkkaamaan toisten hajujen päälle. Siitä tipahti samantein hylky ja poistuminen alueelta. Hauskaa tässä oli se, että tuomari ei edes huomannut Álgun kyykkäämistä vaan jouduin itse kysymään, et tuliko tästä nyt hylky. 

Viimeiset etsinnät hieman harmittaa, kun olisi tietysti ollut kiva, jos poitsu olisi jaksanut edes yrittää eikä merkkaamista olisi tapahtunut, mutta olen silti ihan pähkinöinä! Kokonaisuudessaan koe meni odotettua paremmin, Álgu teki puolet mun näkökulmasta täydellisesti meidän treenitaustaan nähden eikä sitä voi tällä hetkellä syyttää siitä, että pallit vei aivoista voiton. Onhan ne nyt ihan uus juttu! :D 

Tästä on hyvä jatkaa. Nyt tiedän mihin asioihin keskittyä treeneissä tarkemmin. Tiedän myös, että omaan intuitioon kannattaa luottaa, vaikkei Álgu ilmaisisi kunnolla. Eihän se ole vielä kertaakaan tehnyt valeilmaisuakaan, joten se vaara ei meillä ole kovin suuri. Ja se kaikkein tärkein; tiedän, että me osataan ja pystytään toimimaan myös kokeissa. 

Nyt juhlitaan hienoa iltaa noutoruualla ja muilla herkuilla! 

En tajunnut ottaa yhtään kuvaa paikan päältä, mutta laitetaan kuvitukseksi ylväs kuva muutaman viikon takaa: 

© Niklas 

Nose Workista

Nyt, kun ensimmäiset möllikokeet on aivan nurkan takana on erinomainen hetki kertoa meidän tämän hetken ykköslajista!

Kävin tammikuussa SCYn Turun alaosaston järjestämällä NoseWork viikonlopussa kuuntelemassa ja seuraamassa muiden harjoittelua. Tässä vaiheessa laji oli minulle vielä täysin uusi ja en ollut ihan vielä innostunut kovin suuresti aiheesta, joten jätin Álgun kotiin. En tiedä miksei NW ollut innostanut aikaisemmin, vaikka virkatyöskentely hajujen parissa on aina kiinnostanut todella paljon. Kuten jälkikäteen sainkin huomata olin aika harmissani, että jätin silloin niin pikkuisen Álgun kotiin.
Laji vaikutti älyttömän hauskalta ja juuri sopivalta meille. Ostin samantien eukalyptus hydrolaatin, magneettipoksin ja pieniä putkiloja, joihin hajulähde olisi helppo asettaa.

Treenaaminen aloitettiin heti sen perusteella mitä olin kurssilla sisäistänyt. Laitoin hajua topsipuikon päähän ja sijoitin sen magneetissa jääkaapin oveen Álgun pään tasolle. Palkkasin heti, kun Álgu tuli katsomaan magneettia ja aika äkkiä se alkoikin jo sitä haistelemaan sekä tökkimään kuonolla. Tätä tehtiin pari kertaa.
Muutaman päivän jälkeen laitoin hajun putkiloon ja teippasin kaikki putkilot jääkaapin oveen. Magneetti oli häiriönä mukana. Muistaakseni Álgu yritti tökkiä magneettia silloin tällöin, mutta tajusi palkan tulevan aina hajulähteestä. Tätäkin tehtiin vaihtelevasti muutamia kertoja.
Sijoitin hajulähteet alussa jääkaapin oveen, koska Álgulla oli jo tuolloin suuri halu nostaa asioita maasta. Oltiin harjoiteltu roskien ja tavaroiden tuomista, joten vältyin pahimmilta vikaliikkeiltä sijoittamalla hajulähteet seinälle, josta ei nouse niin suurta tarvetta ottaa asioita suuhun. Vaikka sitäkin tietty piti kokeilla, mutta onneksi magneetti ei niin vaan irronnut!
Palkkasin aina hieman kohteen alapuolelta, jotta Álgun nenä jäi hajun kohdalle. Jos palkkasin suoraan kohteen kohdalta alkoi Álgu samantien nuolemaan tai hammastelemaan sitä. Palkan tullessa alapuolelta tämäkin liioiteltu käytös saatiin kuriin heti alkuun. Kurssilla näkyi muutamia koiria, jotka nuolivat hajulähdettä tai jopa pitivät kieltä kohteessa, mikä tottakai näytti aika hauskalta, mutta ajattelin, että olisi Álgunkin kannalta turvallisempaa opettaa pitämään siinä vain nenää..

Aika pian kiiruhdin kokeilemaan sisätilaetsintää sijoittamalla hajun jakkaran takapuolelle koirasta katsottuna. Pientä epävarmuutta oli hetken, mutta kyllä Álgu senkin hokasi omalla nopealla tavallaan. Näitä tehtiin taas pari toistoa ja seuraavalla treenikerralla ahnehduinkin asettamaan hajun Álgulta salaa sohvan istuintyynyjen väliin. Tällaisissa kohdissa nuo muoviputkilot ovat olleet ihan parhaita! Kannen reiästä haju pääsee leviämään, mutta sotkeentumisvaaraa kankaisiin ei ole.
Álgu etsi aivan innoissaan ja ripeästi sohvakohteen ja tämän jälkeen ollaankin tehty paljon erilaisia sisätilaetsintöjä kotona.

Alunperin olin ajatellut opettaa Álgulle ilmaisuksi istumisen toinen etutassu ylhäällä, jonka luulin olevan pojalle luonnollinen, sillä tassun nostoa se tarjosi jo tuolloin todella moneen asiaan, mutta treenaamisesta huolimatta Álgu alkoi ilmaisemaan luontaisesti pidentämällä nenäkosketusta. Tämä sopi mulle erittäin hyvin ja vahvistelin sitä vaatimalla pikkuhiljaa pidempää kestoa, mikä ei Álgun tapauksessa ollut kovin vaikeaa.

Keväällä meillä tuli kuukauden tauko treenaamisessa, kun itseltä loppui puhti kaiken muun keskellä. Oli näyttelyjännitys ja ideat treenaamiseen loppuivat. Eteneminen yksin tuntui hankalalta, mutta sopivaa kurssia ei alkanut.
Kesän alussa iski jälleen kipinä varsinkin seuratessa ensimmäisten virallisten kisojen meininkejä. Tuli pientä sisuuntumista ajatellessa, että enää muutama kuukausi ja mekin voitaisiin olla tuolla! Kisoissa tekemässä!
Kokeilin pari kotietsintää ja tajusin, että kaikki on lässähtänyt kuukauden aikana. Etsintä oli epävarmaa, hapuilevaa ja ilmaisua ei enää ollut. Tai kyllä Álgu ilmaisi haistamalla vähän pidempään ja vilkuilemalla mua kohden, mutta se kaunis nenäkosketus oli tiessään. Harmitti niin peevelisti.
Epävarmuuteen saattoi tietty vaikuttaa aluillaan oleva murrosikäkin ja mun suuret odotukset. Kai toivoin, että kuukauden tauolta palattaisiin yhtä pätevinä..
Nielin harmistuksen ja aloin pistämään palikoita pikkuhiljaa uudelleen kasaan, kunnes törmäsin ilmoitukseen NoseWorkin 1. luokan möllikokeesta, joka järjestetään ihan tässä lähellä. Iski innostushepuli ja hyvin lyhyen harkinta-ajan jälkeen ilmoitin meidät mukaan! Kisoihin oli kuukausi aikaa ja kaverin yllytyksestä ajattelin, että kyllähän me kuukaudessa treenataan homma kasaan!
Tähän mennessä oli ollut siis vain kotietsintöjä, pari treeniä äidillä ja kerran laatikoita juomalasien kanssa. Niiden jälkeen kuukauden tauko. Ei oltu edes kokeiltu ulko- tai ajoneuvoetsintää. Ilmaisu hajallaan.
Unohtui aika helposti se "pikkuhiljaa" jonnekin aivojen bittiavaruuteen..

No nyt on treenattu kuukausi! Kokeet on ensi torstaina eli neljän päivän päästä. Alkaa iskemään paha ramppikuume, mutta koitan olla pelkkänä zeninä loppuajan ja ajattelematta itse koepäivää ja sitä aikaa, mikä mun pitäisi saada kulutettua ennen illalla alkavia kokeita.
Ramppikuumeesta on ollut se hyöty, että viimeiset treenit Álgu on saanut totutella työskentelyyn mun ollessa jännittynyt ja ehkä hieman sekava. Hyvin on mennyt!
Ilmoittautumisen jälkeen lisäsin hankaluusasteikkoa kotietsinnöissä ja kävin treenaamassa häkkikellarissa sekä rappujen alapuolelle jäävässä tilassa. Ulkoetsinnät korkattiin kaverin opastuksella todella helpoilla jutuilla kauniina aurinkoisena päivänä. Nekin on mennyt tosi kivasti. Juhannuksena aloitin ajoneuvoetsinnät, mikä vaikuttaa olevan meidän heikoin lenkki. Laatikoita olen tehnyt kotona sekä äidillä. Olen pääsääntöisesti keskittynyt Álgun itsetunnon kohotukseen sekä hyvän fiiliksen iskostamiseen tekemällä sekaan pieniä haastemuutoksia. Álgulla on nyt käynnistynyt ihan kunnolla murrosiän hormonihyrräkkä ja se näkyy ajoittaisena teinimäisinä aivojumeina. Muiden hajut kiinnostaa aivan kamalasti, häiriöherkkyys on noussut selkeästi ja jalkaakin on nostettu jo viikon verran. Juuri tuon häiriöherkkyyden takia olen koittanut vahvistaa erityisesti pohjaa.

Ilmaisuun en aiemmin tuntunut löytävän sopivaa työstötyyliä, joten annoin Álgun ilmaista omalla sekavalla tavallaan. Eilen sain uuden idean ja tänään kokeilin sitä käytännössä. Opetin Álgulle ihan toista asiaa varten tursotustempun (video alla), jossa on hyvä kesto. Tänään laitoin hajutäpän (huonekalutassu) kämmeneen ja pyysin jälleen tursotusta. Aluksi Álgu yritti ottaa hampailla kiinni täpästä, mutta lopetti sen. Tätä toistin useamman kerran ja sen jälkeen sijoitin heti täpän varrelliseen teesihtiin, johon Álgu tarjosi automaattisesti tursotusta. Useampi toisto ja tauko.
Illemmalla pidin täppää taas kädessä, mutta siirsin sen pian kiinni kirjahyllyn päätyyn. Àlgun haistellessa täppää työnsin käden täpän ja kuonon väliin, jolloin Álgu tarjosi jälleen tursotusta. Tätä toistin useamman kerran, koska jätkä tuntui hämmentyvän näiden kahden eri asian yhdistämisestä.
Sitten pyysin Álgua etsimään hajun, mistä se tuntui taas vähän hämmentyvän. Tuijotti vaan ilmeellä, että "etkö sä nyt itekin nää sitä, kun tossahan se on meidän edessä", mutta osoitti silti täpän nenällä. Tässä vaiheessa se tarjosi sitä samaa haistelu -> vilkaisu muhun -> haistelu -hienovaraista ilmaisua, josta en kuitenkaan palkinnut vaan laitoin käden jälleen hajutäpän kohdalle ja pyysin tursottamaan.
Ehkä kymmenen kummastuneen toiston jälkeen se tarjosi itse pikaista tursotusta täpälle ilman, että käsi oli välissä! Naksautin ja jätkä tietty lopetti heti ja alkoi odottamaan palkkaa. Laitoin käden täpälle ja annoin palkan vasta rauhallisesta käsitursotuksesta (voi luoja, minkä sanan keksin :D).
Tätä toistettiin useamman kerran putkeen, että Álgun tarjottua hajulle tursotusta naksautin ja asetin käden nenän ja kohteen väliin tukemaan oikeaa tekemistä.

Koko tursotustemppuhan on rakennettu yhdessä illassa siten, että istuin sohvalla ja nostin käden eteeni. Álgu tietysti kiinnostui ja tökkäsi kämmeneen -> palkka. Kolmen toiston jälkeen se tajusi, että nanna tulee, kun koskettaa kättä, jolloin se alkoi luonnollisesti suurentelemaan asiaa ja tarjoamaan pidempää kosketusta. Alkuperäinen tarkoitus oli normaali nenäkosketus, mutta Álgu liioittelun tarpeessaan vei asian vieläkin pidemmälle työntämällä nenän sivuun ja koskettamalla ikenillä ja hampailla. Eikä sille voinut olla nauramatta ja, kun naurukin on kehu niin tursotus tuli jäädäkseen.
Kestoa olen lisännyt pyytämällä kestoa ja aina, kun kuono nousee kädestä namikin menee kauemmas. Nami lähestyy koiraa vain sen pitäessä kuonoa paikallaan ja syötän namin kuonon sivusta niin, että nenä tai siis ikenet pysyvät edelleen painettuna kämmeneen.
Yritän saada otettua kunnon videon nykytilanteesta ja treenityylistä tänne vielä alkuviikon aikana.
Tässä vielä pieni (ja huono) video ihan alkuvaiheesta, missä näkyy temppu sivusta:

Tätä tyylikästä ilmaisua yritän nyt vahvistaa vielä ennen koetta. Saa nähdä toimiiko se tositilanteessa, mutta onneksi olen ymmärtänyt tähän mennessä suht hyvin muutenkin koska Álgu on löytänyt oikean kohdan. Huomenna mennään kaverille taas hiomaan etsintätaitoja ja varmaan tehdään ulkoharjoituksia. Koko ensi viikolle on luvattu samanlaista tasaista ja pilvistä säätä, joten harjoitusten ja kokeiden ilmastolla ei pitäisi suurta eroa olla onneksi!

Ensimmäinen paimennuskerta!

Aloitettiin juhannuksen vietto Álgun paimenvietin herättelyllä uskomattoman kauniilla perinnelaitumilla Koirataidon Kaisan opastuksella. Mukaan lähti myös mieheni sekä Kaisan ystävä.
Olin kuvitellut ensimmäisen kerran menevän eri tavalla enemmän koulutustilanteena esim. pyöröaitauksessa pienellä laumalla, mutta Kaisa ottikin meidät heti hommiin mukaan, mikä tarkoitti 150 lampaan, mullikoiden ja kahden hevosen kohtaamista!

Álgu yllätti jo heti kättelyssä menemällä Kaisan koirista ihan sekaisin. Käveltiin ensimmäiselle laitumelle ja jätkällä ei ollut mitään rotia. Ihmiset oli sille tyhjää ilmaa ja se jopa veti remmissä, mitä se ei normaalisti tee. Äänien päästessä suusta mietin jo sitä paimennuksessa tärkeää hallintaa, kontaktia koiran ja ihmisen välillä, malttia ja miten meillä ei sitä näytä nyt olevan..

Álguhan on todella hyvin käyttäytyvä. Rauhallinen ja kiihtyessäkin pysyy normaalisti joku roti, joten tämän sekoamuksen mittakaava tuli puun takaa.
Kävellessä tein pieniä muistutteluja, että "hei, minäkin oon täällä", mikä autto kunnes nähtiin lampaat. Olin jostain syystä kuvitellut, että Álgun nähdessä ekan kerran lampaita se olisi jonkin verran pohdiskeleva, ehkä jopa epäileväinen. No ei ollut! Álgu unohti hetkellisesti toiset koirat ja olisi halunnut mennä suoraan moikkaamaan lampaita.

Odotellen

Seurattiin vierestä, kun Kaisan koirat hakivat ja kokosivat lauman laskettavaksi. Odottelu sujui hyvin, kun Álgu otti esimerkkiä toisista. Se selkeästi tajusi, että nyt on muilla tehtävä päällä ja täytyy pysyä paikoillaan kuten muutkin.
Laskennan jälkeen tuli meidän vuoro. Saatiin sytytellä ja kokeilla ajaa lauma kauemmaksi laitumelle varjoon. Álgu lähti hienosti kohti lampaita. Rauhallisesti, mutta selkeästi kiinnostuneesti. Se sai mennä pitkällä liinalla ja mä kuljin tukena sekä esimerkkinä vieressä. Tästä lyhyestä pätkästä ei osannut vielä sanoa, että mitä siellä päässä oikeasti tapahtui vai tapahtuiko edes mitään, mutta alku vaikutti omaan silmään hyvältä. Ei se sentään haneen lähtenyt!

Sitten siirryttiin toiselle laitumelle, jossa oli isompi lauma sekä muut eläimet. Matkalla Álgu päästeli höyryjä toisten kanssa ja sen jälkeen alkoi näkyä selkeämpiä järjen hetkiä. Toiselle laitumelle tuli matkaan vain Louhi kelpie, jossa Álgu oli edelleen hyvin kiinni. Kaiken kaikkiaan Álgu tuntui seuraavan yhtä paljon lampaita kuin Louhea.
Saatiin heti ensimmäinen työtehtävä, kun mullikat tuli vastaan. Meidän piti ajaa ne hieman kauemmaksi Kaisan hakiessa koiransa kanssa lampaat kauempaa. Álgu on kerran aikaisemmin nähnyt nautoja aitojen takaa, mutta yllätyin silti miten rohkeasti se meni niiden kanssa heti nokakkain ja alkoi jopa hieman ohjaamaan niitä! Se ei kylläkään montaa sekuntia kestänyt kerrallaan, mutta yritin itse kulkea jälleen esimerkkinä ja Álgu selkeästi seurasi tarkasti mitä teen. Saatiinkin mullikat oikeaan paikkaan yhdessä.

Käveltiin takaisin muiden luo, jonne hevosetkin tuli. Jännitin Álgun reaktioita, mutta mitä vielä! Jätkä rakastui varsinkin isompaan Urikaan täysin. Nuuhkivat toisiaan ja päivän edetessä mitä useammin Álgu pääsi Urikan läheisyyteen sen enemmän olemuksesta näkyi kiintymystä. Se olisi halunnut koko ajan kulkea toisen lähettyvillä.
Harmittaa, kun en tajunnut pyytää muita ottamaan kuvia kohtaamisesta.

Laidun oli jaettu kahteen osaan ja Kaisa ajatti lampaat toiselle puolelle Louhen kanssa. Siinä päästiin taas kokeilemaan hommia, kun pyrittiin sivustalta pitämään lauman menosuunta oikeana. Sillä matkalla Álgun olemus muuttui muutaman kerran sen keskittyessä lampaisiin, mutta mitä suurempaa ihmettä ei tapahtunut. Kaisan ystävä totesi, että ne hetket näytti hyviltä.
Sen jälkeen meidän tehtävänä oli lähinnä odottaa ja seistä pusikoiden edessä, ettei lauma tarkastuksen aikana ala vetelehtimään tilanteesta pois. Tämä tuotti Álgulle hankaluuksia. Se keskittyi taas todella kiinteästi Louheen eikä tykännyt yhtään siitä, että toinen sai liikkua ja käydä jopa iskän luona(!!!), kun hänen taas piti vaan seistä mun tylsimyksen kanssa paikallaan.
Sitten yksi lampaista yritti livohkaan ja Álgulla vissiin napsahti jotkut palikat päässä, kun sen olemus muuttui jälleen täysin eriksi ja se yritti lähteä lampaan perään. Ehkä vietti hieman nousi ja tuli halu pitää lauma kasassa?

Louhi varmistaa taka-alalla

Louhen kyylääminen ja pieni sekoilu loppui samantein, kun tuli taas meidän vuoro toimia. Saatiin ajaa lauma takaisin toiselle laitumelle. Kävelin kohti lampaita ja Álgu lähti todella kivasti vetämään liinaa pitkälle ja mulla alkoi sydän läpättää, kun huomasin sen oikeasti tosissaan haluavan mennä lampaiden perässä. Kaiken kruunasi se, että meno ei ollut päätöntä vaan se alkoi tarkkailemaan kumpaakin reunaa ja teki nättiä liikettä vasemmalle ja oikealle sen verran, mitä pystyin liinalla antamaan liikkumatilaa.
Kaksi kertaa se unohti pari lammasta jälkeen, mutta ohjauksella haki ne takaisin laumaan.

Tässä vielä video aivan lopusta, kun Álgu ohjaa lampaat portista sisään. Haukkua kuuluu, mutta ainakin omien muistikuvien mukaan (ai miten niin oli omistajallakin jännää..) se ei pääsääntöisesti haukkunut lampaiden perässä kulkiessaan:

Olen niin ylpeä pojasta! En olisi voinut kuvitellakaan, että meillä menisi näin hyvin ensimmäisellä kerralla! Tässä vaiheessahan ei voi vielä sanoa mitään vietin noususta, mutta Kaisankin mielestä siellä päässä liikkui jo jotain. Collieillahan on todella hajanaisesti paimennuspalikoita ja usein kuuleekin koirista, jotka eivät ole olleet ollenkaan kiinnostuneita lampaista. Álgu on siis jo mukavasti plussan puolella. Erityisesti, kun mukaan ynnätään kaikkien muiden eläinten ja ihmisten kohtaamiset.
Lisäksi tässäkin lajissa näkyi selkeästi Álgun matkimishalu ja -kyky. Se voisi hyvinkin oppia homman Do as I do -tekniikalla, mitä ollaan monessa muussa pikkujutussa kokeiltu aikaisemmin.

Toista kertaa odotellen..

Pieniä kelpiepalleroita

Eikö olekin söpöjä?! Pieniä, viikon vanhoja palleroita vatsat maitoa pullollaan. Sain viettää eilisen illan ja viime yön hoiva-apulaisena Kaisalla (kennel Kelmi), joka osottautui yllättävän opettavaiseksi ja ajatuksia herättäväksi. En ole aiemmin päässyt hoitamaan näin pieniä pentuja. Álgukin tavattiin vasta neljän viikon iässä ensimmäisen kerran ja sen ikäisillähän on jo ihan eri möngerrysmeininki.
Pentujen emälle puhkesi kohtutulehdus vaikeahkon synnytyksen jälkeen ja se saa nyt kuurin antibioottia, jonka aikana se ei saa imettää itse. Tämän johdosta pentuja pitää imettää pullosta kahden tunnin välein. Emä onneksi pystyy nisiä suojaavan bodyn turvin hoivaamaan pentujaan muuten.
Kaikkien kahdeksan pennun imettämiseen menee yhdeltä ihmiseltä noin tunti, jopa puolitoista riippuen kuinka kova nälkä pennuilla on, joten imetystaukoa ei juurikaan jää jäljelle tällä hetkellä. Pääsin nyt hoiva-apulaisena kokemaan miltä tällainen kiireinen juottotahti tuntuu.

Syömisen jälkeen on hyvä nukahtaa

Menin päivällä Kaisalle ja ennen pentuihin tutustumista kävin rentoutumassa perheen aikuisten koirien kanssa tunnin metsälenkillä. Oli ihanaa kulkea yksin neljän vapaana kirmaavan koiran kanssa tietäen, että kaikki sujuu ilman hoppuilua. Koirat kuuntelivat alkusähläyksen jälkeen hyvin, pysyivät lähettyvillä ja kuuntelivat ohjeita tarkasti, vaikka emme olekaan tavanneet koirien kanssa kuin muutaman kerran! 

Tai no, kolme kuunteli ja mummokoira kulki omia pyhiä reittejään meidän takana ja edellä lopulta jolkotellen takaisin kotipihaan. Kyllä se pari kertaa kävi moikkaamassa, mutta ei sitä huvittanut jäädä meidän nuorten seuraan. Mummot on mummoja lajista riippumatta - tietävät aina paremmin kuin nuorempansa!

Louhi ja Freya

Heili mummo vahtii muiden uintitekniikoita

Lenkin jälkeen olikin vuorossa pentuarkeen orjentoituminen. Olin luvannut hoitaa koko yövuoron.
En ole ennen imettänyt pentuja pullosta, joten jännitin tilannetta hieman. Mikä oli täysin turhaa! Imettämisessä piti oikeastaan vain huolehtia, ettei tuttiin mene ilmakuplia eli pitää pulloa hieman pentua ylempänä ja, että maitoa virtaa sekä opetella jokaisen pennun tapa imeä. Olin häkeltynyt tajutessani, että jokaisella pennulla on omat mieltymyksensä asennon ja tekemisen suhteen! Yksi tykkäsi olla hieman kyljellään rennosti maitobaarista ryystäen, kun taas muutavat halusivat kaikkea. Ensin piti möyrytä ja etsiä sopivaa nisää. Tarjosin tietysti samaa pulloa joka kohdasta ja etsimisrituaalin jälkeen se kelpasikin hyvin hetken aikaa. Pentu imi ja samalla etutassut pumppasivat "tissiä" eli mun kättä vasten välillä lähes raivoisasti. Sitten selkeästi iski epäilys, että jos jossain lähettyvillä olisikin vielä parempi apaja ja etsimisrituaali suoritettiin uudelleen. Sitä oli samalla huvittavaa ja samalla ehkä hieman ärsyttävääkin seurata siinä kolmen aikaa yöllä..
Kylkityypin lisäksi oli muitakin asentohemmoja. Jotkut halusivat relata vatsallaan, toiset taas punkivat lähes pystyyn syliä vasten takajalkojen varaan. Jos näitä asentoja yritti vaihtaa niin aika äkkiä kuului ärtynyttä vininää.

Netta, Freya ja Louhi

Yksi mielestäni kiinnostava yksityiskohta oli myös jokaisen pennun oma tyyli imeä tuttia. Tietysti tuttipullo on aika eri kuin ihan oikea nisä, mutta osa otti sivistyneesti tutin päästä kiinni ja imi. Toiset taas ottivat puolesta välistä kiinni ja sottasimmat ahmatit yrittivät saada koko tutin suuhunsa ja sotkivat puoli naamaa maitoon.
Jäin miettimään oliko tässäkin nähtävissä jo pieniä viitteitä persoonaan vai oliko tyyli vain opettelusta kiinni.

Olin yllättynyt miten paljon jo viikon ikäisistä pennuista näkyy luonne-erot. Oli vaativampia, äänekkäämpiä, aktiivisia ja rauhallisia. Ihastuin erityisesti pentueen kahteen rauhallisimman oloisiin pentuihin. Toinen köllötteli tyytyväisenä selällään suurimman osan aikaa uneksien ja näytti lähes hymyilevän. Ruoka maittoi ja kaikki otettiin lungisti. Toinen oli yhtä rento, mutta liikkui hieman enemmän. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisia pennuista lopulta kasvaa. Pysyykö tämän hetken mielikuvat vai muuttuuko joidenkin luonne selkeästi iän karttuessa?

Luonne-eroja. Yhdellä mielessä omat jutut. Kahdella riehuminen.

Yö meni mukavasti rutiinilla. Väliajoilla katselin ikkunasta aamuyön hämärässä kuljeskelevia lampaita tai yritin torkkua hetken pentuhuoneen sängyllä. Jossain vaiheessa yötä tuli tietysti se väsymyshetki, mutta sekin selätettiin suklaan ja vaativien uikutusten avulla. Vasta siinä lähempänä yhdeksää aamulla alkoi oikeasti tuntumaan luissa, että on ollut hereillä vuorokauden. Pysyin kuitenkin valveilla vielä kotimatkan, vaikka aivot olikin varmaan jo unessa, kun jokainen pienikin bussin tai matkustajien päästämä ääni havahdutti pentujen hoivaamismoodiin.

Kotona vastassa oli järkyttynyt teini. Álgu oli juuri katselemassa ikkunoista ulos eikä selkeästi osannut odottaa ketään kotiin sillä hetkellä. Tuijotti mua kuin aavetta, että ilmeisesti toivo mun kotiinpaluusta oli jo heitetty romukoppaan. Järkytyksen mentyä ohi alkoi ihan kunnon show. Álgu hyppelehti epätavallisesti tasajalkaa niin korkealle, että yletty mun kasvojen tasolle. Normaalisti sitä ei kiinnosta pätkääkään lähdetäänkö tai tullaanko me kotiin. Kotiin tullessa suurin reaktio, mitä saadaan on se, että pää nousee jostain unenpöpperössä esiin.
Että kai Álgulla sitten oli ollut aika kova ikävä mammaa yöllä..

Ja täytyy todeta, että vaikka pennut on ehkä maailman söpöin juttu niin kyllä tuo oma murkku vie silti voiton ♥

Kotiin päästyä oli täysin sama olo kuin Netalla (harmaa) tässä kuvassa :D 

Colliesanomat

Kuinka paljon voi ilahtua postiluukun kolahduksesta? Voi kuule, paljon! 
Eräänlainen virstanpylväs oli se hetki, kun pennun tulo varmistui ja tuli liityttyä Suomen Collieyhdistykseen. Ensimmäiset sähköpostit ja jopa laskun ilmestyminen postiluukusta oli ilahduttava kokemus!

Kuitenkin suurin riemu syntyi ihka ekan Colliesanoman saapuessa. Jotenkin sitä vaan oli haaveillut siitä, että kotona tuhisee oma pentu ja samaan aikaan on lehti, jota oikeasti odottaa ja josta pennun myötä voi opetella tunnistamaan ihmisiä ja koiria. Ja näkyihän siellä sivuilla mainintoja muistakin Nuuskakairalaisista! Alaosastojen colliekilpailuissa oli useampi Nuuskislainen sijoittunut.
Iloinen yllätys oli ehdottomasti lehden laatu. Olin pelännyt, että luukusta tipahtaa sellanen A5 kokoinen mustavalkoinen omatuloste, mutta ei!

Sopivan kokoinen, värikuvat ja paperin laatu on miellyttävää. Kuvat on laadukkaita ja layout on muutenkin yllättävän harkittu ja siisti. Tämän perusteella mun viimeisimmät mielikuvat rotuyhdistysten lehdistä on jostain keskiajalta!
Jututkin olivat mielenkiintoisia ja suht hyvin kirjoitettua. Erityistä tekstilaadun vaihtelua en huomannut. Kaikin puolin iloinen yllätys. Suuri plussa siitä, että kannessa komeili nahkapoika.

Tänään tuli toinen Colliesanomat ja pikaisen selaamisen perusteella näyttää olevan yhtä hyvin onnistunut painos tämäkin. Harmillisesti vaan posteljooni oli onnistunut kastelemaan lehden alareunan kokonaan. Ei se lukemista haittaa, mutta sai jonkin aikaa kuivatella ennen kuin uskalsi koskea.
Olen hehkuttanut mielessäni tulevaa iltaa, kun voi syventyä kaakaolasillisen kera lukemaan uutta lehteä ja rentoutumaan..

Millaisia lehtiä olette nähneet muilla rotujärjestöillä? Oletteko tykänneet niistä? :)

LKC pentunäyttely 23.4.

Kaksi kuukautta hurahti ohi niin, että mätkähti. Havahduin tuossa, etten ole meidän huhtikuisesta näyttelyreissustakaan kirjoittanut mitään! Eli tämän postauksen mottona "parempi myöhään kuin ei milloinkaan".

Alkuvuodesta tuli ilmoittauduttua LKC epäviralliseen pentunäyttelyyn Helsinkiin ja käytyä yksi näyttelykurssi pohjustukseksi. Treeneissä meillä meni seisomiset ja liikkeet ihan kohtuu hyvin ja näyttelyreissulle lähdettiinkin hyvin mielin, kun oli saatu vähän lisävarmuutta kummallekin kehäkäytökseen. Olisin halunnut ennen isompaa näyttelyä käydä muutamat mätsärit, mutta niitä ei valitettavasti osunut kohdalle tarpeeksi ajoissa.
Reissuun lähdettiin yhdessä Annen kanssa, jonka Álgua muutaman viikon nuorempi nahkistyttö Koiruuksien Kosmos oli myös menossa ensimmäistä kertaa kehään. Koiruuksien tähtipentueella oli näyttelyssä pentuetapaaminen ja kuudesta nahkasta neljä oli kyseisestä sisarusparvesta!

Tuomarina oli Löfman Tarja.

Matka ja asettuminen paikan päälle meni mukavasti. Álgu oli ihmeissään ja innoissaan kymmenistä ohi vilisevistä pennuista, mutta malttoi todella kivasti myös maata häkissä väliajoilla. Pissalenkeillä ja kehän laidalla hengatessa Álgu jaksoi ihmeen hyvin keskittyä vaan muhun ja pystyi sulkemaan muut ympärillä olijat pois mielestään. Odottelu oli kuitenkin rankkaa ja kehään mennessä Álgu oli jo aika väsynyt, mikä näkyi hieman ilmeessä ja kärsivällisyydessä. Seisotuksessa jouduin syöttämään lähes tauotta nameja, jotta Álgu olisi pysynyt paikallaan. Pidemmän välin koittaessa se meinasi heti vaihtaa asentoa.
Tutkiminen meni juuri kuten olin arvellutkin eli Álgu seisoi hienosti paikallaan tuomarin tullessa läpiköimään. Vähän olisi selkeästi tehnyt mieli rallatella, mutta homma hoidettiin kotiin.
Liikkeet mokasin minä. Sekoilin jotain omiani ja liikutin Álgua miten sattuu. 

Sijoituttiin neljänneksi eli periaatteessa viimeiseksi. Tuomari mietti selkeästi jonkin aikaa Álgun ja kolmanneksi tulleen pennun välillä, mutta päätyi lopulta tähän asetelmaan.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tilanne harmittanut. Ensisijaisestihan lähdin näyttelyyn hakemaan kokemusta, mutta olisihan se ollut kiva, jos olisi vielä hemmoteltu sijoituksella! Álgu ei ollut tässä vaiheessa ihanteellisimman sk collien näköinen, minkä tiedostin jo mennessä, mutta luulen tulokseen vaikuttaneen kuitenkin varmasti eniten mun osaamattomuus. Kokenut esittäjä olisi osannut viilata virheitä hieman piiloon (esimerkiksi liikuttamalla koiraa oikein..)
Mieli kuitenkin piristyi, kun sain haettua kirjallisen arvostelun. Sinne sentään oli tullut kehuja! 

6kk vanha urospentu, joka voisi olla pidempi rungoltaan.

Hyvä purenta, alaleuka voisi olla voimakkaampi.

Hyvä pään pituus. Kuono-osan tulee täyttyä. 

Oikeanmall. silmät ja hyvät korvat. 

Saisi olla voimakkaammin kulmautunut.

Turhan pitkät varpaat. Liikkuu innokkaasti, mutta

liikkeestä puuttuu yhdensuuntaisuus. 

Hyvä ylälinja. 

Eli käytännössä kirjallisesta näkyy se, että kyseessä kehittymätön pentu, jonka tulee vielä kasvaa. Ei mikään yllätys, kun Álgun kasvua tässä on seurannut. Se tulee varmaan näyttämään aika pitkään sellaiselta hönöltä näppylänaamaselta tikkukeppiteinipojalta. Eniten piristi korvien kehuminen, sillä niitä on saanut jännittää kaikkein eniten. Ne, kun ovat seilanneet jo melkein luovutusiästä lähtien tiukasti ylös ja taas alas. Oli kiva kuulla, että ne ovat kuitenkin hyvät tuomarinkin mielestä! 

Vaikka meidän kehäkierros jäi yhteen kertaan niin saatiin jäädä silti viimeisiin kehiin asti kaverin nartun saadessa ROPin ja käydessä vielä ryhmä- ja kasvattajakehässä. Kavereita odotellessa syötiin, hengailtiin ja käytiin jo hieman tyhjentyneen Messukeskuksen myyntikojuilla haahuilemassa. 

Álgu sai valita itselleen lelun ja mukaan tarttui tällainen Berran narulelu: 

Loppuaika menikin sitten lelua kanniskellessa ja retuuttaessa. Saatiin oman rodun harrastajalta vuolaasti kehujakin Álgun kontaktista ja tarmokkuudesta mun kanssa touhuamiseen. 

Näyttelystä tarttui mukaan myös kuivattuja lampaan keuhkoja, joita joku yritys jakoi ilmaiseksi viimeisten isojen kehien aikana. Ne on jo syöty aika päiviä sitten ja unohdin ottaa nimen ylös, mutta oli kiva yllätys! 

Kotimatkalle lähdettiin väsynein mielin. Pennut taisi nukkua lähes koko matkan Helsingistä kotiin. Kaverin pihaan päästyä pennut sai juosta vapaana pahimmat päivän aikana kertyneet jännitykset ja meno oli sen näköistäkin.. Muutama kunnon riekkumiskierros ja sen jälkeen puoli huolimattomia painimisyrityksiä, jonka jälkeen siirryttiin namitaskujen läheisyyteen kerjuulle. 

Sen jälkeen me suunnattiin kotisohvalle. 

Kaikki näyttelykuvat valitettavasti jäi kännykän syövereihin sen tehtyä tuossa jokusen viikko sitten itsemurhalennon auton katolta. Näyttö meni pirstaleiksi, mutta tiedostot varmaan on säästössä siellä vielä odottamassa. Harmitti, mutta tässä on se hyöty, että uudessa puhelimessa on paljon parempi kamera ja toivottavasti jatkossa saadaan tänne blogiinkin laadukkaampia kuvia!