Käytiin eilen toista kertaa sytyttelemässä lampaille Koirataidolla. Oltiin eri laitumella vähän pienemmän lauman kanssa. Tällä kertaa ei mennyt yhtä loistokkaasti kuin ensimmäisellä, mutta ainakin opin taas enemmän sekä koiran ohjaamisesta, että lampaista.
Meidän tullessa paikalle edellinen paimennusryhmä juuri lopetteli ja jouduttiin kulkemaan hyvin läheltä muita koiria. Viime aikoina toisten koirien ohittaminen on mennyt hienosti kotilenkeillä, mutta tällaisissa spessutilanteissa Álgu on pistänyt ihan ranttaliksi. Varauduin jännitykselläni samaan, mutta yllättävää kyllä tällä kertaa lihapullat tekivät kauppansa! Odoteltiin hienosti puolentoista metrin päässä toisista koirista kurssilaisten loppupuheiden ajan. Ehkä tilanne muistutti Álgun mielestä keväistä näyttelykurssia, jossa piti tehdä samaa. Jännä homma, mutta olen ylpeä itsehillinnän löytymisestä!
Tämän jälkeen alkoikin sähläys. Kurssilaiset lähtivät ja meidän kanssa backuppiksi jäi Kaisan vanhin koira Heili. Álgu olisi halunnut vaan hengailla mummon kanssa ja nuuskia pitkin maita ja mantuja ja, kun lampaat tulivat esiin alkoi show. Piti haukkua ja leikkiä kengurua kiihdyksissä ja taas haistella hypenä ilmaa ja maata. Syynä levottomuuteen oli todennäköisesti se, että tontilla elelee tällä hetkellä neljä juoksunarttua.. Yhtään ihme, että nuoren pojan pää oli sekaisin.
Meidän tehtävänä oli ajaa koko laumaa rauhallisesti laitumen reunoja myötäillen keskittyen tasaiseen ja järkevään kulkutahtiin ja siihen, että Álgu ei rynnisi vaan tekisi töitä rauhallisesti.
Alku oli yhtä liinasta hillittemistä ja pyörimistä, mutta puolivälissä fokus oli yhä useammin ja pitkäkestoisemmin lampaissa. Näkyi sitä samaa, mitä ekalla kerrallakin. Loppuvaiheessa alkoi taas nenä käymään ja ajatus hajaantumaan. Alun jälkeen kyllä kuunteli yllättävän hyvin suuntaohjeita niin puheesta kuin minun elehdinnästäkin. Ja niitähän en ole edes opettanut koskaan.
Tauolla Álgu pyöri ja hyöri. Yritti päästä merkkailemaan joka kohtaa ja liehitteli Heiliä, joka arvokkaasti ignoorasi kokonaan klopin yrittelyt.
Sen jälkeen tehtävänä oli ajaa lauma aidan viertä pitkin vähän matkan päähän, tehdä kaarre niiden eteen, ajaa takaisin päin ja tehdä jälleen uusi kaarre.
Álgu lähti nätisti kulkemaan mun kanssa lampaiden perässä. Oikealle kaarteelle lähdettäessä sen oli hankala käsittää, että sen pitäisi pysyä mun vasemmalla puolella etäämmällä siten, että mä olen sen ja lampaiden välissä. Lähti kylläkin suht oikeasta kohtaa kaarteen lopussa taas ohjaamaan lampaita eteenpäin. Tiedä sitten oliko oikeasti virettä yllä vai tajusiko vain mitä haettiin. Toisessa päässä kaarteessa sama hapuilua, mutta kolmannella kerralla se jo selkeästi tajusi mitä yritin viestittää.
Tehtiin vielä pari toistoa siinä ja sitten lopetettiin kokonaan.
Mulle oli erityisen vaikeaa ohjata koira jättämään minut sen ja lampaiden väliin, kun se luontaisesti olisi halunnut juuri toistepäin. En osannut luoda tarpeeksi ohjausta ja työntöä ulkokaaren muodostumiselle ja nyt tätä kirjoittaessa mietinkin, että pystyisiköhän sitä treenaamaan kotioloissa jotain muuta kohdetta kiertämällä?
Olin tietysti vähän pettynyt, että tuli tällainen notkahdus. Se kyllä olisi ollut odotettavissakin, jos olisin tajunnut yhtään miettiä asiaa. Viimeksi lampailla Álgu ei ymmärtänyt tytöistä tai hajuista paljon mittään, mutta nythän se on jo tältä osin ihan eri koira. Viimeksi oltiin laitumilla ja tällä kertaa pihalaitumella, jossa käy paljon koiratrafiikkia. 1+1 = hämmentynyt teinikoira.
Kaisan mielestä ne pienet syttymispiikit oli kuitenkin lupaavia ja päätettiin, että sovitaan vielä kolmas kerta. Veikkaan, että itselle viisi kokeilukertaa on maksimi. Jos siinä ajassa ei näy selkeää vireen nousua niin sitten on varmaan turha enää koittaa, jollei Kaisa sitten näe koirassa jotain.
Voi että olen ylpeä tuosta jätkästä! Ei me sijoituttu, mutta meillä meni ihan älyttömän hyvin!
Nämä oli tosiaan kummankin ensimmäiset minkään lajin kokeet. Koe oli Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry järjestämä ja tuomareina oli Vainuvoiman Anna Loimaranta sekä Elisa Reunanen. Alueena oli rauhallinen maalaismaisena Vahdolla. Sisä- ja laatikkoetsintä oli ladossa, ajoneuvona oli traktori peräkännyineen ja ulkoetsintä oli metsäalue.
Jännitin etukäteen aika tavalla, että miten meillä menee. Álgulla hormonihirmuna ja mulla tämmösenä stressioravana.. Mutta, mulla olikin päivällä ennen koetta niin paljon hommia, että kokeisiin lähtiessä olin lähinnä helpottunut, että pääsee kokeisiin rentoutumaan. Tämän ansiosta mun mielentila pysyi koko reissun ajan täysin rentona ja hyväntuulisena. Asiaa auttoi paljon se, että ilmapiiri oli avoin ja rento. Kaikki ihmiset oli hyvällä mielellä ja mukavia toisilleen.
Alueelle päästyä mietin hetken, että a-p-u-a, kun viedessäni Álgun pissalle tyyppi sekosi ihan täysin toisista koirista. Korvat hävisi, alkoi kiskominen joka suuntaan ja nenä vei merkkaukselta merkkaukselle. Edes lihapullat ei kiinnostanut, kun piti päästä äijänosteleen jalkaa. Aikaisemmin tuon tyyppiset tilanteet on mennyt tosi kivasti ja Álgu on pystynyt keskittymään myös muhun, joten taitaa hormonit viedä nyt päätä. Pelkäsin, että koko reissu menee yhdeksi teineilyksi, mutta ei onneksi!
Saatiin arvonnassa numero kuusi, osallistujia oli yhteensä viisitoista, joten porukka jaettiin kahteen osaan. Me aloitettiin sisä- ja laatikkoetsinnästä ja oltiin oman ryhmämme viimeisten joukossa. Álgu odotteli autossa aina väliajat ja, kun otin sen omaa vuoroa varten ulos niin meinasi taas lähteä nenä viemään, mutta tällä kertaa mun seura (ja nannat..) kiinnosti vähän enemmän. Saatiin ulkona odotellessa tehtyä jopa temppuja, vaikka muita koiria kulki lähistöllä! Olin tästä jo todella ylpeä, mutta etsinnöissä riemu repesi täysin.
Lähetykseen asti Álgu pyöri ja pyrki kaikkien luo, mutta heti käskyn kuultuaan mielentila muuttui kuin taikaiskusta. Se suuntasi aikuismaisen itsevarmalla askeleella ja vahvalla nuuskuttelulla laatikoille ja tutki jokaisen tarkkaan. Mutta ilmaisu unohtui! Se, mitä me ollaan hinkattu viime ajat hyvillä tuloksilla! Tuntui, että Álgu oli niin polleena omasta touhustaan, että unohti mut täysin matkasta. Oikealle laatikolle se löysi lähes heti ja työnsi sitä nenällään haistellessaan, josta mulla kävi mielessä, et onkohan tämä se, mutten palkannut, koska odotin edes vilkaisua muhun. Tai jotain selkeämpää muutosta olemuksessa (tai sitä ihan oikeeta ilmasua..).
Sitten aika jo loppukin ja harmitti, etten nostanut kättä ja ilmaissut löytöä, vaikka intuitio sitä kehoittikin.
Laatikoilta poistuttaessa alkoi taas sähläys, mutta pienen happihyppelyn jälkeen mentiin tekemään sisätila. Sama homma toistui, että heti lähetyksen jälkeen Álgun mielentila muuttui teinistä itsevarmaksi ja se lähti työskentelemään sellaisella järjestelmällisyydellä, jota en ole edes treenatessa nähnyt. Taas se haisteli kaiken tarkkaan ja löysi oikean piilon, mutta ei ilmaissut. Sen olemus muuttui ihan hiukan oikean piilon kohdalla ja taas mun intuitio huuteli, et oisko tässä. En nostanut kättä ja aika loppui. Eli nollille meni kummatkin.
Siltikään mua ei harmittanut yhtään. Álgu työskenteli niin upealla tavalla, jopa paremmin kuin treeneissä ja tuomarikin kehui vuolaasti jätkän rauhallista tyyliä. Se ilmaisun uupuminen oli joku kunnon aivopieru, mut ei haittaa! Paikalta lähdettiin hurjasti yhdessä riehuen ja hymyssä suin.
Ulkoetsintöjä saatiin odotella pidempään ja Álgu ei vissiin malttanut autossa kunnolla levätä, kun oman vuoron tullessa oli kärsivällisyys nollassa. Autosta tultiin nätisti, jaksettiin temppuilla viime hetkillä, mutta ajoneuvolle mennessä vaikutti siltä kuin se ei olisi tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä. Etsi - käsky kaikui kuuroille korville eikä nenä jaksanut nuuskutella kunnolla. Lisäksi ympärillä oli ihan hirveästi ihmisiä, jotka liikkuivat koko ajan meidän perässä ja se oli ihan liikaa häiriötä Álgun hermoille. Löytöä ei tullut ja joko aika loppui tai keskeytin just viime sekunneilla itse etsinnät.
Ulko- eli tässä tapauksessa "metsäetsintä" meni vielä huonommin. Jätkä ei jaksanut enää ja alue oli niin saastunut muiden koirien hajuista, ettei se jaksanut keskittyä edes muhun saati mun pyyntöön etsiä. Siellä oli käynyt jo toinen ryhmä ja melkein kokonaan meidän ryhmä tekemässä, joten hajuja oli paljon. Lisäksi kaksi koiraa oli just ennen meitä merkannut alueelle, joten käytännössä päästiin lähetyskohdasta puoli metriä eteenpäin, kun Álgun oli jo pakko päästä merkkaamaan toisten hajujen päälle. Siitä tipahti samantein hylky ja poistuminen alueelta. Hauskaa tässä oli se, että tuomari ei edes huomannut Álgun kyykkäämistä vaan jouduin itse kysymään, et tuliko tästä nyt hylky.
Viimeiset etsinnät hieman harmittaa, kun olisi tietysti ollut kiva, jos poitsu olisi jaksanut edes yrittää eikä merkkaamista olisi tapahtunut, mutta olen silti ihan pähkinöinä! Kokonaisuudessaan koe meni odotettua paremmin, Álgu teki puolet mun näkökulmasta täydellisesti meidän treenitaustaan nähden eikä sitä voi tällä hetkellä syyttää siitä, että pallit vei aivoista voiton. Onhan ne nyt ihan uus juttu! :D
Tästä on hyvä jatkaa. Nyt tiedän mihin asioihin keskittyä treeneissä tarkemmin. Tiedän myös, että omaan intuitioon kannattaa luottaa, vaikkei Álgu ilmaisisi kunnolla. Eihän se ole vielä kertaakaan tehnyt valeilmaisuakaan, joten se vaara ei meillä ole kovin suuri. Ja se kaikkein tärkein; tiedän, että me osataan ja pystytään toimimaan myös kokeissa.
Nyt juhlitaan hienoa iltaa noutoruualla ja muilla herkuilla!
En tajunnut ottaa yhtään kuvaa paikan päältä, mutta laitetaan kuvitukseksi ylväs kuva muutaman viikon takaa:
Nyt, kun ensimmäiset möllikokeet on aivan nurkan takana on erinomainen hetki kertoa meidän tämän hetken ykköslajista!
Kävin tammikuussa SCYn Turun alaosaston järjestämällä NoseWork viikonlopussa kuuntelemassa ja seuraamassa muiden harjoittelua. Tässä vaiheessa laji oli minulle vielä täysin uusi ja en ollut ihan vielä innostunut kovin suuresti aiheesta, joten jätin Álgun kotiin. En tiedä miksei NW ollut innostanut aikaisemmin, vaikka virkatyöskentely hajujen parissa on aina kiinnostanut todella paljon. Kuten jälkikäteen sainkin huomata olin aika harmissani, että jätin silloin niin pikkuisen Álgun kotiin.
Laji vaikutti älyttömän hauskalta ja juuri sopivalta meille. Ostin samantien eukalyptus hydrolaatin, magneettipoksin ja pieniä putkiloja, joihin hajulähde olisi helppo asettaa.
Treenaaminen aloitettiin heti sen perusteella mitä olin kurssilla sisäistänyt. Laitoin hajua topsipuikon päähän ja sijoitin sen magneetissa jääkaapin oveen Álgun pään tasolle. Palkkasin heti, kun Álgu tuli katsomaan magneettia ja aika äkkiä se alkoikin jo sitä haistelemaan sekä tökkimään kuonolla. Tätä tehtiin pari kertaa.
Muutaman päivän jälkeen laitoin hajun putkiloon ja teippasin kaikki putkilot jääkaapin oveen. Magneetti oli häiriönä mukana. Muistaakseni Álgu yritti tökkiä magneettia silloin tällöin, mutta tajusi palkan tulevan aina hajulähteestä. Tätäkin tehtiin vaihtelevasti muutamia kertoja.
Sijoitin hajulähteet alussa jääkaapin oveen, koska Álgulla oli jo tuolloin suuri halu nostaa asioita maasta. Oltiin harjoiteltu roskien ja tavaroiden tuomista, joten vältyin pahimmilta vikaliikkeiltä sijoittamalla hajulähteet seinälle, josta ei nouse niin suurta tarvetta ottaa asioita suuhun. Vaikka sitäkin tietty piti kokeilla, mutta onneksi magneetti ei niin vaan irronnut!
Palkkasin aina hieman kohteen alapuolelta, jotta Álgun nenä jäi hajun kohdalle. Jos palkkasin suoraan kohteen kohdalta alkoi Álgu samantien nuolemaan tai hammastelemaan sitä. Palkan tullessa alapuolelta tämäkin liioiteltu käytös saatiin kuriin heti alkuun. Kurssilla näkyi muutamia koiria, jotka nuolivat hajulähdettä tai jopa pitivät kieltä kohteessa, mikä tottakai näytti aika hauskalta, mutta ajattelin, että olisi Álgunkin kannalta turvallisempaa opettaa pitämään siinä vain nenää..
Aika pian kiiruhdin kokeilemaan sisätilaetsintää sijoittamalla hajun jakkaran takapuolelle koirasta katsottuna. Pientä epävarmuutta oli hetken, mutta kyllä Álgu senkin hokasi omalla nopealla tavallaan. Näitä tehtiin taas pari toistoa ja seuraavalla treenikerralla ahnehduinkin asettamaan hajun Álgulta salaa sohvan istuintyynyjen väliin. Tällaisissa kohdissa nuo muoviputkilot ovat olleet ihan parhaita! Kannen reiästä haju pääsee leviämään, mutta sotkeentumisvaaraa kankaisiin ei ole.
Álgu etsi aivan innoissaan ja ripeästi sohvakohteen ja tämän jälkeen ollaankin tehty paljon erilaisia sisätilaetsintöjä kotona.
Alunperin olin ajatellut opettaa Álgulle ilmaisuksi istumisen toinen etutassu ylhäällä, jonka luulin olevan pojalle luonnollinen, sillä tassun nostoa se tarjosi jo tuolloin todella moneen asiaan, mutta treenaamisesta huolimatta Álgu alkoi ilmaisemaan luontaisesti pidentämällä nenäkosketusta. Tämä sopi mulle erittäin hyvin ja vahvistelin sitä vaatimalla pikkuhiljaa pidempää kestoa, mikä ei Álgun tapauksessa ollut kovin vaikeaa.
Keväällä meillä tuli kuukauden tauko treenaamisessa, kun itseltä loppui puhti kaiken muun keskellä. Oli näyttelyjännitys ja ideat treenaamiseen loppuivat. Eteneminen yksin tuntui hankalalta, mutta sopivaa kurssia ei alkanut.
Kesän alussa iski jälleen kipinä varsinkin seuratessa ensimmäisten virallisten kisojen meininkejä. Tuli pientä sisuuntumista ajatellessa, että enää muutama kuukausi ja mekin voitaisiin olla tuolla! Kisoissa tekemässä!
Kokeilin pari kotietsintää ja tajusin, että kaikki on lässähtänyt kuukauden aikana. Etsintä oli epävarmaa, hapuilevaa ja ilmaisua ei enää ollut. Tai kyllä Álgu ilmaisi haistamalla vähän pidempään ja vilkuilemalla mua kohden, mutta se kaunis nenäkosketus oli tiessään. Harmitti niin peevelisti.
Epävarmuuteen saattoi tietty vaikuttaa aluillaan oleva murrosikäkin ja mun suuret odotukset. Kai toivoin, että kuukauden tauolta palattaisiin yhtä pätevinä..
Nielin harmistuksen ja aloin pistämään palikoita pikkuhiljaa uudelleen kasaan, kunnes törmäsin ilmoitukseen NoseWorkin 1. luokan möllikokeesta, joka järjestetään ihan tässä lähellä. Iski innostushepuli ja hyvin lyhyen harkinta-ajan jälkeen ilmoitin meidät mukaan! Kisoihin oli kuukausi aikaa ja kaverin yllytyksestä ajattelin, että kyllähän me kuukaudessa treenataan homma kasaan!
Tähän mennessä oli ollut siis vain kotietsintöjä, pari treeniä äidillä ja kerran laatikoita juomalasien kanssa. Niiden jälkeen kuukauden tauko. Ei oltu edes kokeiltu ulko- tai ajoneuvoetsintää. Ilmaisu hajallaan.
Unohtui aika helposti se "pikkuhiljaa" jonnekin aivojen bittiavaruuteen..
No nyt on treenattu kuukausi! Kokeet on ensi torstaina eli neljän päivän päästä. Alkaa iskemään paha ramppikuume, mutta koitan olla pelkkänä zeninä loppuajan ja ajattelematta itse koepäivää ja sitä aikaa, mikä mun pitäisi saada kulutettua ennen illalla alkavia kokeita.
Ramppikuumeesta on ollut se hyöty, että viimeiset treenit Álgu on saanut totutella työskentelyyn mun ollessa jännittynyt ja ehkä hieman sekava. Hyvin on mennyt!
Ilmoittautumisen jälkeen lisäsin hankaluusasteikkoa kotietsinnöissä ja kävin treenaamassa häkkikellarissa sekä rappujen alapuolelle jäävässä tilassa. Ulkoetsinnät korkattiin kaverin opastuksella todella helpoilla jutuilla kauniina aurinkoisena päivänä. Nekin on mennyt tosi kivasti. Juhannuksena aloitin ajoneuvoetsinnät, mikä vaikuttaa olevan meidän heikoin lenkki. Laatikoita olen tehnyt kotona sekä äidillä. Olen pääsääntöisesti keskittynyt Álgun itsetunnon kohotukseen sekä hyvän fiiliksen iskostamiseen tekemällä sekaan pieniä haastemuutoksia. Álgulla on nyt käynnistynyt ihan kunnolla murrosiän hormonihyrräkkä ja se näkyy ajoittaisena teinimäisinä aivojumeina. Muiden hajut kiinnostaa aivan kamalasti, häiriöherkkyys on noussut selkeästi ja jalkaakin on nostettu jo viikon verran. Juuri tuon häiriöherkkyyden takia olen koittanut vahvistaa erityisesti pohjaa.
Ilmaisuun en aiemmin tuntunut löytävän sopivaa työstötyyliä, joten annoin Álgun ilmaista omalla sekavalla tavallaan. Eilen sain uuden idean ja tänään kokeilin sitä käytännössä. Opetin Álgulle ihan toista asiaa varten tursotustempun (video alla), jossa on hyvä kesto. Tänään laitoin hajutäpän (huonekalutassu) kämmeneen ja pyysin jälleen tursotusta. Aluksi Álgu yritti ottaa hampailla kiinni täpästä, mutta lopetti sen. Tätä toistin useamman kerran ja sen jälkeen sijoitin heti täpän varrelliseen teesihtiin, johon Álgu tarjosi automaattisesti tursotusta. Useampi toisto ja tauko.
Illemmalla pidin täppää taas kädessä, mutta siirsin sen pian kiinni kirjahyllyn päätyyn. Àlgun haistellessa täppää työnsin käden täpän ja kuonon väliin, jolloin Álgu tarjosi jälleen tursotusta. Tätä toistin useamman kerran, koska jätkä tuntui hämmentyvän näiden kahden eri asian yhdistämisestä.
Sitten pyysin Álgua etsimään hajun, mistä se tuntui taas vähän hämmentyvän. Tuijotti vaan ilmeellä, että "etkö sä nyt itekin nää sitä, kun tossahan se on meidän edessä", mutta osoitti silti täpän nenällä. Tässä vaiheessa se tarjosi sitä samaa haistelu -> vilkaisu muhun -> haistelu -hienovaraista ilmaisua, josta en kuitenkaan palkinnut vaan laitoin käden jälleen hajutäpän kohdalle ja pyysin tursottamaan.
Ehkä kymmenen kummastuneen toiston jälkeen se tarjosi itse pikaista tursotusta täpälle ilman, että käsi oli välissä! Naksautin ja jätkä tietty lopetti heti ja alkoi odottamaan palkkaa. Laitoin käden täpälle ja annoin palkan vasta rauhallisesta käsitursotuksesta (voi luoja, minkä sanan keksin :D).
Tätä toistettiin useamman kerran putkeen, että Álgun tarjottua hajulle tursotusta naksautin ja asetin käden nenän ja kohteen väliin tukemaan oikeaa tekemistä.
Koko tursotustemppuhan on rakennettu yhdessä illassa siten, että istuin sohvalla ja nostin käden eteeni. Álgu tietysti kiinnostui ja tökkäsi kämmeneen -> palkka. Kolmen toiston jälkeen se tajusi, että nanna tulee, kun koskettaa kättä, jolloin se alkoi luonnollisesti suurentelemaan asiaa ja tarjoamaan pidempää kosketusta. Alkuperäinen tarkoitus oli normaali nenäkosketus, mutta Álgu liioittelun tarpeessaan vei asian vieläkin pidemmälle työntämällä nenän sivuun ja koskettamalla ikenillä ja hampailla. Eikä sille voinut olla nauramatta ja, kun naurukin on kehu niin tursotus tuli jäädäkseen.
Kestoa olen lisännyt pyytämällä kestoa ja aina, kun kuono nousee kädestä namikin menee kauemmas. Nami lähestyy koiraa vain sen pitäessä kuonoa paikallaan ja syötän namin kuonon sivusta niin, että nenä tai siis ikenet pysyvät edelleen painettuna kämmeneen.
Yritän saada otettua kunnon videon nykytilanteesta ja treenityylistä tänne vielä alkuviikon aikana.
Tässä vielä pieni (ja huono) video ihan alkuvaiheesta, missä näkyy temppu sivusta:
Tätä tyylikästä ilmaisua yritän nyt vahvistaa vielä ennen koetta. Saa nähdä toimiiko se tositilanteessa, mutta onneksi olen ymmärtänyt tähän mennessä suht hyvin muutenkin koska Álgu on löytänyt oikean kohdan. Huomenna mennään kaverille taas hiomaan etsintätaitoja ja varmaan tehdään ulkoharjoituksia. Koko ensi viikolle on luvattu samanlaista tasaista ja pilvistä säätä, joten harjoitusten ja kokeiden ilmastolla ei pitäisi suurta eroa olla onneksi!
Aloitettiin juhannuksen vietto Álgun paimenvietin herättelyllä uskomattoman kauniilla perinnelaitumilla Koirataidon Kaisan opastuksella. Mukaan lähti myös mieheni sekä Kaisan ystävä.
Olin kuvitellut ensimmäisen kerran menevän eri tavalla enemmän koulutustilanteena esim. pyöröaitauksessa pienellä laumalla, mutta Kaisa ottikin meidät heti hommiin mukaan, mikä tarkoitti 150 lampaan, mullikoiden ja kahden hevosen kohtaamista!
Álgu yllätti jo heti kättelyssä menemällä Kaisan koirista ihan sekaisin. Käveltiin ensimmäiselle laitumelle ja jätkällä ei ollut mitään rotia. Ihmiset oli sille tyhjää ilmaa ja se jopa veti remmissä, mitä se ei normaalisti tee. Äänien päästessä suusta mietin jo sitä paimennuksessa tärkeää hallintaa, kontaktia koiran ja ihmisen välillä, malttia ja miten meillä ei sitä näytä nyt olevan..
Álguhan on todella hyvin käyttäytyvä. Rauhallinen ja kiihtyessäkin pysyy normaalisti joku roti, joten tämän sekoamuksen mittakaava tuli puun takaa.
Kävellessä tein pieniä muistutteluja, että "hei, minäkin oon täällä", mikä autto kunnes nähtiin lampaat. Olin jostain syystä kuvitellut, että Álgun nähdessä ekan kerran lampaita se olisi jonkin verran pohdiskeleva, ehkä jopa epäileväinen. No ei ollut! Álgu unohti hetkellisesti toiset koirat ja olisi halunnut mennä suoraan moikkaamaan lampaita.
Odotellen
Seurattiin vierestä, kun Kaisan koirat hakivat ja kokosivat lauman laskettavaksi. Odottelu sujui hyvin, kun Álgu otti esimerkkiä toisista. Se selkeästi tajusi, että nyt on muilla tehtävä päällä ja täytyy pysyä paikoillaan kuten muutkin.
Laskennan jälkeen tuli meidän vuoro. Saatiin sytytellä ja kokeilla ajaa lauma kauemmaksi laitumelle varjoon. Álgu lähti hienosti kohti lampaita. Rauhallisesti, mutta selkeästi kiinnostuneesti. Se sai mennä pitkällä liinalla ja mä kuljin tukena sekä esimerkkinä vieressä. Tästä lyhyestä pätkästä ei osannut vielä sanoa, että mitä siellä päässä oikeasti tapahtui vai tapahtuiko edes mitään, mutta alku vaikutti omaan silmään hyvältä. Ei se sentään haneen lähtenyt!
Sitten siirryttiin toiselle laitumelle, jossa oli isompi lauma sekä muut eläimet. Matkalla Álgu päästeli höyryjä toisten kanssa ja sen jälkeen alkoi näkyä selkeämpiä järjen hetkiä. Toiselle laitumelle tuli matkaan vain Louhi kelpie, jossa Álgu oli edelleen hyvin kiinni. Kaiken kaikkiaan Álgu tuntui seuraavan yhtä paljon lampaita kuin Louhea.
Saatiin heti ensimmäinen työtehtävä, kun mullikat tuli vastaan. Meidän piti ajaa ne hieman kauemmaksi Kaisan hakiessa koiransa kanssa lampaat kauempaa. Álgu on kerran aikaisemmin nähnyt nautoja aitojen takaa, mutta yllätyin silti miten rohkeasti se meni niiden kanssa heti nokakkain ja alkoi jopa hieman ohjaamaan niitä! Se ei kylläkään montaa sekuntia kestänyt kerrallaan, mutta yritin itse kulkea jälleen esimerkkinä ja Álgu selkeästi seurasi tarkasti mitä teen. Saatiinkin mullikat oikeaan paikkaan yhdessä.
Käveltiin takaisin muiden luo, jonne hevosetkin tuli. Jännitin Álgun reaktioita, mutta mitä vielä! Jätkä rakastui varsinkin isompaan Urikaan täysin. Nuuhkivat toisiaan ja päivän edetessä mitä useammin Álgu pääsi Urikan läheisyyteen sen enemmän olemuksesta näkyi kiintymystä. Se olisi halunnut koko ajan kulkea toisen lähettyvillä.
Harmittaa, kun en tajunnut pyytää muita ottamaan kuvia kohtaamisesta.
Laidun oli jaettu kahteen osaan ja Kaisa ajatti lampaat toiselle puolelle Louhen kanssa. Siinä päästiin taas kokeilemaan hommia, kun pyrittiin sivustalta pitämään lauman menosuunta oikeana. Sillä matkalla Álgun olemus muuttui muutaman kerran sen keskittyessä lampaisiin, mutta mitä suurempaa ihmettä ei tapahtunut. Kaisan ystävä totesi, että ne hetket näytti hyviltä.
Sen jälkeen meidän tehtävänä oli lähinnä odottaa ja seistä pusikoiden edessä, ettei lauma tarkastuksen aikana ala vetelehtimään tilanteesta pois. Tämä tuotti Álgulle hankaluuksia. Se keskittyi taas todella kiinteästi Louheen eikä tykännyt yhtään siitä, että toinen sai liikkua ja käydä jopa iskän luona(!!!), kun hänen taas piti vaan seistä mun tylsimyksen kanssa paikallaan.
Sitten yksi lampaista yritti livohkaan ja Álgulla vissiin napsahti jotkut palikat päässä, kun sen olemus muuttui jälleen täysin eriksi ja se yritti lähteä lampaan perään. Ehkä vietti hieman nousi ja tuli halu pitää lauma kasassa?
Louhi varmistaa taka-alalla
Louhen kyylääminen ja pieni sekoilu loppui samantein, kun tuli taas meidän vuoro toimia. Saatiin ajaa lauma takaisin toiselle laitumelle. Kävelin kohti lampaita ja Álgu lähti todella kivasti vetämään liinaa pitkälle ja mulla alkoi sydän läpättää, kun huomasin sen oikeasti tosissaan haluavan mennä lampaiden perässä. Kaiken kruunasi se, että meno ei ollut päätöntä vaan se alkoi tarkkailemaan kumpaakin reunaa ja teki nättiä liikettä vasemmalle ja oikealle sen verran, mitä pystyin liinalla antamaan liikkumatilaa.
Kaksi kertaa se unohti pari lammasta jälkeen, mutta ohjauksella haki ne takaisin laumaan.
Tässä vielä video aivan lopusta, kun Álgu ohjaa lampaat portista sisään. Haukkua kuuluu, mutta ainakin omien muistikuvien mukaan (ai miten niin oli omistajallakin jännää..) se ei pääsääntöisesti haukkunut lampaiden perässä kulkiessaan:
Olen niin ylpeä pojasta! En olisi voinut kuvitellakaan, että meillä menisi näin hyvin ensimmäisellä kerralla! Tässä vaiheessahan ei voi vielä sanoa mitään vietin noususta, mutta Kaisankin mielestä siellä päässä liikkui jo jotain. Collieillahan on todella hajanaisesti paimennuspalikoita ja usein kuuleekin koirista, jotka eivät ole olleet ollenkaan kiinnostuneita lampaista. Álgu on siis jo mukavasti plussan puolella. Erityisesti, kun mukaan ynnätään kaikkien muiden eläinten ja ihmisten kohtaamiset.
Lisäksi tässäkin lajissa näkyi selkeästi Álgun matkimishalu ja -kyky. Se voisi hyvinkin oppia homman Do as I do -tekniikalla, mitä ollaan monessa muussa pikkujutussa kokeiltu aikaisemmin.
Eikö olekin söpöjä?! Pieniä, viikon vanhoja palleroita vatsat maitoa pullollaan. Sain viettää eilisen illan ja viime yön hoiva-apulaisena Kaisalla (kennel Kelmi), joka osottautui yllättävän opettavaiseksi ja ajatuksia herättäväksi. En ole aiemmin päässyt hoitamaan näin pieniä pentuja. Álgukin tavattiin vasta neljän viikon iässä ensimmäisen kerran ja sen ikäisillähän on jo ihan eri möngerrysmeininki.
Pentujen emälle puhkesi kohtutulehdus vaikeahkon synnytyksen jälkeen ja se saa nyt kuurin antibioottia, jonka aikana se ei saa imettää itse. Tämän johdosta pentuja pitää imettää pullosta kahden tunnin välein. Emä onneksi pystyy nisiä suojaavan bodyn turvin hoivaamaan pentujaan muuten.
Kaikkien kahdeksan pennun imettämiseen menee yhdeltä ihmiseltä noin tunti, jopa puolitoista riippuen kuinka kova nälkä pennuilla on, joten imetystaukoa ei juurikaan jää jäljelle tällä hetkellä. Pääsin nyt hoiva-apulaisena kokemaan miltä tällainen kiireinen juottotahti tuntuu.
Syömisen jälkeen on hyvä nukahtaa
Menin päivällä Kaisalle ja ennen pentuihin tutustumista kävin rentoutumassa perheen aikuisten koirien kanssa tunnin metsälenkillä. Oli ihanaa kulkea yksin neljän vapaana kirmaavan koiran kanssa tietäen, että kaikki sujuu ilman hoppuilua. Koirat kuuntelivat alkusähläyksen jälkeen hyvin, pysyivät lähettyvillä ja kuuntelivat ohjeita tarkasti, vaikka emme olekaan tavanneet koirien kanssa kuin muutaman kerran!
Tai no, kolme kuunteli ja mummokoira kulki omia pyhiä reittejään meidän takana ja edellä lopulta jolkotellen takaisin kotipihaan. Kyllä se pari kertaa kävi moikkaamassa, mutta ei sitä huvittanut jäädä meidän nuorten seuraan. Mummot on mummoja lajista riippumatta - tietävät aina paremmin kuin nuorempansa!
Louhi ja Freya
Heili mummo vahtii muiden uintitekniikoita
Lenkin jälkeen olikin vuorossa pentuarkeen orjentoituminen. Olin luvannut hoitaa koko yövuoron.
En ole ennen imettänyt pentuja pullosta, joten jännitin tilannetta hieman. Mikä oli täysin turhaa! Imettämisessä piti oikeastaan vain huolehtia, ettei tuttiin mene ilmakuplia eli pitää pulloa hieman pentua ylempänä ja, että maitoa virtaa sekä opetella jokaisen pennun tapa imeä. Olin häkeltynyt tajutessani, että jokaisella pennulla on omat mieltymyksensä asennon ja tekemisen suhteen! Yksi tykkäsi olla hieman kyljellään rennosti maitobaarista ryystäen, kun taas muutavat halusivat kaikkea. Ensin piti möyrytä ja etsiä sopivaa nisää. Tarjosin tietysti samaa pulloa joka kohdasta ja etsimisrituaalin jälkeen se kelpasikin hyvin hetken aikaa. Pentu imi ja samalla etutassut pumppasivat "tissiä" eli mun kättä vasten välillä lähes raivoisasti. Sitten selkeästi iski epäilys, että jos jossain lähettyvillä olisikin vielä parempi apaja ja etsimisrituaali suoritettiin uudelleen. Sitä oli samalla huvittavaa ja samalla ehkä hieman ärsyttävääkin seurata siinä kolmen aikaa yöllä..
Kylkityypin lisäksi oli muitakin asentohemmoja. Jotkut halusivat relata vatsallaan, toiset taas punkivat lähes pystyyn syliä vasten takajalkojen varaan. Jos näitä asentoja yritti vaihtaa niin aika äkkiä kuului ärtynyttä vininää.
Netta, Freya ja Louhi
Yksi mielestäni kiinnostava yksityiskohta oli myös jokaisen pennun oma tyyli imeä tuttia. Tietysti tuttipullo on aika eri kuin ihan oikea nisä, mutta osa otti sivistyneesti tutin päästä kiinni ja imi. Toiset taas ottivat puolesta välistä kiinni ja sottasimmat ahmatit yrittivät saada koko tutin suuhunsa ja sotkivat puoli naamaa maitoon.
Jäin miettimään oliko tässäkin nähtävissä jo pieniä viitteitä persoonaan vai oliko tyyli vain opettelusta kiinni.
Olin yllättynyt miten paljon jo viikon ikäisistä pennuista näkyy luonne-erot. Oli vaativampia, äänekkäämpiä, aktiivisia ja rauhallisia. Ihastuin erityisesti pentueen kahteen rauhallisimman oloisiin pentuihin. Toinen köllötteli tyytyväisenä selällään suurimman osan aikaa uneksien ja näytti lähes hymyilevän. Ruoka maittoi ja kaikki otettiin lungisti. Toinen oli yhtä rento, mutta liikkui hieman enemmän. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisia pennuista lopulta kasvaa. Pysyykö tämän hetken mielikuvat vai muuttuuko joidenkin luonne selkeästi iän karttuessa?
Luonne-eroja. Yhdellä mielessä omat jutut. Kahdella riehuminen.
Yö meni mukavasti rutiinilla. Väliajoilla katselin ikkunasta aamuyön hämärässä kuljeskelevia lampaita tai yritin torkkua hetken pentuhuoneen sängyllä. Jossain vaiheessa yötä tuli tietysti se väsymyshetki, mutta sekin selätettiin suklaan ja vaativien uikutusten avulla. Vasta siinä lähempänä yhdeksää aamulla alkoi oikeasti tuntumaan luissa, että on ollut hereillä vuorokauden. Pysyin kuitenkin valveilla vielä kotimatkan, vaikka aivot olikin varmaan jo unessa, kun jokainen pienikin bussin tai matkustajien päästämä ääni havahdutti pentujen hoivaamismoodiin.
Kotona vastassa oli järkyttynyt teini. Álgu oli juuri katselemassa ikkunoista ulos eikä selkeästi osannut odottaa ketään kotiin sillä hetkellä. Tuijotti mua kuin aavetta, että ilmeisesti toivo mun kotiinpaluusta oli jo heitetty romukoppaan. Järkytyksen mentyä ohi alkoi ihan kunnon show. Álgu hyppelehti epätavallisesti tasajalkaa niin korkealle, että yletty mun kasvojen tasolle. Normaalisti sitä ei kiinnosta pätkääkään lähdetäänkö tai tullaanko me kotiin. Kotiin tullessa suurin reaktio, mitä saadaan on se, että pää nousee jostain unenpöpperössä esiin.
Että kai Álgulla sitten oli ollut aika kova ikävä mammaa yöllä..
Ja täytyy todeta, että vaikka pennut on ehkä maailman söpöin juttu niin kyllä tuo oma murkku vie silti voiton ♥
Kotiin päästyä oli täysin sama olo kuin Netalla (harmaa) tässä kuvassa :D
Kuinka paljon voi ilahtua postiluukun kolahduksesta? Voi kuule, paljon!
Eräänlainen virstanpylväs oli se hetki, kun pennun tulo varmistui ja tuli liityttyä Suomen Collieyhdistykseen. Ensimmäiset sähköpostit ja jopa laskun ilmestyminen postiluukusta oli ilahduttava kokemus!
Kuitenkin suurin riemu syntyi ihka ekan Colliesanoman saapuessa. Jotenkin sitä vaan oli haaveillut siitä, että kotona tuhisee oma pentu ja samaan aikaan on lehti, jota oikeasti odottaa ja josta pennun myötä voi opetella tunnistamaan ihmisiä ja koiria. Ja näkyihän siellä sivuilla mainintoja muistakin Nuuskakairalaisista! Alaosastojen colliekilpailuissa oli useampi Nuuskislainen sijoittunut.
Iloinen yllätys oli ehdottomasti lehden laatu. Olin pelännyt, että luukusta tipahtaa sellanen A5 kokoinen mustavalkoinen omatuloste, mutta ei!
Sopivan kokoinen, värikuvat ja paperin laatu on miellyttävää. Kuvat on laadukkaita ja layout on muutenkin yllättävän harkittu ja siisti. Tämän perusteella mun viimeisimmät mielikuvat rotuyhdistysten lehdistä on jostain keskiajalta! Jututkin olivat mielenkiintoisia ja suht hyvin kirjoitettua. Erityistä tekstilaadun vaihtelua en huomannut. Kaikin puolin iloinen yllätys. Suuri plussa siitä, että kannessa komeili nahkapoika.
Tänään tuli toinen Colliesanomat ja pikaisen selaamisen perusteella näyttää olevan yhtä hyvin onnistunut painos tämäkin. Harmillisesti vaan posteljooni oli onnistunut kastelemaan lehden alareunan kokonaan. Ei se lukemista haittaa, mutta sai jonkin aikaa kuivatella ennen kuin uskalsi koskea. Olen hehkuttanut mielessäni tulevaa iltaa, kun voi syventyä kaakaolasillisen kera lukemaan uutta lehteä ja rentoutumaan.. Millaisia lehtiä olette nähneet muilla rotujärjestöillä? Oletteko tykänneet niistä? :)
Kaksi kuukautta hurahti ohi niin, että mätkähti. Havahduin tuossa, etten ole meidän huhtikuisesta näyttelyreissustakaan kirjoittanut mitään! Eli tämän postauksen mottona "parempi myöhään kuin ei milloinkaan".
Alkuvuodesta tuli ilmoittauduttua LKC epäviralliseen pentunäyttelyyn Helsinkiin ja käytyä yksi näyttelykurssi pohjustukseksi. Treeneissä meillä meni seisomiset ja liikkeet ihan kohtuu hyvin ja näyttelyreissulle lähdettiinkin hyvin mielin, kun oli saatu vähän lisävarmuutta kummallekin kehäkäytökseen. Olisin halunnut ennen isompaa näyttelyä käydä muutamat mätsärit, mutta niitä ei valitettavasti osunut kohdalle tarpeeksi ajoissa.
Reissuun lähdettiin yhdessä Annen kanssa, jonka Álgua muutaman viikon nuorempi nahkistyttö Koiruuksien Kosmos oli myös menossa ensimmäistä kertaa kehään. Koiruuksien tähtipentueella oli näyttelyssä pentuetapaaminen ja kuudesta nahkasta neljä oli kyseisestä sisarusparvesta!
Tuomarina oli Löfman Tarja.
Matka ja asettuminen paikan päälle meni mukavasti. Álgu oli ihmeissään ja innoissaan kymmenistä ohi vilisevistä pennuista, mutta malttoi todella kivasti myös maata häkissä väliajoilla. Pissalenkeillä ja kehän laidalla hengatessa Álgu jaksoi ihmeen hyvin keskittyä vaan muhun ja pystyi sulkemaan muut ympärillä olijat pois mielestään. Odottelu oli kuitenkin rankkaa ja kehään mennessä Álgu oli jo aika väsynyt, mikä näkyi hieman ilmeessä ja kärsivällisyydessä. Seisotuksessa jouduin syöttämään lähes tauotta nameja, jotta Álgu olisi pysynyt paikallaan. Pidemmän välin koittaessa se meinasi heti vaihtaa asentoa.
Tutkiminen meni juuri kuten olin arvellutkin eli Álgu seisoi hienosti paikallaan tuomarin tullessa läpiköimään. Vähän olisi selkeästi tehnyt mieli rallatella, mutta homma hoidettiin kotiin.
Liikkeet mokasin minä. Sekoilin jotain omiani ja liikutin Álgua miten sattuu.
Sijoituttiin neljänneksi eli periaatteessa viimeiseksi. Tuomari mietti selkeästi jonkin aikaa Álgun ja kolmanneksi tulleen pennun välillä, mutta päätyi lopulta tähän asetelmaan.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tilanne harmittanut. Ensisijaisestihan lähdin näyttelyyn hakemaan kokemusta, mutta olisihan se ollut kiva, jos olisi vielä hemmoteltu sijoituksella! Álgu ei ollut tässä vaiheessa ihanteellisimman sk collien näköinen, minkä tiedostin jo mennessä, mutta luulen tulokseen vaikuttaneen kuitenkin varmasti eniten mun osaamattomuus. Kokenut esittäjä olisi osannut viilata virheitä hieman piiloon (esimerkiksi liikuttamalla koiraa oikein..)
Mieli kuitenkin piristyi, kun sain haettua kirjallisen arvostelun. Sinne sentään oli tullut kehuja!
6kk vanha urospentu, joka voisi olla pidempi rungoltaan.
Hyvä purenta, alaleuka voisi olla voimakkaampi.
Hyvä pään pituus. Kuono-osan tulee täyttyä.
Oikeanmall. silmät ja hyvät korvat.
Saisi olla voimakkaammin kulmautunut.
Turhan pitkät varpaat. Liikkuu innokkaasti, mutta
liikkeestä puuttuu yhdensuuntaisuus.
Hyvä ylälinja.
Eli käytännössä kirjallisesta näkyy se, että kyseessä kehittymätön pentu, jonka tulee vielä kasvaa. Ei mikään yllätys, kun Álgun kasvua tässä on seurannut. Se tulee varmaan näyttämään aika pitkään sellaiselta hönöltä näppylänaamaselta tikkukeppiteinipojalta. Eniten piristi korvien kehuminen, sillä niitä on saanut jännittää kaikkein eniten. Ne, kun ovat seilanneet jo melkein luovutusiästä lähtien tiukasti ylös ja taas alas. Oli kiva kuulla, että ne ovat kuitenkin hyvät tuomarinkin mielestä!
Vaikka meidän kehäkierros jäi yhteen kertaan niin saatiin jäädä silti viimeisiin kehiin asti kaverin nartun saadessa ROPin ja käydessä vielä ryhmä- ja kasvattajakehässä. Kavereita odotellessa syötiin, hengailtiin ja käytiin jo hieman tyhjentyneen Messukeskuksen myyntikojuilla haahuilemassa.
Álgu sai valita itselleen lelun ja mukaan tarttui tällainen Berran narulelu:
Loppuaika menikin sitten lelua kanniskellessa ja retuuttaessa. Saatiin oman rodun harrastajalta vuolaasti kehujakin Álgun kontaktista ja tarmokkuudesta mun kanssa touhuamiseen.
Näyttelystä tarttui mukaan myös kuivattuja lampaan keuhkoja, joita joku yritys jakoi ilmaiseksi viimeisten isojen kehien aikana. Ne on jo syöty aika päiviä sitten ja unohdin ottaa nimen ylös, mutta oli kiva yllätys!
Kotimatkalle lähdettiin väsynein mielin. Pennut taisi nukkua lähes koko matkan Helsingistä kotiin. Kaverin pihaan päästyä pennut sai juosta vapaana pahimmat päivän aikana kertyneet jännitykset ja meno oli sen näköistäkin.. Muutama kunnon riekkumiskierros ja sen jälkeen puoli huolimattomia painimisyrityksiä, jonka jälkeen siirryttiin namitaskujen läheisyyteen kerjuulle.
Sen jälkeen me suunnattiin kotisohvalle.
Kaikki näyttelykuvat valitettavasti jäi kännykän syövereihin sen tehtyä tuossa jokusen viikko sitten itsemurhalennon auton katolta. Näyttö meni pirstaleiksi, mutta tiedostot varmaan on säästössä siellä vielä odottamassa. Harmitti, mutta tässä on se hyöty, että uudessa puhelimessa on paljon parempi kamera ja toivottavasti jatkossa saadaan tänne blogiinkin laadukkaampia kuvia!
